Ikaalinen

Ikaalinen sijaitsee noin 55 km Tampereelta länteen, kolmostien varrella. Kaupungin keskus levittäytyy luode–kaakko -suunnassa olevalle harjulle, jonka vedenjakajana on Vanha Tampereentie, kaupungin pääkatu. Keskustaa ympäröi noin 100 km2 suuruinen Kyrösjärvi.

Asutusta Ikaalisissa on ollut jo kivikaudelta lähtien. Vuonna 1641 perustettu Ikaalisten suurpitäjä käsitti nykyisten Parkanon, Kihniön, Karvian, Honkajoen, Kankaanpään ja Jämijärven alueet. Ikaalisella on pitkä nimihistoria, joka on seuraavanlainen: Ikaalisten kunta 1641–1971, Ikaalisten epäitsenäinen kauppala 1858–1971, Ikaalisten kauppala 1972–1976 ja Ikaalisten kaupunki vuodesta 1977 lähtien. Ikaalisten Vanha kauppala on Suomen vanhin (perustamiskäsky 1858), pienin (12,8 ha) ja se on monesti mainittu myös kauneimmaksi. Ikaalisten puinen Frederika Sofian ristikirkko on vuodelta 1801 ja Rahkolan tila on ollut verotilana vuodesta 1533 – nykyinen päärakennus on vuodelta 1832. Kaupungissa riittää siis kulttuurihistoriaa pelkästään rakennuksissa itsessään.

Ikaalisten kirkko on yksi esimerkki vanhoista rakennuksista

Ikaalisissa on noin 7000 asukasta jakautuneena tasaisesti ympäri kaupunkia. Osa kaupoista ja palveluista keskittyy Vanhan Tampereentien varteen, mutta keskustan laita-alueilla on paljon kauppapalveluja sekä vapaa-ajanalueita. Vuonna 2014 kolmostien varteen avattiin Kauppakeskus Komppi. Takavuosien pirteä keskusta on hieman hiljentynyt kaupan keskuksen siirtymisen myötä. Kylpyläkaupunki Ikaalinen -sloganiin ei voi olla törmäämättä, sillä alueella on ollut kylpylätoimintaa vuodesta 1884 lähtien. Vuonna 2008 Ikaalisten Kylpylä oli Pohjoismaiden suurin monitoimikylpylä, joka sijaitsee Vanhan kauppalan länsipuolella, lahden toisella puolella. Ikaalisista löytyy liikuntaihmisille muun muassa golf-, pesäpallo-, tennis- ja yleisurheilukentät. Vapaa-ajantoimintaa ylläpitää noin 120 eri aiheisiin keskittyvää seuraa ja yhdistystä. Vaikka Ikaalisten kaupunkia markkinoidaan vahvasti kulttuuri- ja matkailukaupunkina, on alueella myös teollisuusyrityksiä.

Ikaalisilla on pitkät perinteet suomalaisessa harmonikkakulttuurissa. Tarina kertoo, että ensimmäinen harmonikka tuli Ikaalisiin vuonna 1870 tai 1875, jolloin eräs ikaalislainen kauppias toi yksirivisen harmonikan pojilleen tuliaisiksi Pietarista, jossa kauppias oli ollut ostamassa kauppaansa tuotteita. Siitä asti harmonikka on ollut suosittu soitin paikkakunnalla.

Sata-Häme Soi -juhla

Legendan mukaan 1960-luvun lopulla kuljetettiin Ikaalisissa sanaa talosta taloon ja houkuteltiin yhteen taitaviksi tunnettuja pelimanneja, jotka aikaisemmin olivat soittaneet häitä ja hautajaisia kukin tahollaan. Näin syntyivät Ikaalisten Harmonikkamiehet. Ele Huhtasalon johdolla toimivien Ikaalisten Harmonikkamiesten rinnalle saatiin Ikaalisten Viulupelimannit Yrjö Vuorenmaan johtamana. Kansalaisopiston suojissa kerättiin talteen ikaalislaista pelimanni- ja kansanmusiikkia ja pidettiin pelimanni-iltoja, kulttuuriviikkoja ja Syyssoiton -nimellä kulkeneita tapahtumia. (Sata-Häme Soi -juhlien lehdistötiedote 2002)

