Diatonisten harmonikkojen esittely

Yksirivistä yksinkertaisempaa harmonikkaa ei ole. Se koostuu samoista pääosista kuin muutkin harmonikat: diskantista, palkeesta ja bassosta, mutta soittimessa on muihin tämän päivän harmonikkasoittimiin verrattuna paljon vähemmän osia ja mekaniikkaa. Kaikissa malleissa ei ole edes rekisterikoneistoa tai maskia. Yksiriviset ovat yleensä 2–4 äänikertaisia, mutta pienet yksiriviset saattavat olla jopa yksiäänikertaisia. Kaksiriviset puolestaan ovat ikään kuin yksirivisen jatkeita yhdellä lisärivillään ja useammalla bassollaan. Rakenteellisesti soittimet ovat käytännössä samoja.

Diatonisten harmonikkojen historia alkaa heti Demianin accordionin leviämisen jälkeen. Ensimmäisiä yksirivisiä on tavattu 1830–1850-luvuilla lähinnä saksankielisellä alueella nykyisen Etelä-Saksan ja Itävallan alueella. Soittimet eivät ole muuttuneet 1800-lopun jälkeen teknisesti katsottuna yhtään. Suurimmat erot ovat kielilaattojen ja kielien materiaaleissa sekä pinnoitteissa ja liimoissa. Ulkomuodot toki vaihtelevat paljonkin. Pääsääntöiset erot yksi- ja kaksirivisissä löytyvät valmistusperinteestä. Euroopassa kehittyneet diatonisuuteen pohjautuvat harmonikat jakautuvat kahteen pääryhmään: wieniläismalleihin sekä saksalaismalleihin. Oman diatonisten soittimien ryhmänsä muodostaa venäjällä kehittyneet harmonikat, joiden näppäinjärjestelmät ovat omanlaisensa eurooppalaisiin malleihin verrattuna. Venäläiset diatoniset harmonikat ovat samanäänisiä, kun puolestaan eurooppalaiset vaihtoäänisiä. Saksan ja Itävallan saksankieliselle alueelle on historian varrella kehittynyt niin kutsuttu helikon-harmonikka, jonka bassossa käytetään erittäin suuria kieliä. Tätä haitarimallia ei käytetä juurikaan muualla. Helikon-haitari voi olla vaihtoääninen tai samanääninen.

Suomessa olevat kaksiriviset soittimet ovat pääsääntöisesti niin kutsuttuja mollipelejä, joilla voi soittaa vaikka Emma- ja Kohmelovalssit. Soittimet ovat sävellajiin sidottuja ja siksi soittimet voidaan luokitella tämän perusteella. Suomessa yleisin kaksirivisen viritys on G/C -vire (muotoa ulkorivi/sisärivi). Eurooppalaisessa musiikissa sävellajit G/C-, C/F-, D/G- ja A/D -vireet ovat yleisimmät. Irlantilaisessa musiikissa käytetään paljon H/C- (B/C englannin kielessä) ja C#/D -vireitä.

Diatonisiin harmonikkoihin tutustuessa huomaa, että diatonisia soitinmalleja on mielettömästi. Vakiintuneita sävellajeja pelkästään yksirivisiin on viisi ja soittimissa saattaa olla lisättynä joitain apunäppäimiä päärivin viereen. Näiden lisäksi viritykset vaihtelevat hyvin laajasti pehmeistä valssiäänistä raakoihin ja teräviin virityksiin ja niin edelleen. Hyödyllistä ja syventävää tietoa diatonisista harmonikoista kiinnostuneille löytyy englanniksi osoitteesta http://info.melodeon.net. Sivustolta löytyy laajasti juttua näppäinjärjestelmiin ja soittamiseen. Melodeon.net-sivustolla on myös erittäin hyvä ja kansainvälinen foorumi.