Basso

Määritelmä

Basso-osa on harmonikan vasemmalla kädellä halittava osakokonaisuus, johon kuuluvat näppäimistö, äänikerrat, äänikertojen kytkentämekanismi rekisterinäppäimineen sekä bassoremmi. Paljetta, eli äänenvoimakkuutta ja muuta paljedynamiikkaa, hallitaan basso-osaa liikuttamalla diskanttiosan ollessa sidottuna kehoon paikallaan pysymiseksi. Periaatteellisesti bassopuoli toimii samoin kuin diskanttipuoli: näppäintä painaessa mekanismi avaa ilmakanavan, jota pitkin palkeilla muodostettu paineilma saattaa kielen värähtelemään. Syntynyt ilmapatsas havaitaan äänenä.

Standard-bassojärjestelmä on yleisin harmonikan bassonäppäinjärjestelmä, vaikka sen mekaniikka ei riitä paljon muuhun kuin säestämiseen sekä äänialallisesti kapea-alaisiin sooloihin. Bassojärjestelmää kutsutaan myös Stradella-bassojärjestelmäksi italialaisen harmonikkakaupungin Stradellan mukaan, jossa Mariano Dallapè kehitti sekä otti tuotantoon uuden innovaation. Dallapèn bassojärjestelmää koskeva patentti on kirjattu vuodelle 1890, mutta järjestelmä julkaistiin ja alettiin valmistaa laajamittaisesti vasta 1896. Ilmestyessään bassokoneisto oli mekaniikaltaan edistyksellinen: yhtä näppäintä painamalla saatiin aikaan vähintään kolmiääninen sointu. Stradella-basso antoi harmonikkamusiikille ja -kulttuurille paljon uutta laajentumistilaa. Stradella-basson lisäksi käytössä on runsaasti erilaisia melodiabassojärjestelmiä, joista sivulla esitellään yleisimmät nykyisin käytössä olevat järjestelmät.

Basson rekisterikoneistoon liittyvät asiat on löytyvät diskantin rekisterikoneiston kanssa samalta sivulta.

Takakansi

Bassokoneiston kantta, joka on osittain bassoremmin alla, kutsutaan bassomaskiksi. Muita nimityksiä maskille on takalevy tai takakansi. Rakenteesta johtuen, bassomaskia ei useinkaan koristella moninaisesti vaan se on selluloidipäällysteinen metalli- tai vanerilevy, johon on tehty muutama ilmareikä äänen kulkua varten. Puusoittimissa maski voi olla pelkkä vanerilevy, viilutettu vaneri- tai metallilevy. Harmonikan seisontatassut ovat kiinni maskissa.

Ennen toisen maailmansodan aikaa bassomaski oli useissa soittimissa hyvin koristeellinen ja täynnä ilma-aukkoja. Runsas maskin rei’itys auttaa basson äänen kantavuuteen. Vanhaan aikaan käytössä ei ollut vahvistimia, joten soittimen akustisen äänen oli oltava kantava sisä- ja ulkotiloissa.

Bassokoneiston yleistoiminta

Bassokoneisto tulee näkyviin bassomaskin alta (ks. alla oleva kuva). Melodiabassosoittimen ulkomuoto ei nopeasti vilkaistuna eroa paljoa tästä, vaikka koneistojen mekaniikassa on monia eroja. Basson läpät ovat välipohjaa vasten näppäinkoneiston takana eivätkä näy oheisesta kuvasta. Neliäänikertaisessa harmonikassa on yleensä bassossa kolme kielipenkkiä, joissa on yhteensä viisi äänikertaa. Sota-aikaa edeltävissä soittimissa äänikertoja oli usein kuusi, mutta esimerkiksi Soitintehtaan soittimista on kuudes äänikerta otettu usein pois käytöstä. Tämä äänikerta oli usein kiinnitetty välipohjan suuntaisesti olevaan makaavaan kielipenkkiin. Lasten harmonikoissa äänikertojen määrää on vähennetty painon takia niin diskantti- kuin bassopuoleltakin. Matalien äänien puuttuessa basson ääni muuttuu hyvin teräväksi ja huuliharppumaiseksi.