Sata-Häme Soi -juhlaan johtava tapahtumaketju alkoi, kun Kansalaisopisto perustettiin Ikaalisiin. Opisto keräsi pelimanneja suojiinsa, ja 1960-luvun lopussa alkoi kehittyä syksyisin järjestettävä kansanmusiikkitapahtuma. Tapahtuman idean isänä oli tohtori Erkki Ala-Könni, ja tuolloin kansalaisopiston rehtorina toiminut Heikki Eränen kiinnostui uudesta tapahtumasta valtaisasti. Eränen järjestikin vuosina 1970 ja 1971 opiston oppilaskunnan ja koko oppilaitoksen voimin Ikaalisten Syyssoitto -tapahtuman.

Heikki Eränen soitti vuonna 1971 koko Suomen kansan tuntemalle harmonikkataiteilija Lasse Pihlajamaalle ja pyysi tätä esiintymään Ikaalisten keväiselle kulttuuriviikolle Pohjois-Satakunta Soittaa -konserttiin. Kutsua edelsi visio siitä, kuinka ikaalislainen harmonikkaperinne ja suomalaisen harmonikkamusiikin henkilöitymä Lasse Pihlajamaa yhdessä täydentäisivät loistavasti toisiaan. Toteutunut konsertti ja sen saama suosio lienee ollut se lopullinen kipinä, joka käynnisti unelman suuresta, kesäisin vietettävästä harmonikka- ja pelimannijuhlasta. (Sata-Häme Soi -juhlien lehdistötiedote 2002)

Pohjois-Satakunta Soittaa -konsertin menestystä kuvannee se, että pitopaikkana toiminut yhteiskoulun juhlasali, kuten on kirjoitettu, oli revetä liitoksistaan väenpaljouden antamien suosionosoituksien myötä. Sisätilat eivät riittäneet enää Syyssoittojen järjestämiseen ja tapahtuma siirrettiin kesällä järjestettäväksi. Sata-Häme Soi -juhlan nimi muodostui Ikaalisen maantieteellisestä sijainnista: Ikaalinen on Satakunnan ja Hämeen sydämessä. Juhlilla on alusta asti soitettu pelimannimusiikkia, ja harmonikalla on ollut suuri merkitys juhlan keskipisteenä.

Heikki Eränen oli se henkilö, joka teki suuren osan Sata-Häme Soi -tapahtuman alullepanemisesta. Se oli hänen haaveensa, jonka vuoksi oli tehtävä paljon töitä ennen kuin ensimmäinen juhlaviikko oli takana. Harmonikkahan ei ollut kovasti suosiossa tuolloin, mutta noususuhdanne oli havaittavissa. Eränen vaikutti kolmen vuosikymmen aikana Sata-Häme Soi -juhlissa. Sittemmin Eränen oli ollut Sata-Häme Soi -hallituksen kunniapuheenjohtaja ja arvonimikkeeltään kotiseutuneuvos.

Sata-Häme Soi -juhlilla on järjestetty kaupungin halki kulkevia kulkueita. Kuva on 1970-luvun lopusta.

Sata-Häme Soi -juhliin kuuluu saumattomasti harmonikkakilpailut, joita on järjestetty aivan ensimmäisestä vuodesta alkaen. Tapahtuman ensimmäisenä vuonna, 1972, järjestettiin Polkansoiton Suomenmestaruuskilpailut harmonikan soitossa. Tanssimusiikkia soittavien pelimanniyhtyeiden Suomenmestaruuskilpailut järjestettiin vuosina 1975–1977. Pelimannimestaruuskilpailut on järjestetty joka vuosi vaikka vuonna 1979 itse musiikkijuhlaa ei järjestettykään. Opetusministeriö toivoi silloisen öljykriisin jälkeen, että vuodesta 1979 alkaen Suomen kesän kulttuurijuhlat siirtyisivät vuosittaisesta joka toinen vuosi järjestettäväksi.

