Harmonikkaristeily 2013 ja SHS-juhat

Harmonikkaristeily oli 3.-4. maaliskuuta ja monia asioita jäi vaivaamaan minua. Päälimmäisenä on isoin kysymys: onko harmonikkaristeily ja SHS elinvoimaisia vuosien kuluttua, kun vanheneva väestö on liian vanhaa päästäkseen tapahtumiin? Miten SHS selviää tulevaisuudessa? Onko minun yritykselläni elinvoimaista asiakaskuntaa jatkossa? Herkullisen maaperän omille pohdinnoilleni antaa viimeiset organisaatio muutokset: Ulla Majurista tuli SHS:n johtaja noin vuosi sitten ja vastikään Niko Kumpuvaara valittiin SHS:n taiteelliseksi johtajaksi kahdeksi vuodeksi. Hänen työparinaan toimii Eero Nissinen. Merkittävimpänä asiakkaisiin kohdistuneena muutoksena oli harmonikkaristeilyn siirtyminen Helsingin ja Tallinnan välille. On siis kovin otollinen hetki kaikkien harmonikkaihmisten antaa mielipiteitään SHS-organisaatiolle, jotta organisaatio kehittyy. Toivon, että mahdollisimman moni käy keskustelua Vapaalehdykän foorumilla siellä avatussa topicissa (muistetaan samalla, että tällöin kritiikki ei tavoita SHS-organisaatiota, ellei sinne asiasta erikseen kerrota).

Toivon todella, että SHS:n johtajavalinnat ovat tehty myös johtajavalintakriteerein: tarvitaan taitavia muutosjohtajia, ei vain nykyisen kulttuurin ylläpitäjiä. On uusiuduttava. Hyvän (kriisi)johtamisen lähtökohdat ovat aina samat: otetaan tosiasiat selville ja toimitaan niiden mukaan. SHS-organisaation täytyy käydä läpi monia kysymyksiä ja käydä syvällisiä sekä monipuolisia keskusteluja keskenään sekä yleisön kanssa. Oman näkemykseni mukaan SHS-juhlien on muututtava jokseenkin paljon, jotta se pysyy elinvoimaisena ja siksi korostan muutosjohtamisen tärkeyttä.

SHS-organisaatio: pohtikaa miksi meillä on Suomessa harmonikka eriytynyt omaksi alakulttuurikseen. Miten tämä näkyy asiakasrakenteessa ja esiintyjärakenteessa? Mihin suuntaan tämä on menossa, miksi? Se, että tiedetään nykytilanne tarkoittaa myös sitä, että historia on tiedettävä. Muutos ilman nykyisyyteen johtanutta kehityshistorian tuntemusta on turhaa. Voi joutua ojasta allikkoon. Voitte pohtia myös, onko asiakasprofiili(t) liian samankaltaisia tällä hetkellä. Jos on, niin tehkää muutoksia. Kaivakaa esiin, miksi tätä homma tehdään. Löytäkää SHS-tapahtumien ydinsanoman nykypäivän versio ja kiillottakaa se mieliinne erittäin hyvin. Käyttäkää tapahtumakehittämiseen mittareita. Jos niitä ei ole, luokaa niitä!

Tässä omia pohdintojani. Saa käyttää – yhdessä tätä SHS-juhlaa tehdään!

Risteily ei miellyttänyt

Lähdetään tylystä tosiasiasta. Ihmisiä ei mielyttänyt liiaksi risteilyn siirtyminen Helsinki-Tallinna -välille. Oppi yksi: ensimmäinen mittari onnistumisesta on ihmisten tunnelmat tapahtuman aikana ja heti sen jälkeen. Jo laivalla kuulin usealta eri taholta kattavasti ihmisten tunnelmia. Risteilyn virolainen palveluhenkilökunta ei yksinkertaisesti miellyttänyt ihmisiä. Henkilökunnan toiminta oli tympeää ja käskevää. Itse sain kokea asiakaspalvelun kehittymättömyyden kahdesti – ja vain kahdesti olin ollut yhteydessä henkilökunnan kanssa. Kuulinpa tarinan, että selvää taitamattomuuttakin laivahenkilökunnan laivatuntemuksessa oli ollut… Myös Tallinnan satama oli aika tympeää katsoa. Näin kuulin ja koin.

