Basso

Rakenne

Ulkoapäin katsottuna yksirivinen basso on aika mitäänsanomaton. Siinä on vain muutama näppäin ja bassoremmi. Yksirivisiä bassoja tehdään kahdella pääsääntöisellä tavalla: ulkokahvalla (saksalaismalli) sekä kuvan mukaisesti wieniläismallisia bassoja, jossa näppäimet ja koneisto on upotettu suoraan runkoon. Kaksirivisiä on tehty molemmilla rakennustavoilla, mutta nykyään näitä harmonikkoja valmistetaan käytännössä vain wieniläistyylillä.

Bassossa kielipenkit voivat olla makaavia, joka onkin yleistä saksalaismallisissa yksirivisissä. Wieniläismalleissa puolestaan bassokielipenkit ovat yleensä erillisessä kielipenkissä diskantin tapaan. Perusbasson muodostaa vähintään kaksi, mutta yleensä kolme ääntä, jotka ovat oktaavin päästä toisistaan (esim. G-g-g1). Soinnut muodostuvat kolmesta äänestä. Kaikki diatoniset wieniläistyyliset harmonikat, joissa on 2–18 bassonäppäintä, ovat mekaniikaltaan yhteneviä: näppäintä painamalla aukeaa yksi läppä, jolloin kolmen kielen ilmakanavat avautuvat. Historian varrella on kuitenkin rakennettu mitä erinäköisimpiä koneistoja. Yksi mielenkiintoisimmista wieniläismallin välimuodoista on muistuttanut kaukaisesti Stradella-bassoa.

Italialaisvalmisteisen kaksirivisen bassokoneisto.

Tässä soittimessa sointunäppäintä painamalla avautui kolme eri läppää, jonka kunkin alla oli muutama ilmakanava. Perusbassot puolestaan olivat omien läppiensä alla. Perusperiaate oli hyvä, mutta rakennustapa oli erittäin kiintoisa, hupaisa suorastaan. Kaksirivisten bassopuolella on yleensä kaksi kielipenkkiä: yksi kielipenkki sointubassoille ja toinen kielipenkki perusbassoille. Kielipenkkejä saattaa olla useampia, mutta tällöin kyseessä on todennäköisesti jokin laajempi bassonäppäimistö kuin vakioksi muodostunut kahdeksän näppäimen kokoonpano.

Saksalaismallisissa haitareissa on ulkoinen bassokahva, jonka sisällä sijaitsee hyvin yksinkertainen bassomekaniikka. Bassonäppäin on kiinni bassokahvan sisällä olevassa isossa läpässä. Kun näppäintä painaa, läppä työntyy kahvan sisälle avaten ilmakanavan kielille. Kielet ovat sijoitettu makaaviin kielipenkkeihin basson välipohjaa vasten, johon on porattu ilmakanavat kahvan kohdalle. Ilma kulkee siis kahvan ja välipohjan läpi kieliin. Takaisin perusasentoon näppäin palautuu jousen avulla. Lusikkabassomallit toimivat samalla idealla, mutta lusikkanäppäin on kahvan ulkopuolella.

Perus- ja sointubassonäppäimen lisäksi bassossa on peukalolla käytettävissä ilmanäppäin, jota pidetään diatonisien soittimien tärkeimpänä näppäimenä. Lusikkabassoissa ja saksalaismalleissa ilmanäppäin on bassokahvan takana.

Saksalaisvalmisteisen kaksirivisen bassokoneisto.

Nykyään termejä wieniläistyylinen tai saksalaistyylinen ei niinkään enää käytetä. Wien ei ole enää merkittävä harmonikanrakennuskaupunki, vaan suurimmat eurooppalaiset tuottajamaat ovat Italia ja Saksa. Näissä maissa olevat valmistajat tekevät bassopuolen mekaniikan toisistaan hieman poikkeavilla tavoilla. Oheisista koneistokuvista ylempi on otettu italialaisvalmisteisesta harmonikasta, jossa läpät ovat kärjet vastakkain. Kielipenkeissä saman oktaavin alueella olevat äänet ovat samalla puolella kielipenkkiä. Tämä tekee kielipenkin rakenteesta pitkähkön, koska kielilaattojen muodostaman kolmion kannat kasvattavat leveyttä.

Saksalaisilla on puolestaan tapana tehdä bassoläpät erittäin tiiviiseen pakettiin kääntämällä joka toinen läppä ja sen alla oleva kolmen kielilaatan muodostama kolmio toisin päin. Tällöin kielipenkeissä olevat saman oktaavin äänet eivät mene italialaiseen tapaan kielipenkin samalle puolelle, vaan äänikerrannaiset menevät kielipenkin puolelta toiselle. Saksalaisissa soittimissa näkee myös, että kielipenkit on sijoitettu hieman lomittain toisiinsa nähden. Tällaisen bassokoneiston hyvä puoli on se, että niin kutsutun t-varren ja näppäimen välinen pitkä metallitanko pysyy mahdollisimman vähän taivutettuna.

Näppäinkaaviot

Yksirivisen bassonäppäimet.

Yksirivisissä soittimissa on vain kaksi näppäintä, joten kovin paljoa vääriä ääniä ei voi tulla. Viereisessä kuvassa on C- ja G-vireisten bassokaavio. Ylempi nappula on duurisointu ja alempi on perusbasso. Työntöääni on merkitty napin yläosaan diskanttikaavioiden tapaan. Muita yleisesti käytettyjä sävellajeja ovat D, A ja B. Tämän lisäksi esimerkiksi Hohner on tehnyt yksirivisiä, joissa on neljä bassonäppäintä. Parhaiten erilaisia näppäinkaavioita löydät melodeon.net-sivustolta, jossa jokaisen aloittelevan diatonisten soittajien kannattaa käydä.

Suomalainen G/C-vireisen bassokaavio.

Kaksirivisten osalta Suomessa käytetään peruseurooppalaisesta järjestelmästä poiketen hieman erilaista näppäinasetelmaa niin diskantissa kuin bassossakin. Vasemmanpuoleinen kaavio esittää Suomessa yleisesti käytössä olevan G-duuri-kaksirivisen bassoasettelua. Näppäimen yläosa on työntö- ja alaosa vetopalje. Sointubassot on kirjoitettu pienellä, jotta ne erottuisivat perusbassoista.

Venäläinen harmoschka-haitarin bassokaavio.

Kaksirivisiä nk. ristivassoja on myös valmistettu. Tämä tarkoittaa, että bassossa on normaalin viisirivisen basson toinen ja kolmas rivi (perusbasso ja duurisointubasso). Basson äänet ovat tällöin samoja vedettäessä ja työnnettäessä, ja diskantti on vaihtoääninen.

Ihan oma lukunsa on venäläiset kaksiriviset järjestelmät, jotka eivät ole vaihtoäänisiä, vaan samanäänisiä. Näissä soittimissa paljetta sisään- ja ulos vedettäessä yhdestä näppäimestä tulee sama ääni. Oikeanpuoleisessa kuvassa on venäläisen garmoschka-haitarin bassokaavio. Venäjällä Neuvostoliiton aikana valmistettiin muitakin mielenkiintoisia harmonikkajärjestelmiä. Kaksirivisessä Tsaijka-haitarissa on kolme riviä bassonäppäimiä, vaikka soitin on kaksirivinen. Näistä soittimista en ole löytänyt valmiista lähteistä näppäinkaavioita, joten sellaiset täytyy tehdä tänne aikanaan.