Välivuosi antoi tekijöilleen mahdollisuuden hengähtää ja pohtia festivaalien tulevaisuuden suuntaa. Yleinen tuntemus järjestäjien keskuudessa oli, että festivaalijärjestelyt polkivat paikallaan vaikka yleisöä oli riittämiin. Festivaalin toimikunta otti tauon aikana juhlalle uuden suunnan: Sata-Häme Soi -juhla on ensisijaisesti kansainvälinen harmonikansoiton suurtapahtuma.

Vuonna 1980 kilpailtiin Harmonikansoiton ”Kulta-ajan” Suomenmestaruudesta (1930- ja 1940-luvut) ja parina seuraavana vuonna Harmonikansoiton ”Kulta-ajan” Pohjoismaiden mestaruudesta. Kultaisen Harmonikan järjestäminen juontuu kesällä 1982 MTV:n lähettämään Lavatanssit-nimisen ohjelman jälkimaininkeihin. Televisioon oli tarkoitus saada hyvä, kesäinen ja harmonikan ympärille punoutuvat tv-ohjelma. MTV:n ja Sata-Häme Soin ympärillä työskennelleet ihmiset kokoontuivat suunnittelemaan Lavatanssin jatkokehittelemistä. Lasse Pihlajamaa lausui ajatuksen Kultaisesta Harmonikasta – viihteellisen harmonikansoiton Suomenmestaruuskilpailu oli syntynyt.

Uusi kilpailu lähettiin suorana tv-lähetyksenä MTV3:ssa 8.6.1983, josta asti nimitys Kultainen Harmonikka on ollut käytössä. Kilpailu oli tuolloin kaksivaiheinen. Alkukarsinnat järjestettiin läänikohtaisesti siten, että kaksi lääniä muodosti yhden semifinaalialueen. Uusimaa oli kuitenkin oma kilpailualueensa. Kunkin karsinnan voittaja, yhteensä kuusi henkilöä, pääsi suoraan tv-lähetykseen. Karsinnoissa soitettiin pakollisena kappaleena Säkkijärven polkka ja tämän lisäksi kukin soittaja valitsi a- ja b-ryhmän kappaleista yhden kappaleen soitettavaksi.

Sata-Häme Soi -tapahtuman imago on muuttunut vuosien saatossa. Näin vielä 1970–1980-lukujen taitteessa.

Ensimmäisen Kultaisen Harmonikan kilpailun voitti Maria Kalaniemi. Vuonna 1984 Kultaista Harmonikkaa katsoi arvioiden mukaan 1,1 miljoonaa suomalaista. Tv-spektaakkeli oli osoittautunut menestykseksi. Nuorille kilpailijoille suunnattu harmonikkakilpailu Hopeinen Harmonikka tuli Kultaisen Harmonikan rinnalle 1986. Harmonikkakilpailujen televisiointi siirtyi 2000-luvulla Ylelle, joka lähetti kilpailut aina vuoteen 2011 asti. Televisiointiin kuului niin Kultainen ja Hopeinen harmonikka, Valkoinen ruusu -konsertti sekä Primus Ikaalinen -kilpailu. Vuosina 2012–2014 televisiointia ei tehty. Vuonna 2015 televisioinnin teki tehnyt AlfaTV, joka toimi myös syksyllä 2015 Coupe Mondiale -kilpailun televisioijana. Primus Ikaalinen on järjestetty vuosina 2005–2012 sekä 2014. AlfaTV teki televisioinnin viellä 2016, minkä jälkeen kilpailuja ei ole lähetetty tv-kanavilta. Suoran lähetyksen on tehnyt Järviradio.

