Suomen Harmonikkaliitto

Bassoremmin kiinnitysmutteri vanhoihin harmonikkoihin

Aloittaja Johannes 49, 23-04-2015, 20:24:00

« edellinen - seuraava »

Johannes 49

Tästä oli jo viestiketju, kun en sitä heti löytänyt tein uuden.
Nyt on n. 100 kpl sorvattuna näitä bassoremmin kiinnitysmuttereita halukkaat ilmoittakaa, jotka eivät ole vielä varanneet. Ne ovat kierteitystä ja niklausta vaille. Teen toisen vaiheen kunhan kaikki kierrevaihtoehdot tarpeitten mukaan on selvitetty.
                                                                 
Harmonikan merkki, malli ja kierteen ruuviosan ulkohalkaisija riittänee, milelellään myös nousu, tai sitten mallimutteri, jonka palautan.
Ensi viikolla lähtee niklaamoon, siis viikonvaihde aikaa ilmoitella. 60 kpl on varattu, 40 kpl varaamatta. Niklautan kyllä kaikki, loput 2,5 mm esireijällä ilman kierrettä. Saavat tulevat sukupolvet kierteittää.  ;D



Johannes 49

ps. Katso kuvat
Olen oppinut niin paljon virheistäni, että aion tehdä niitä lisää.

ftamt

Kouvolan ja viipurin peleihin voisin tilata 16 kumpaakin kierteettömänä, sillä itselläni on myös Amerikasta ostetut jenkavehkeet. Ei tarvitse sitten miettiä niitä. Jos puutteita viipurilaisen kantikkaista näppäimistä, niin minulla on niitä melkein valmiina huovitusta vailla. Alla olevaan osoitteeseen voit ottaa yhteyttä.
[email protected]

Johannes 49

#2


Oli asiaa Tampereelle, niinpä soitin aamulla Mattilan Kimmolle ja hän innostui kovin tästä bassoremmimutteriasiasta. Itse hän ei mukaan kiireiltään ehtinyt, niinpä hän sopi Hanuri-lehden
toimittajanakin toimivan Minna Plihtarin kanssa, että hän tulee päästämään minut työntömittoineni ja kierrekampoineni Ikaalisten harmonikkamuseoon, vanhojen harmonikkojen pariin.
Niinpä sitten jouduin muttereineni ja mittoineni Hanurilehden toimittajan kuvattavaksi ja haastattelemaksi ja näin kaiketi tulevan lehden sivuille.

Itse varsinainen asia, eli vanhojen harmonikkojen bassoremmin mutterin kierteet, kävi entistä epäselvemmäksi. Keskityinkin mittailemaan vain kotimaisten harmonikkojen kierteitä ja niissä on "ristiin" niin tuuma, kuin metrisiäkin kierteitä. Ja lisäksi on osa pyälletyllä ruuvilla toimivia.
Siellä olevissa mittaamissani kierteissä oli ainakin seuraavia. Viipurin Kravatti, Viipurin Sarvipää, Viipurin H-malli ja Peltihäkki, kaikissa näissä kierre M4,5 x 0,75. Kuten omassakin Viipurin Kravatissa -39.
Kouvolan Kravatti, Aarne Koski Kouvola, näissä M4 x 0,7
Kouvolan Kukkamalli, Uusin malli, Neco Spesial, näissä BSW 1/8" x 40/1"
Näiden lisäksi monia eri ratkaisuja. Italialaisia en edes mitannut.

Se Toivon ajatus että tekee kierteen sitten kulloisenkin tarpeen mukaan on lähellä oikeaa ajatusta. Teen kuitenkin noita edellä luettelemiani vaihtoehtoja ja sitten kierteettömiä 2,5 mm alkureijällä.
Laitan kuvan todisteeksi, että on käyty.  :D

ps. Kaikki tekemäni sata varattu.
Olen oppinut niin paljon virheistäni, että aion tehdä niitä lisää.

ftamt

#3
Vielä kun joku alkaisi valmistaa noita metallisia rypytettyjä bassoremmin päitä ja mutterien alle tulevaa rypytettyä pellinpalaa, joka lukitsee remmin paikalleen. Näitäkin osia on paljon vuosien varrella hukkunut. Nämä osat ovat jopa toimivampi yhdistelmä, kuin jäykkä pyöritettävä kiekko.
Tuollaiseen metallityöhön pitäisi olla voimakas prässi ja varta vasten tehdyt työkalut. Vanhimmissa kukkamalleissa ei näitä säädettäviä heloja ei vielä ollut. Tätäkin asiaa olen vuosia miettinyt. En saanut koskaan selvää vastausta Järvenpäältä, että jäikö Kouvolan harmonikkatehtaan lopetuksen jälkeen uustuotanto-kravatin remmiheloja varastoon, sillä ne olivat alkuperäisen mallin mukaan tehtyjä.
Toivo