Stradella-basso eli standardibasso.

Stradella-basso jakautuu näppäimistöllä kahteen osaan: perusbassoihin ja sointubassoihin. Perusbassorivit muodostuvat yleensä kahdesta palkeenpuoleisesta näppäinrivistä. Neljä ulommaisinta riviä muodostavat puolestaan sointubassorivit. Myös läppärivit ja kielipenkit jakautuvat perus- ja sointubassojen mukaan kahteen. Stradella-bassokoneiston alla 12 perusbassoläppää ja 12 sointubassoläppää muodostavat kummatkin omat läppärivinsä. Stradella-bassojärjestelmässä perusbassoja voi olla kolmessa rivissä, jolloin sointubassorivejä on kolme. Eri muunnoksia on esitetty tuonnempana tällä sivulla. Melodiabassoharmonikoissa basson kielipenkit ovat stradella-basson kielipenkkejä isompia ja yhteen kielipenkkiin menee 12 äänen sijaan enemmän kieliä. Läppärivit menevät tällöin kolmeen riviin, jolloin basson ääniskaalaa on saatu suurennettua.

Standardibassoharmonikassa perusbassonäppäintä painettaessa koneisto avaa välipohjassa olevat perus- ja sointubassoläpät, jolloin näppäimen ääntä vastaaviin kieliin menevät ilmakanavat avautuvat. Yhden perusbassoläpän alla on normaalisti kaksi (esim. äänet C1-C) ja sointubassoläpän alla kolme (c-c1-c2) ilmakanavaa, yhteensä siis viisi äänikertaa. Äänet on viritetty oktaavin välein.

Sointubassonäppäintä painettaessa koneisto avaa kolme tai neljä sointubassoläppää riippuen koneiston rakenteesta ja soinnusta. Sointubassokoneisto ei avaa perusbasson matalia äänikertoja soinnunmuodostuksessa, jolloin esimerkiksi valssiin saadaan jämäkkä, voimakas ja matala ykkösisku perusbassolla ja kevyet kannankohotusiskut sointubassolla. Suomalaisvalmisteisissa harmonikoissa C7-näppäintä painamalla koneisto avaa sointubassoläppää: c-, e-, g- ja b-äänet, yhteensä 12 ääntä. Italialaisissa harmonikoissa septimisoinnuista jää kvintti pois, joten sointu muodostuu vain kolmesta äänestä.

Monta päällekkäin soivaa oktaavikerrannaisääntä vahvistavat ääniaallon amplitudia, eli äänivoimakkuus voimistuu monen äänen yhteisvaikutuksesta. Bassossa tuloksena on hyvin voimakas ääni, joka joissain soittimissa tunkee pahasti diskantin luoman melodian läpi. Monta päällekkäin soivaa ääntä esimerkiksi sointubassopuolella tekee äänestä kirkkaan, monivärisen ja runsaan.

Bassokoneisto – osa osalta

Näppäinvarsi.

Näppäimet nousevat koneistosta soittajalle esiin näppäinlaudassa olevista rei’istä. 120 näppäintä voi tuntua paljolta, mutta koneistossa on paljon enemmän osia kuin nämä 120 näppäintä. Yläpuolella olevassa kuvassa näkyy, miten jokaisesta näppäimestä lähtee vasemmanpuoleisen kuvan kaltainen pystysuora näppäinvarsi. Varsien pituudet ja taivutukset vaihtelevat näppäimen koneistoon sijoittumisen mukaan. Perusbasson näppäinvarret ovat sointubassonäppäinvarsia pitempiä.