Hanuriristeily

Alun alkaen kolmipäiväinen Sata-Häme Soi -juhla oli menestys ja siitä muodostui viikon mittainen tapahtuma 1977 alkaen. 1980-luvulla festivaali oli vakiinnuttanut toimintansa kävijämäärien noustessa yhä suuremmiksi. 1985 Sata-Häme Soi -juhlilla oli kävijöitä noin 45 000, mikä oli noin 10 000 kävijää enemmän kuin vuonna 1984. Tapahtuman suuren koon vuoksi festivaali oli huomioitu hyvin laajasti myös ulkomailla. Vuoteen 1985 mennessä Sata-Häme Soi -juhla oli kasvanut maailman suurimmaksi harmonikkatapahtumaksi. Tapahtuma kesti vuonna 1985 peräti yhdeksän päivää, jonka aikana tilaisuuksia järjestettiin noin 60.

Nykyään Sata-Häme Soi järjestetään juhannuksen jälkeen, kesä-heinäkuun vaihteessa. Juhlaviikkoon liitettiin vuonna 1992 harmonikkaristeily Silja Europalla, jonka aikana pidetään Kultaisen ja Hopeisen Harmonikan semifinaalit. Ensimmäinen hanuriristeily oli Harmonikkaliiton järjestämä kokeiluristeily, josta saatujen positiivisien kokemuksien perusteella seuraavaksi vuodeksi varattiin koko laiva tapahtuman järjestämiseen. Sata-Häme Soi -organisaatio tuli mukaan osaksi risteilyjärjestelyjä, kun Kultaisen ja Hopeisen harmonikan semifinaalit siirettiin maakunnista laivalle. Silja Europa on ollut tupaten täynnä hanuriristeilyllä, joten liput on täytynyt varata hyvissä ajoin. Sata-Häme Soi -organisaation harmonikkaristeily ajoittuu helmi-maaliskuun vaihteeseen.

Harmonikkaristeily, tuttavallisemmin hanuriristeily, on sinänsä erikoinen tapahtuma, sillä vastaavaa tapahtumaa ei järjestetä muualla maailmassa. Koko laiva on nimittäin varattu harmonikansoittajille ja harmonikkamusiikista kiinnostuneille ihmisille. Kymmenet ja taas kymmenet bussit tuovat koko Suomen alueelta ihmisiä tapahtumaan yhteensä noin 3000 henkilöä. Esiintyjiä on kutsuttu ulkomailta asti soittamaan risteilylle ja risteily on huomioitu useissa eri tiedotusvälineissä ulkomaita myöten. Viisi vuotta ensimmäisen hanuriristeilyn jälkeen, 1996, aloitettiin Folklandia-risteilyt niin ikään Silja Europalla. Tapahtuman järjestäjäosapuolena ei ole Sata-Häme Soi, vaan Tampereella Pispalan Sottiisi -organisaatio, joka toimii osana Tampereen kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikatoimialaa. Folklandia-risteily järjestetään joka vuosi tammikuussa ja tapahtuma on ensisijaisesti kansantanssitapahtuma.

Harmonikkaristeily on kokenut muutoksia ja haasteita vuosien varrella. Esimerkiksi vuonna 2012 risteilyllä ei järjestetty harmonikkamessuja. Syynä tähän oli harmonikka-alan yrityksien tyrmistyminen Tallink-Siljan provisiovaatimuksista. Vuonna 2013 ja 2014 risteily järjestettiin Helsinki–Tallinna -välillä, kun varustamo päätti siirtää Silja Europan uudelle liikennevälille. Risteily palasi takaisin tutulle Turku–Tukholma -reitille talvella 2015. Laiva oli tällä kertaa Baltic Princess. Vuonna 2018 harmonikkaristeilyjä oli kaksi. Tammikuun risteilyn järjesti Harmonikkaliitto, ja helmikuun Sata-Häme Soi.