Hannu S

Testasin nyt Sepon lähettämät mutterit ja löytyihän niistä sopivat kuhunkin malliin. Samalla minulle tuli ajatus, että on turhaa yrittää hallita eri merkkien ja mallien kullekkin sopivia muttereita. Se ei ole logistisesti ajatellen järkevää. Siitä tulee enemmän päänsärkyä itsekullekkin kuin että olisi yksi mutteri ja siihen sopiva vastapultti, mikä kävisi kaikkiin. Soittimen voisi vaihtaa kerralla sekä pultit että mutterit ja laittaa nahkapalan tiivistykseksi, niin homma pelaa ja toimii. Kannattaisi tuota miettiä sen sijaan, että yrittää jokaiseen -pahimmassa tapauksessa jo kierteet tuhottuun pulttiin ja ehkä vielä ei alkuperäiseen löytää ja arpoa sopivaa mutteria. Siitä ei kostu kukaan, pelkkää ajanhukkaa ja turhia kustannuksia. Sitä ei voi kukaan kohtuudella hallita. Seppo, nuo tekemäsi mutterit olivat hienot, mutta mietippä vielä tuota, mitä sanoin. TV, Hannu

Johannes 49

#5
Nyt bassoremmin kiinnitysmutterisatsi on niklaamossa, vienee pari viikkoa.

En ala uutta ketjua, kai tämä seuraava asia täältäkin löytyy.
On ilmennyt uusia sorvattavia tarpeita. Toivon ja Ikaalisten museon Cooperativoihin tehdään häkin kiinnitysruuveja. (katso kuvat). Katsokaa myös galleriasta vastaavien Cooperativojen kuvat. Missä on vastaava häkin kiinnitys. Tiedätte tilata, jos vaikka on alkuperäinen hukkunut.

Samoin on ajateltu tehtäväksi samaan niklaussatsiin palkeen sulkijanahkojen  molemmanpuolisia "nuppeja", kun kerran pallopäitä aletaan sorvaamaan :).  Minulla on mallit Kouvolalaisiin ja saan Toivolta Cooperativan mallin, teen niitä sitten molempia "kouralliset" samaan pintakäsittelyerään mukaan.

Ilmoitelkaa nyt kaikki halukkaat minulle molemmista  ruuvitarpeistanne, osaisin paremmin määritellä sarjojen kappalemäärät.



Tässä Toivon kaunis työn alla oleva soitin ja kuva ruuvista.

Johannes 49
Olen oppinut niin paljon virheistäni, että aion tehdä niitä lisää.

ftamt

Hanuri-lehdessä oli nyt näyttävä juttu bassoremmin kiinnitysmuttereista ja tekijästä. Toisilla sivuilla oli kirjoitus antiikkiharmonikkojen hinnoittelusta. Tarjonta on suurempaa, kuin halukkaita ostajia,
joten hinnat ovat laskeneet roimasti. Poikkeuksena tietysti oikein koristeelliset ja loistokuntoiset
kotimaiset ja italialaiset laatuharmonikat, jotka ovat halventuneet vähemmän. Keräilijän on hyvä
lähteä ostoksille tämän lehden kanssa ja lyödä rätingit eteen.
Toivo

Hannu S

Hieno juttu Seposta lehdessä!

Nythän tuo tuli alan ammattilaisen näkemys soitinten hintoihin ja arvoihin. Picasson öljyvärimaalaus vuodelta 1955 myytiin hiljattain 160 milj. eurolla. Kukapa tuonkaan hinnan osasi etukäteen määritellä? Jos joku vielä määrittelisi sen arvon minullekin.

olli

Onnittelut Sepolle ansiokkaasta esiintymisestä Hanuri-lehden sivuilla :D  Hinnoittelujuttu oli myös siinä mielessä nappiin mennyt, että kauppa syntyy aina vain ostajan ja myyjän välisellä yhteisellä sopimuksella hinnasta.  Vaikea on vanhoille haitareille mitään listahintoja laittaa!
Ellei tiedä minne on menossa, joutuu todennäköisesti jonnekin muualle!

Viljo

Luin artikkelin tänään aamulla, kun matkasin bussilla Helsinkiin. Oli itse asiassa poikkeuksellisen hyvä lehti sisällöllisesti. Hienoa - niin artikkelista kuin lehdestä.

On myös ilo huomata, että todennäköisesti ilman Vapaalehdykkää tätä artikkelia saatikka näitä muttereita ei olisi edes olemassa. Toisin sanoen Vapaalehdykkä on luonut jonkinlaista harmonikkakulttuurihistoriaa ja -ilmiötä Suomeen.
Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!

Johannes 49

Kiitokset vaan teille !

Kyllä sitä näemmä aika pinestäkin asiasta saa koko aukeaman jutun aikaiseksi. Hienoa jos olen voinut olla avuksi.
Viimeisimmät sorvaukset on tehty ja osat ovat niklaamossa, tulevat ensi viikolla.
Palataan sitten vielä kerran asiaan.

Seppo
Olen oppinut niin paljon virheistäni, että aion tehdä niitä lisää.