Näppäinvarsiin on niitattu niittejä, eli näppäinvarren oksia, joiden sijainti näppäinvarressa on riippuvainen osan sijainnista koneistossa. Perusbassonäppäimen varressa on yksi oksa, kun puolestaan sointubassonäppäimessä on kolme tai neljä oksaa. Italialaisissa harmonikoissa kaikki näppäinvarteen tulevat oksat ovat näppäinvarren samalla puolella. Suomalaisissa ja venäläisissä koneistoissa näppäinvarren niitit saattavat olla varren kummallakin puolella. Vanhoissa soittimissa koko näppäinvarsi oksineen on saatettu taivuttaa yhdestä metallitangosta, jolloin näppäinvarret muistuttavatkin hieman luikertelevia käärmeitä. Tällaisia käärmenäppäinvarsia on muun muassa 1930-luvulla tehdyissä kukka- ja kravattimalleissa. Nykyään näppäinvarteen niitattavat niitit ovat messinkisiä tai alumiinia ja niitin päälle saatetaan laittaa muovinen pehmuste vaimentamaan koneiston ääniä. Näppäinvarsia on täysikokoisessa harmonikassa 120.

Stradella-bassokoneiston kerääjäkoneistot sekä läpät funkkismallisessa Viipurin pelissä.

Näppäinvarsien alla on pitkiä poikittain olevia akseleita eli oksavarsia. Ne on jaettu kahteen petiin tehtävänsä mukaan: sointubasso- ja perusbassokerääjäkoneistoiksi. Jokainen akseli on rakenteeltaan hieman erilainen näppäinvarsien tapaan, mutta perusidealtaan ne ovat keskenään identtisiä: näppäinvarresta tuleva oksa kääntää yhtä tai useampaa kerääjäkoneiston oksavartta, joiden nostokoukut avaavat läppiä. Läppien sijainnilla ei ole periaatteessa mitään väliä, koska kerääjäkoneisto voidaan ohjelmoida nostamaan mikä tahansa läppä. Sointubassossa yksi näppäinvarsi kääntää soinnusta riippuen kolme tai neljä oksa-akselia, minkä takia soinnun muodostaminen on mahdollista yhden näppäimen painalluksella. Perusbassonäppäin kääntää vain yhtä oksa-akselia, ja nouseva perusbassoläppä nostaa sointubassoläpän.

Näppäinvarren ja kerääjäkoneiston liitoskohtia. Kuvassa näkyvä vaseliini ei kuulu tähän koneiston osaan.

Vasemmanpuoleisessa kuvassa on kuvattu näppäinvarren ja oksavarsien liitoskohta. Lähin oksa oikeassa alalaidassa on karannut näppäimen oksan väärälle puolelle. Aika ajoin näkee bassokoneistoja, joihin on laitettu reippaasti vaseliinia kohtiin, joissa kaksi metalliosaa on kosketuksissa toisiinsa. Syynä vaseliinin lisäykseen on koneiston äänien vaimentaminen. Vaseliini kuitenkin kerää itseensä kaiken lian ja pölyn, joka koneistoon pääsee, ja ylimääräinen koneistoon kuulumaton tavara jäykistää koneiston toimintaa. Öljyä lisätään metalliliitoksiin vain muutamassa poikkeustapauksessa.

Melodiabassokoneisto

Harmonikkaa, jossa on sekä standard- että melodiabassojärjestelmä soitettavissa samasta näppäimistöstä kutsutaan converto-harmonikaksi (eng. convert: kääntää, vaihtaa). Yleisesti näitä soittimia kutsutaan vain melodiabassoiksi. Käytöstä poistunut synonyymi melodiabassoharmonikalle on basettiharmonikka. Vastaavaa, mutta venäläistä alkuperää olevaa mallia kutsutaan Gotovo-vybornyj bayan -nimellä, lyhyesti bajan.

Ellegaardilla on kuvassa bassopuolella 58 melodiabassoa kolmella sisimmäisellä rivillä. Soitinta on valmistettu vuosina 1952 – 1957. Kuva kuuluu Suomen Harmonikkainstituutin kokoelmaan.

Converto-ominaisuus tarkoittaa, että soittimessa on yksi bassokoneisto, jossa on kaksi päällekkäistä toimintoa: sointu- ja melodiabassotoiminnot. Näitä kahta ominaisuutta hallitaan erillisellä kääntäjäkoneistolla perusbassojen ollessa aina käytössä. Palkeen ja näppäimien välissä olevaa pitkää kytkinlistaa painamalla sointunäppäimet muuttuvat melodiabassoiksi ja uudella painalluksella sointubassokoneisto tulee takaisin käyttöön. Kääntäjäkoneiston perusidea on kaikissa soittimissa samanlainen, mutta valmistajasta ja aikakaudesta riippuen koneiston mekaniikat näyttävät erilaisilta. Oheinen kuvasarja esittelee kääntäjäkoneiston perusperiaatteen.