Kahden erillisen harmonikkaristeilyn järjestäminen oli iso uutinen harmonikkaväelle. 2017 alkuvuodesta harmonikkaväki koki todellisen järkytyksen, kun tietoon levisi, että Sata-Häme Soi -organisaation hallitus oli erottanut Harmonikkaliiton edustaja Seppo Lankisen palveluksestaan. Toimijoiden välinen yhteistyö oli kestänyt kymmeniä vuosia, mutta kun Lankinen puolusti Harmonikkaliittoa kiistassa, joka koski Harmonikkaristeilyn tulonjakoa, ovi kävi. Taustalla oli pitkään jatkunut kehitys, jossa kesällä järjestettävää juhlaviikkoa oli rahoitettu risteilytuloilla; kesän festarikävijämäärät eivät olleet kattaneet kesän juhlaviikon kuluja pitkään aikaan.

Lienee paikallaan selvittää tilannetta hieman enemmän: Koska harmonikkaliitto ja Sata-Häme Soi ovat aina puhaltaneet yhteen hiileen harmonikan hyväksi, luopui liitto vuosien mittaan omasta risteilytulostaan kokonaan Sata-Häme Soin hyväksi. Tämä tehtiin yhteisymmärryksessä, sillä yhteistyö oli puolin ja toisin saumatonta ja monipuolista. Vuosien mittaan tulonsiirto Sata-Häme Soille oli miljoonaluokkaa. Uuden toiminnanjohtajan, Ulla Majurin, myötä vuosina 2012–2017 yhteistyö liiton ja SHS-organisaation välissä väheni, mistä seurasi se, ettei aikaisemmat sovitut käytänteet yhteistyöstä ja tulonjaosta enää ollut liittoa tyydyttävällä tolalla. Vuonna 2014 Harmonikkaliiton hallitus päätti, ettei harmonikkaristeilyn tuottoa voi enää antaa kokonaan SHS-organisaatiolle. Neuvottelujen tuloksena organisaatiot sopivat, että harmonikkaristeilyn tulot jaetaan puoliksi viiden vuoden siirtymäajalla. Vuoden 2017 risteilyä valmisteltaessa, yhteistyö kariutui siihen, että SHS olisi halunnut maksaa vain puolet liiton osuudesta. Pelkän rahan lisäksi taustalla olivat myös erimielisyydet työjaosta.

Vuoden 2018 alusta alkaen uusi toiminnanjohtaja Márta Schmidt on uudistanut Sata Häme Soin ilmeen ja etsinyt uutta suuntaa koko tapahtumalle. Vielä kesällä 2018 Sata Häme Soin osalta oli avoinna, onko talvella 2019 harmonikkaristeilyä, vai ei. Taloudelliset haasteet jatkuivat, eikä covid-pandemia helpottanut yhtään festivaalin – saati koko kulttuurikentän – taloutta. Sata-Häme Soi ajautui konkurssiin syksyllä 2023.

Festivaalin tapahtumapaikkoja

Oman tuvan sali parvelta kuvattuna 2007

Sata-Häme Soilla oli Ikaalisissa monta tapahtumapaikkaa, joista Oma Tupa oli yksi idyllisimmistä tapahtumapaikoista. Talo on valmistunut 1924 ja se on toiminut 1980-luvun lopulle asti muun muassa juhlatalona, elokuvateatterina, matkustajakotina, käräjätalona ja ruokalana. Talon nykyisen terassin puolella sijainnut huoltoasemarakennus purettiin 1990-luvulla. Vuonna 1987 Oma Tupa jäi tyhjäksi ja se joutui ilkivallan kohteeksi: taloon oli murtauduttu useaan otteeseen, kaikki rikottavissa oleva oli rikottu, esiintymislavalla oli poltettu nuotiota, seinät olivat sisä- ja ulkopuolelta graffiteissa. Näky oli lohduton. Tämän lisäksi talo on ollut tuhopolttoyrityksien kohteena vuosina 1998 ja 2000. Vuonna 2001 alkoi Oman Tuvan kunnostus ja loppuvuodesta 2003 talo oli täysin kunnostettu uuteen loistoonsa. Kunnostustöiden aikana Heikki Eräsen vaimo Tuula Eränen löysi ullakolta tykin kranaatin, joka kuitenkin osottautui tyhjäksi.