Johan

#11
Muistan, kun tämä juttu lähti liikeelle, vastasiin viestiin ja oman kellosepänsorvini alennustilan takia koitin sorvata silloin viestin joka löytäsi innokkaan alan miehen koneensa takaa, ja siinä kävi toivomallani tavalla.
Seppo pisti lastut lentämään ja teki täydelliset mutterit niitä kaipaaville!

Kiitokset aktiviiteetista ja hienoista muttereista ja onnittelut artikkelin johdosta!

Johan

ftamt

Varmaan tuossa kesän jälkeen tulee vielä tarvetta erilaisiin ruuveihin ja muttereihin. Kiitos tähän astisesta hienoista muttereista ja ruuveista. Parempia ei voi enää toivoa.
Toivo

poikkikulma

Kyllä noista vanhojen Harmonikkojen hinnoista on useita kertoja jo puhuttu , itse en sitä oikein paljon ole ajatellutkaan mutta mieluusti maksaa hyvästä Harmonikasta jolle ei tarvi tehdä mitään remonttia vähän enemmän pitää vaan osata se hinnassa ottaa huomioon ,toinen juttu taas sitten jos on paljon korjaus/entisöintityötä niin se maksaa joskus kaksikin kertaa ja enemmänkin kuin Harmonikan ostohinta niin se entisöinti/muu korjaustarve pitäisi osata laskea siihen päälle sitte jos toimivan hienon Harmonikan siitä halua jos ei itse osaa mitään tehdä, toinen juttu sitten jos sitä entisöityä Harmonikkaansa alkaa myöhemmin myydä kun haluaisi jonkun toisen vaihtaa tilalle niin ei sitä remontin hintaa sen ostohinnan päälle kannata alkaa edes miettimään niin kalliiksi se joskus tulee että kyllä se omasta pussista menee varmasti muuten hinta tulee olemaan kyllä liian korkea pelille kuin pelille ,itse sen jokainen saa päättää paljonko euroja siihen ostamaansa Harmonikkaan haluaa käyttää entisöintiä varten ei sitä jälleen ostajan kuulu maksaa . Juuri oli juttua siitä Soitin Oystä mikä oli myynnissä huutokaupassa kuinka hyväkuntoinen se olikin ollut ja mitä hittoa menikö se kuntonsa arvoisella hinnalla , ei sanon minä vaikka kuka muuta väittäisi 920 e kuka möisi tuolla hinnalla vastaavankuntoisen Harmonikkansa sanokoon heti sen , tosin se oli huutokauppa mutta kuiteski pilkkahinta hienolle Harmonikalle. Joo samaa mieltä olen se on ostajan ja myyjän keskinäinen kauppa mutta joku raja sillä hinnallakin on oltava kuitenkin tuola toreilla kyllä sielä vähän väliä näkee ihan älyttömiä hintoja Suomen soitin esim on nyt tuola 2200 ja toinen 1290 vai mitä se oli kumpiko on lähempänä oikeeta arvoa tuo 2200 on kyllä hirveä hinta samoin nuolimalli kouvola 2300 on myös aika kova minun mielestä  . Mutta sitä oikeaa hintaakin on tosi vaikeeta sanoa . No tällästa taas tuli mieleeni täsä   ::)
Mauno  :)

Johannes 49

#14
Tervehdys!

Lupasin kerran vielä palata tähän asiaan.
No niin, antiikkiharmonikkojen osat on nyt sitten tehty, niklautettu ja toimitettu tilaajilleen.
Niitä tuli nyt sitten kaikkiaan kolmisenkymmentä erilaista, kolmena eri ryppäänä tehtynä. Kaikkiaan vähän toista tuhatta kappaletta. Parikymmentä pikateräksistä muototerääkin tuli väsättyä. Niklauksetkin onnistuivat hyvin Niklaamo Rautiolla.
Toivottavasti sorvauksetkin olivat tasoltaan tyydyttäviä.
Nyt voin sitten palata työn kanssa tekemääni alkuperäiseen sopimukseemme. "Ettemme tarvitse toisiamme, ei työ minua, enkä minä työtä".

Laitan kuvasatsin liitteeksi, toivottavasti mahtuvat tulemaan, ellei, niin pitää laittaa pari eri kertaa. Kuinkas siitä sanotaan kuvista - vastaan sanat.

Seppo
Olen oppinut niin paljon virheistäni, että aion tehdä niitä lisää.

Johannes 49

Olen oppinut niin paljon virheistäni, että aion tehdä niitä lisää.

Viljo

Nää on näitä asioita, joista voi julkisesti kiittää tekijää. Iso kiitos! Tämä on arvokasta työtä, josta hyöty tulee pitkällä aikavälillä esiin.
Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!

ftamt

Suurkiitokset täältä myös. Tämä oli erikoinen urakka, pieniä osia suurella koneella. Nostan korkealle hattuani tällaisen suorituksen jälkeen. Nyt antikkiharmonikat saavat kaivattuja "alkuperäisosia", joita ei ole saanut sitten 1940-luvun jälkeen.
Toivo