Melodiabassokoneisto mahdollistaa yksittäisten äänien soittamisen usean oktaavin alueella bassopuolella. Tämä ominaisuus on tehnyt harmonikan täysin polyfoniseksi soittimeksi, mikä on mahdollistanut modernin ja klassisen musiikin soittamisen laaja-alaisesti. Melodiabasso on kaksiäänikertainen ja äänikertoja pystyy vaihtamaan normaalisti äänikertanäppäimistä. Täydellisissä koneistoissa soitettavaan ääneen voidaan halutessa ottaa käyttöön oktaavikerrannainen erillisen kytkimen avulla. Lasten melodiabassohaitareissa ei välttämättä ole kääntäjäkoneistoa lainkaan, vaan soittimessa on Stradella-bassokoneisto tai melodiabassokoneisto. Kaksiäänisyys on jätetty tällöin melodiabassosta pois painon pudottamisen takia.

Melodiabassoja on tehty historian varrella lukuisia erilaisia. Alkujaan harmonikoissa olevat melodiabassokoneistot olivat pelkkiä melodiabassoja ilman sointubassokoneistoa – haitari oli tällöin täysin kromaattinen soitin. Stradella-bassonäppäimistön yhteydessä on 1900-luvun alkupuolella tehty erilaisia kokeiluja. Melodiabassonäppäimet saatettiin lisätä bassonäppäimien yläpuolelle omaksi näppäinkokonaisuudekseen tai melodiabassonäppäimet oli voitu lisätä myös perusbassojen eteen palkeen puolelle kahteen riviin, jolloin asettelu on muistuttanut pianokoskettimien asettelua. Variaatioita on lukuisia.

Melodiabassojen sijainti Stardella-bassojärjestelmän edessä, lähempänä palkeita, on vanhaa perua ensimmäisistä melodiabassoharmonikoista, jotka rakennettiin 1900-luvun alussa. Tätä järjestelmää voi nähdä harvoin käytettävän lähinnä ulkomailla, joskin järjestelmän voidaan katsoa siirtyneen kääntäjäkoneiston yleistymisen myötä syrjään. Tällaisessa järjestelmässä on usein yhdeksän riviä bassokoneistossa. Järjestyksessä palkeista päin rivit ovat: kolme melodiabassoriviä, kaksi perusbassoriviä ja neljä sointubassoriviä.

Plussana lisäriveillä olevalla melodiabassojärjestelmällä on kytkinlistan puuttuminen – käden siirtäminen Stradella-basso-osasta melodiabasso-osaan on äänetön ja nopea. Miinuksia puolestaan on enemmän: sisäriville ulottaminen asettaa käden epäluonnolliseen asentoon ja täten hankaloittaa soittamista. Bassokoneisto kasvaa ja soittimeen tulee lisäpainoa ja kokoa. Lisärivillisestä järjestelmästä puuttuu apurivi, jota tarvitaan melodiabassossa sangen paljon.

Melodiabassokoneisto.

Vieressä olevan kuvan oikeassa alalaidassa on runsaan puolen koneiston levyinen osakokonaisuus, jolla hallitaan yksittäisien läppien avautumista. Tämän koneiston laajuus vaihtelee soivien äänien määrää mukaan. Mitä laajempi ääniala melodiabassossa on, sitä kookkaampi tämä koneisto on.

Melodiabassokoneisto kytketään päälle painamalla vaihtajakytkintä: kuvassa näkyvä alin pitkä alumiinilevy, vaihtajakoneiston yksi osa, liikkuu runsaan senttimetrin. Vaihtajakytkin on usein pitkä. Koneisto siirtää sointunäppäimistä tulevat jatkovarret melodiabassokoneiston päälle. Sointukoneisto kytkeytyy samanaikaisesti pois päältä ja yksittäiset äänet on mahdollista soittaa. Perusbassorivit vastaavat melodiabasson matalimpaa suurta septimiä, ja perusbassot ovat käytettävissä normaalisti kääntäjäkoneiston asennosta huolimatta.