Sata-Häme Soi -tapahtuma käytti Oman Tuvan salia festivaaliviikolla lukuisien eri konserttien järjestämiseen. Talossa on järejstetty pelimannimestaruuskilpailut ja tämän lisäksi Oman Tuvan salissa pidetään konsertteja joka ilta juhlaviikolla. Noin 300-istumapaikkainen sali oli Sata-Häme Soi -juhlien ehdottomasti tärkein sali korkeakulttuurille. Esiintyjäkaarti on joka vuosi korkeatasoinen ulkomaalaisine ja kotimaisine esiintyjineen. Jazzia, argentiinalaista tangoa, syvällisiä balladeja, kevyttä taidemusiikkia, taiturikappaleita… Oman Tuvan tarjontaa voi suositella kaikille, jotka haluavat harmonikasta enemmän kuin humppakulttuuria. Iltaisin pidettävät konsertit ovat pääsääntöisesti maksullisia.

Puistolavan iltapäivätanssit vuonna 2007,

Puistolava oli Sata-Häme Soi -festivaalien keskipiste Ikaalinen-salin ohella. Päälava sijaitsee vanhan kauppalan sydämessä Kauppalan puistossa. Puistolavalla esiintyy päivisin harmonikkakerhoja – on yhteislaulua, tanssia ja pelimannimeininkiä. Festivaalin alussa puistolavalla pidettiin avajaiset ja juhlan loppupuolella perinteinen yhteissoitto, johon sai osallistua jokainen kynnelle kykenevä hanuristi. Iltaisin Puistolavaa ympäröivä puisto suljetaan liikenteeltä ja alueesta tulee maksullinen. Illasta myöhään yöhön päälavalla esiintyy pääsääntöisesti suomalaisia artisteja. Muun muassa Marita Taavitsainen, Paula Koivuniemi, Antti Tuisku ovat esiintyneet tällä lavalla. Puistolavan lähettyviltä on löytynyt ruoka-, juoma- ja tilpehööritelttoja. Sata-Häme Soi -juhlien päätösjuhla pidettiin puistolavalla juhlaviikon viimeisenä päivänä, jolloin lavalla esiintyi muun muassa tuoreita harmonikkakilpailujen voittajia. Aikaisempina vuosina suuria massatapahtumia pidettiin nykyisen pesäpallokentän alueella. Vuonna 2018 pesäpallokentällä oli myös ohjelmaa.

Ikaalinen-salissa järjestetään suuret tv-tapahtumat. Kuvassa Primus Ikaalinen -kilpailu vuodelta 2007.

Ikaalinen-sali oli varsinaisen festivaalialueen itäpuolella sijaitseva liikuntahalli, jossa järjestetään joka vuosi Kultainen ja Hopeinen Harmonikka -kilpailut sekä järjestettiin kansainvälinen Priimus Ikaalinen -kilpailu. Kilpailujen lisäksi salissa järjestetiin kaksi Valkea Ruusu -konserttia, joissa vierailevat tähdet esittävät korkeatasoista viihdemusiikkia. Sali näyttää televisiosta katsottuna paljon isommalta kuin se todellisuudessa on. Tästä huolimatta Ikaalinen-salissa järjestetyt tapahtumat olivat erittäin suosittuja. Yleisradion vielä televisioidessa kilpailuja, sitä katsoi vuosittain 400 000–500 000 katsojaa. Konsertteja järjestettiin edellä mainittujen paikkojen lisäksi muun muassa Ikaalisten kirkossa.