Reittivalinnan muutoksen hyvä puoli oli se, että se oli pituudeltaan saman mittainen kuin aikaisempina vuosina. Jos risteily olisi ollut lyhyempi, ei risteilystä olisi tullut risteilyä sillä tavalla kuin ihmiset ovat tottuneet. Lyhyempi risteily olisi vain kaljanhakumatka naapuriin. Sitä ei taida toivoa oikeastaan muuta kuin laivayhtiö voiton maksimoimiseksi. Kun puhutaan voiton tekemisestä, niin kieltämättä ruokailujen yhteydessä näki säästöt. Aamiaiskattauksen ja muiden Buffet Europan kattausten osalta vain puolet linjastoista oli kerralla auki. Kinkkuleikkeiden seassakin oli kaupan halvinta kinkkuviipaleita koottuna pinoon. Kulinaristina totesin, että nyt kapitalismi näkyy lautasellani. Ei kiitos enää.

Harmonikkamessut järjestettiin kannella 12 vuoden tauon jälkeen. Hienoa, tätä ovat monet odottaneet. Mutta paikalla oli kuusi yritystä. Siis kuusi! Yrityksiä mahtuisi vielä puolet lisää. Liekö kyse talouden taantumasta vai siitä, että laivayhtiö haluaa 10 % komission kaikista myydyistä tuotteista, jotka vaihtavat omistajaa laivalla. Ei Silja Linea kiinnosta ovatko tuotteet kilpailevia heidän tuotteidensa kanssa vai ei. Omalta osaltani en siis lähde tähän hintakamppailuun mukaan. Laivalla olen myynyt aikaisempina vuosina harmonikanremmejä ja niitä on mennyt kaupaksi ihan kivasti. Nyt tilanne olisi kuitenkin se, että laivanyhtiön takia joutuisin nostamaan hintoja 10 % , ottaisin 10 % omaan lukuuni tai tuotteen välittäminen siirtyy postin tehtäväksi. Koska yrityksenä en voi myydä tuotteita liian pienellä katteella, käytännössä hinnat siirtyisivät suoraan kuluttajalle. Kiitos laivayhtiö, teitte pientuotemyynnistä tyhmää.

Yksi asia, mikä myös tuntui, oli se, että laivatunnelma puuttui. Se edellisien vuosien juhlahuuma Joe’s placessa puuttui. Hyviä bändejä oli muutamia, mutta kuulijat puuttuivat. Toisaalta kuulin, että: ”tämä oli paras risteily, kun sai tanssia koko ajan”. Selvä merkki ikäpolvien välisestä kulttuurieroista. Tästä tullaankin todelliseen asiaan: koko tapahtuma on suunnattu ikääntyvälle väestölle, joka on kuuntelemassa perinteistä musiikkia. Olkoonkin tämä kuinka hieno asia suuria ikäpolvia kohtaan, mutta se ei yksinkertaisesti uudista tapahtumaa ja pidä sitä elinvoimaisena tulevaisuudessa! Tarvitaan ohjelmaa nuorille, omat paikat nuorille. Tilaa on. Tälläkin kertaa kaksi esityspaikkaa laivalla oli yöllä täysin käyttämättä. Jos jatkossa käytetään samaa laivaa, suosittelen, että Folklandia-risteilyä voisi jokseenkin matkia: kannelle 12 ”korkeakulttuuria” ja Food Markettiin tanssimusiikkia tai muuta vastaavaa. Kaikki esiintymispaikat pitää profiloida uudestaan asiakaskunnan mukaan. Ajan kanssa eri esiintymisprofiileja on helppo muuttaa, kun asiakaskunta on ensin pirstaloitu sopivan kokoisiin yksiköihin.