Melodiabassokoneisto sivulta.

Vieressä olevassa kuvaparissa on kuvattu vastaava tapahtuma sivulta päin katsottuna. Oikeanpuoleisessa kuvassa melodiabassoa ei ole kytketty päälle, mutta vasemmanpuoleisessa kuvassa koneisto on kytketty. Kuvien oikeassa reunassa näkyvät näppäinvarsien alapäät, joista liikuteltavat jatkovarret kytkeytyvät vaihtajakoneiston kampaan. Melodiabassokoneiston ollessa valittu, näppäintä painamalla varsisto nostaa läppiä samalla periaatteella kuin standardibassossa. Kuvien etualalla näkyy melodiabasson yksittäisien läppien nostajakoneisto, joka muistuttaa standardibasson kerääjäkoneistoja.

Mekaanisesti melodiabassoa on vielä mahdollista kehittää. Vaikka melodiabassohaitarit ovat alkaneet yleistyä 1950-luvulta lähtien, on 1900-luvun jälkimmäisellä puoliskolla tehty mitä erinäköisimpiä rakenneratkaisuja. Esimerkiksi 1970-luvulla Pigini on valmistanut koneistoa, joissa vaihtajakoneiston kytkintä painamalla kaikki näppäinvarret kääntyvät hieman. Soittotuntuma muuttui näppäimien muuttaessa hieman asentoaan. Myös eräänlaista lankaratkaisua sekä erilaisia lukitusmekanismeja on kokeiltu.

Vaihtajakoneiston kytkimen käytössä on hyvä muistaa yksi asia: älä pidä ensimmäistkään bassonäppäintä pohjassa, kun kytket melodiakoneistoa päälle tai pois päältä. Yleisesti katsottuna koneistot kestävät näppäin pohjassa tehdyn liikkeen, mutta valmistajasta riippuen rakenneratkaisu ei välttämättä ole kestävä. Pitkän ajan kuluessa koneistoon saattaa tulla toimintahäiriöitä. Mikäli melodiabassokoneiston toiminnassa ilmenee jotain, usein syynä on näppäimenvarren jatkovarren taipuminen.

Kääntäjäkoneistoon kuuluu monen monta osaa, joiden esitteleminen ei tämän sivun puitteissa ole tarpeellista. Teknisesti melodiabassokoneisto on kaikkien harmonikkasoittimien monimutkaisin, hienomekaanisin ja herkin koneistokokonaisuus, vaikka kytkinlista on painettaessa suhteellisen jäykkä. Yhden melodiabassoharmonikan basso-osan kokoamiseen menee tehtaalla noin viikon päivät. Kun koneistolle tehdään täydellinen säätö, tai vaikka läppien huovat täytyy vaihtaa, niin koko koneisto täytyy purkaa.

Näppäimien asettelu

Osittainen näppäinten porrastus

Bassonäppäimet ovat yleensä portaattomasti yhdessä tasossa, kuten niin sanotuissa tasakahvamalleissa diskantin näppäimet. Vuosien saatossa harmonikkoihin on rakennettu täysin porrastettuja näppäimistöjä tai osittain porrastettuja näppäimistöjä. Porrastaminen helpottaa otteiden ottamista ja erityisesti peukalon käyttämistä melodiabassoharmonikoissa. Peukalon käyttö on silti harvinaista. Vasemmanpuoleinen kuva on Kravtsov-järjestelmällisestä harmonikasta, jossa on porrastettu kaksi ulointa riviä otteiden helpottamiseksi.

Bassonäppäimiä on mahdollista saada normaaleina pyöristetyin kosketuspinnoin, kuten kuvien näppäimet, tai hiottuina, jolloin kosketuspinta on täysin tasainen. Näppäimen kosketuspinnan muoto vaikuttaa tuntumaan ja lienee tottumiskysymys, kumpaa näppäintyyppiä tykkää käyttää.