Ikaalisten Käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen tiloissa soitinmuseo Akordiaa pidettiin auki juhlaviikon ajan aina 2010-luvun puolivälin tietämille asti. Museo oli reippaan 10 minuutin kävelymatkan päässä rajatulta festivaalialueelta, joten tungosta ei yleensä ole ollut.  Harmonikkamuseo siirtyi keskustaan kesällä 2018, joten se on jatkossa suoraan harmonikkafestivaalien ytimessä. Museossa käymistä on helppo suositella, sillä vanhat haitarit ovat kauniita ja niihin liittyy monia mielenkiintoisia historiallisia tarinoita. Museossa järjestettiin juhlaviikon aikana tunnelmallinen Vanhojen harmonikkojen kertomaa -konsertteja, jossa museon soittimilla soitetaan vanhan ajan musiikkia.

Messuhalli vuonna 2011

Konserttien ohella Sata-Häme Soi -juhlaviikolla oli monen monta aktiviteettia. Jokavuotiset harmonikkamessut festivaalialueen välittömässä läheisyydessä on koonnut Suomessa toimivia harmonikan maahantuojia ja -korjaajia yhden katon alle. Jos olet etsimässä itsellesi soitinta, niin tämä on yksi hyvä tilaisuus päästä kokeilemaan erinäköisiä vaihtoehtoja. Tämän lisäksi messuilta saa harmonikan remmejä, nuotteja sekä muita aiheeseen liittyvää materiaalia. Messuja on pidetty nk. Vanhan Salen tiloissa ja Vanhan Tampereen tien varrella olleessa kiinteistössä. Sittemmin messuja on pidetty kauppaopiston liikuntahallissa. Takavuosina messujen yhteydessä oli pieni esiintymislava, pelimannipenkki, jossa rohkeimmat saivat soittaa. Harmonikkamessu oli Opiskelijayhdistys Dimi ry:n järjestämä. Dimi ry on Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen harmonikanrakennuksen opiskelijoiden opiskelijayhdistys. Koska Ikaalisissa ollut harmonikanrakennuskoulutus ajettiin alas 2017, ei harmonikkaopiskelijoiden opiskelijayhdistyksellekään ollut enää oikeutusta. Tämän vuoksi vuonna 2018 ei järjestetty harmonikkamessuja. Viimeiset vuodet harmonikkamessut pidettiin keskustassa Keltaisella koululla.

Suomen harmonikkakulttuurin keskus

Sata-Häme Soi -juhlien aikana Ikaalisissa on käynyt ihmisiä. Vuosittain kävijöitä on ollut alle 30 000. Tätä yhtä viikkoa lukuun ottamatta Ikaalinen on sangen rauhallinen paikka, jossa toimii muutamia harmonikka-alan toimijoita. Näiden instanssien painoarvoa Suomessa lisää erityisesti tietotaito-osaamisen keskittyneisyys sekä toimijoiden aktiivisuus alalla.

Ikaalisissa syntynyt Taavetti ”Daavid” Johannes Majaniemi (19.7.1902–12.4.1972) valmisti elinaikanaan harmonikkoja pääsääntöisesti Tampereella. Majaniemi on haudattu Ikaalisiin.

Ikata ja soitinrakennus

Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen (IKATAn) yksi oppilinjoista oli harmonikanrakennus. Ikaalisten koulun perustamisesta puhuttiin jo 1940-luvun puolella, mutta toiminta alkoi Ikaalisten mieskotiteollisuusoppilaitos -nimikkeellä vuonna 1953. Koulun nimi muutettiin 1970 Ikaalisten kotiteollisuuskouluksi. Oppilaitos siirtyi nykyisen Eino Salmelaisen kadulle (aikaisemmin Porintie) 1986 ja koulun nimi muutettiin 1987 Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitokseksi. Nykyään Ikata kuuluu Sastamalan koulutuskuntayhtymään eli Saskyyn.