Vaikka esityspaikkoja muutettaisiin ja tarjontaa lisättäisiin, toisiko se uusia ihmisiä laivalle? Tuskin. Jotain muuta on siis tehtävä. Eräs parhaista tavoista saada mikä tahansa tapahtuma elinvoimaiseksi, on rakentaa tapahtuma siten, että paikalle on pakko tulla vuosi vuoden perään. Uusi kävijäsukupolvi siis opetetaan käymään laivalla; uusille sukupolville pitää muodostaa perinne käydä harmonikkaristeilyllä. Sama pätee myös SHS-juhliin. Otetaan ajatusleikki: nuorimmat kävijät ovat käytännössä hopeisen harmonikan kilpailijat. Tämän ikäisiä pitää saada lisää. Ohjelmatiimi kehittää heille sopivaa ohjelmaa ja mainostus menee musiikinopettajien kautta ympäri Suomea. Tv-mainoksien teho on kyseenalaistettava. SHS-organisaation on tehtävä niin hyvä ohjelma, että lasten omat soitonopettajat kertovat, että miksi tapahtumaan kannattaa (lue: pitää) mennä. Vastaavasti, kun mennään teini-ikäisiin, heillekin pitää olla omaa ohjelmaa tarjolla. Tai sitten minunkaltaiseni reippaasti alle 30-vuotiaat kaverit, joille risteily ei tarjoa tällä hetkellä musiikillisesti tai ohjelmallisesti juurikaan mitään. Kymmenet harmonikkakerhot eivät vain aja asiaa. Jotain muuta, pliis! Kysymys ei ole siitä, että ohjelmaa pitäisi olla kaikille ikäkausille jatkuvasti. Sen sijaan ohjelma pitää olla jaoteltu esityspaikkoihin. Ihminen on kuitenkin laumaeläin ja se hakeutuu kaltaistensa ja ikäistensä seuraan. Minulta puuttuu ikäluokkani vertaistuki, missä voin tutustua uusiin ihmisiin.

Lopuksi

Muutos, mikä SHS-organisaatio joutuu tekemään, on iso ja se kestää vuosia. Lopullisia tuloksia ei nähdä vielä kahdessa vuodessa, mutta ehkä jo vajaassa 10 nähdään, miten muutos meni. Eikä kyse ole pelkästään tapahtuman sisällöstä, vaan myös siitä tunteesta, mikä asiakkaalle pitää antaa jatkuvalla syötteellä: asiakasta kuunnellaan jatkuvasti ja (erityisesti sosiaalisessa mediassa) hänet otetaan osaksi organisaatiota. Eli tiedotus ja markkinointiajattelu ainakin osittain uusiksi. SHS-organisaation tulee käyttää somea ja nettisivujaan nykyistä paljon, paljon aktiivisemmin. Ei riitä, että tiedotus aktivoituu tapahtumien yhteydessä vaan sen on oltava säännöllistä jatkuvasti. Jos rahaa riittää, SHS:n tulee kouluttaa henkilökuntaa somen käyttöön. Voin antaa hyvän ystäväni tiedot pyydettäessä. Hän osaa auttaa tässä asiassa tätä(kin) organisaatiota. Voisihan sitäkin ajatella, että tiedotuksia ei tule vain tiedottajalta vaan sosiaalista mediaa käyttävät normaalit talkootyöläiset. Näin saadaan tiedotukseen huomattavasti lisäpontta ilman rahakuluja.

Yksi esimerkki hyvästä ohjelmarakenteesta on, että jos laivalla järjestetään nuorille vaikka pieni harmonikkaleiri, -teatteri tai muu osallistava ja yhteisöllisyyttä kasvattava ohjelma, niin tapahtumaan osallistuneet henkilöt pitää saattaa yhteen SHS-juhlilla Ikaalisissa. Tehkää niin hieno tapahtuma, että jos uusi muksu tulee SHS-juhlille ja tutustuu ikäisiinsä suunnitellun ohjelman myötä, hänellä olisi laivalla tavattavana samoja kavereita. Jos kyse on kurssista, niin vaikka 40 paikasta pitää 10 jättää uusille ihmisille joka kerta. Uusia ihmisiä otetaan siis jatkuvalla syötöllä mukaan. Kannattaa myös pohtia miten harmonikkakulttuuria pitää muuttaa SHS-festivaaleilla. Mitä jos SHS yhdistäisi vähintään kaksi eri kulttuuria keskenään? Harmonikka(musiikki) yhdistettynä vaikkapa tietynlaiseen ruokalukulttuuriin, miten olisi?

Mutta entäs minä? Ensi kesänä Ikaalisiin? Kyllä tulen. Ensi vuonna Harmonikkaristeilylle? En tiedä vielä. Toistaiseksi en halua lähteä. Vaikka suurin kritiikki menee nyt laivayhtiön piikkiin, on SHS:n tehtävä valintoja, johtamista ja aktiivista tiedottamistsa vakuuttaakseen edes nykyiset risteilijät uusintareissun tarpeesta. SHS-organisaation täytyy osoittaa hyvissä ajoin, että minun kannattaa tulla laivalle. Töitä siis piisaa.