Porrastettu bassonäppäimistö.

Monissa ranskalaistyyppisissä haitareissa on näppäinlauta porrastettu oheisen kuvan mukaisesti. Näppäimet ovat hieman eri tavoin muotoillut kuin ne, joita olemme tottuneet Suomessa näkemään. Tekniseltä kannalta ajateltuna suoraan otelaudan lävitse tulevat näppäimet ovat nopeampi ja taloudellisempi tapa koota koneisto, mutta tässä koneistossa näppäin voi soitettaessa mennä näppäinlaudan väärälle puolelle taivuttaen koneistoa. Varsinkin lapsien pienet sormet painavat näppäimet helposti otelaudan lävitse koneiston puolelle. Kannallisissa näppäimissä vastaavia koneistollisia ongelmia ei ole ja tämän lisäksi hyötynä on se, että näppäinvarsi pysähtyy otelautaan. Perinteisessä mallissa näppäinvarsi pysähtyy viimeistään näppäinvarsikamman stoppariin, jolloin koko näppäinvarsi voi taipua.

Näppäinjärjestelmät

Standard-bassojärjestelmä

Stradella-bassojärjestelmä, puhekielessä standardibasso tai standard-basso, on yleisin bassotyyppi, eikä syyttä. Sillä on helppo säestää diskanttia ja tarvittaessa soittaa melodiaa täydentäviä bassokuviota. Täysmittaisessa bassonäppäimistössä on 120 näppäintä, joista 40 näppäintä muodostavat perusbassorivit ja muut 80 näppäintä sointubassorivit. Stradella-basson ääniala muodostuu suuresta septimistä useine äänikertoineen, vaikka yleisesti puhutaan äänialan olevan yksi oktaavi.

Perusbassonäppäintä painettaessa soi useita oktaavien välein olevia ääniä vaikka puhekielessä puhutaan yhden näppäimen vastaavan yhtä ääntä. Sointubassonäppäintä painettaessa sen sijaan avautuu soinnusta ja mekaniikasta riippuen kolme tai neljä läppää. Jokaisen läpän alla on viisiäänikertaisessa soittimessa kolme äänikertaa. Bassojärjestelmän näppäimet ovat kuudessa rivissä, joista kaksi paljetta lähinnä olevaa riviä muodostavat perusbassorivit (rivit yksi ja kaksi). Seuraavat rivit ulospäin siirryttäessä ovat sointubassoja, joiden järjestys on seuraava: duuri, molli, septimi ja vähennetty septimi. Mikäli soittimessa on viides sointubassorivi, kyseessä on todennäköisesti ylinouseva kvintti.

Stradella-, eli perusbassonäppäimistö (2+4). Tämä ja muut kuvat (poissulkien Belgialainen ja Kratsov-järjestelmä): Jukka Ollila, Tornio.

Toiselta perusbassoriviltä näppäimiä on yleensä merkitty äänien löytämisen helpottamiseksi. Merkityt äänet soittimissa ovat alhaalta päin useimmiten As-C-E-Gis toisin kuin kuviin on merkitty. Yllä oleva standardibassojärjestelmän näppäimistö on yleisesti käytössä ja ainoa näppäinjärjestelmä harmonikassa, jonka voidaan sanoa vakiintuneen kaikkiin kromaattisiin harmonikkoihin riippumatta, siitä mikä näppäinjärjestelmä diskantissa on käytössä. Näppäimistö on kuvassa samassa asennossa kuin se olisi harmonikassa soittimen ollessa säilytysasennossa. Soittoasennossa kuvan vasen pääty on siis alapää.

Belgialainen bassonäppäimistö.