1983 Sata-Häme Soi -tapahtuman järjestäjät tiedustelivat voisiko kotiteollisuuskoulu järjestää festivaalin yhteyteen viikon kestävän harmonikan korjauskurssin. Vastakaiku oli positiivista, mutta ensimmäisenä vuonna kurssia ei järjestetty. Samana vuonna yritettiin saada soitinrakentajien koulutus aloittamaan toimintaansa, mutta silloinen ammattikasvatushallitus torjui ehdotuksen perustelunaan, ettei asetuksissa ollut soitinrakentajien koulutusammattinimikettä. Lopulta ”koulutus hyväksyttiin puusepän koulutusammattinimikkeen alle koulutusta vähän suuntaamalla”. Nykyinen kielisoitinrakennuslinja aloitti toimintansa syksyllä 1984 opettajanaan Rauno Nieminen. Niemiselle kuuluu ylväs hatun nosto, koska hän on oikeastaan nykyaikaisen suomalaisen soitinrakennuskoulutuksen isä, sillä hänen aloittaessa opettajana ei alalle ollut edes opetussuunnitelmaa.

Soitinkoulun perustamisen idea oli syntynyt soitinrakentajien tapaamisessa Kaustisilla. Samoihin aikoihin Professori Timo Leisiö (Harmonikkainstituutti ja TaY) on kertoi Niemiselle, että Ikatalle on rakenteilla uusi koulutusrakennus. Hän arveli, että soitinrakennusala saattaisi sopia kouluun. Leisiöllä on ollut keskeinen rooli soitinrakennuskoulutuksen lupa-asioissa. Kielisoitinrakennuslinja on keskittynyt erilaisien kielisoittimien rakentamiseen ja nykyään puhutaankin yleisesti kitaralinjasta, koska pääsääntöisesti valmistuvat soittimet ovat kitaroita ja bassoja.

Ensimmäinen IKATAn tarjoama opetus harmonikkoihin liittyen tapahtui kesäkursseilla vuosina 1985–1992. Vuosina 1993 ja 1994 harmonikkaan liittyviä kesäkursseja ei järjestetty. Harmonikkaosasto, eli harmonikanrakennuslinja, perustettiin 1.9.1995 muun muassa Tapio Nystenin sekä Kari Ahvenaisen toimesta. Kielisoitinrakennuslinja muutti 1995 syksyllä juuri valmistuneeseen opetusrakennukseen Eino Salmelaisen katu 20:en niin sanotulta Keltaiselta koululta (vuonna 2008 aikuiskoulutusyksikkö), johon juuri toimintansa aloittanut harmonikkaosasto asettui ensimmäisiksi vuosiksi. Vuosina 1997-2017 harmonikkaosasto sijaitsi osoitteessa Kamraatintie 3. Muuton jälkeen 1- ja 2-rivisien harmonikkojen rakennus tuli mukaan opetussuunnitelmaan.

Harmonikkaosastolta on valmistunut useita tämän päivän harmonikka-alan ammattilaisia ja on siten omalta osaltaan kantanut kortensa kekoon suomalaisen harmonikkakulttuurin ylläpitäjänä. Harmonikan huoltajien ja virittäjien ammattityhjiö täyttyi ensimmäisistä opiskelijoista, minkä jälkeen harmonikanrakennuskulttuuri oli hetkellisesti elpymässä esimerkiksi Tamperelaisen Jarkko Helinin Cajun-haitareilla sekä Porissa asuvan Aaro Luukisen yksi- ja kaksirivisien ansiosta. Tällä hetkellä kukaan ei valmista ammattilaisena harmonikkoja Suomessa.

Harmonikkalinja sai lopun 2016, kun lehtorin virassa ollut Tapio Nysten päätettiin lomautettiin 1.1.2017 alkaen. Lopetuspäätös kesken vuotta oli ikävä yllätys kuudelle korjaajaopiskelijalle, joista viisi aikoi jatkaa opiskelua vähintään kevään ajan. Käytännössä he jäivät tyhjän päälle. Tapa, miten linjan lopetus tehtiin kesken lukuvuoden oli huono. Ikaalisille menetys on iso, sillä alan opiskelijat ovat toimineet muun muassa Sata-Häme Soin harmonikkamessujen ja -näyttelyjen vetäjinä.

Lähteet

  • Hanuri 1/2017