Huomion arvoinen poikkeus on niin kutsuttu belgialainen bassojärjestelmä. Tässä järjestelmässä näppäimet eivät ole totutusti vinoissa riveissä, vaan oheisen kuvan mukaisesti porrastettu. Toinen selvä ero on, että järjestelmässä on kolme perusbassoriviä ja kolme sointubassoriviä. Kaksi sisintä riviä vastaavat Stradella-basson perusrivejä ja kolmas perusbassorivi on sovitettu sointubassojen kanssa. Ero Stradella-bassoon myös siinä, että näppäimet ovat peilikuvallisesti. Siinä missä Stradella-bassossa C-näppäimestä mentäisiin näppäin kerralla ylöspäin soitettaisiin C-G-D-A-E, kun puolestaan Belgialaisessa järjestelmässä pitää lähteä C-äänestä alaspäin saaden samat äänet.  Belgialainen näppäinjärjestys diskantissa ja bassossa on jo niin erilainen, ettei sitä ihan heittämällä soiteta, ainakaan jos ei ole koskaan tällaista järjestelmää käyttänyt.

Belgialainen standardibassojärjestelmä. Kuva on mallinnettu 150-näppäimisestä versiosta 120 näppäimelliseen versioon. Septimirivi on toteutettu malliharmonikassa vähennettynä septimisointuna. Septimisointu muodostetaan perusbasson avulla.

Belgialainen bassojärjestelmä on kuitenkin sangen looginen. Vaihtobassot muodostuvat jopa helpommin kuin perinteisessä näppäinasettelussa, kun sormet pysyvät samassa asennossa koko ajan: basson perusääni voidaan soittaa keskisormella, sointu etusormella ja vaihtobasso nimettömällä perubassoäänen alapuolelta.

Harmonikkoja on erikokoisia. Jos lapsen harjoitussoittimessa olisi täysikokoinen bassojärjestelmä, soittimesta tulisi aivan liian painava käytettäväksi. Markkinoilta löytyy useita erikokoisia supistettuja versioita täysikokoisesta 120 näppäimen standardibassosta. Vähemmälläkin määrällä nappuloita pärjää harjoitusvaiheessa.

Kaavio näppäimistöjen supistetuista versioista.

Yllä olevaan kaavioon on merkitty erikokoisien näppäinversioiden alueet. Suppeimmassa versiossa näppäimiä on 12 ja alue laajenee seuraavasti: 24, 32, 40 (punaiset viivat). Sisin rivi tulee käyttöön vasta 40-näppäimisessä versiossa. 48-näppäimisessä versiossa on mahdollista, että lisätään 40-näppäimiseen versioon (laajin punainen alue) vähennetty septimi tai vaihtoehtoisesti käytössä on kuvan mukainen suppein sininen alue. Sinisen alueen seuraavat näppäinluvut ovat 60 ja 72. Vihreä väri kuvaa alueita 80 ja 96 näppäintä. Kuvan merkinnät ovat ohjeellisia, koska eri valmistajilla on ollut hieman eri kokoisia näppäimistöjä.

Standardibasso kolmella perusbassorivillä (3+3)

Standardibassojärjestelmä voi olla myös kolmella perusbassorivillä sekä kolmella sointubassorivillä. Tällöin näppäimistöstä on poistettu vähennetty septimirivi. Sisimmän rivin äänet vaihtelevat: sisin rivi saattaa olla kolmanteen riviin verrattuna ylinousevakvinttirivi (kuvassa C-Gis) tai pieni terssi (C-Dis).

Merkinnät



  • 2+5 merkinnällä tarkoitetaan kahta perusbassoriviä plus viittä sointubasso- tai melodiabassoriviä

  • Muita vastaavia merkintöjä on esimerkiksi 2+4

Erikoisvalmisteisena muitakin järjestelmiä on tehty vuosien saatossa. Esimerkiksi Esko Könöselle rakennettiin 2+5-standard -järjestelmä: perusbassorivit, duuri, molli, septimi, vähennetty septimi ja ylinouseva kvintti. Erikoisuudet painottuvat vanhoihin soittimiin vuosisadan alun kieppeille eli aikaan, jolloin haettiin uusia ominaisuuksia ja teknisia ratkaisuja soittimiin.

Järjestelmä on looginen

Ensikertalaisen voi olla vaikeaa keksiä loogista järjestystä perusbassojärjestelmän perusbassoille ensisilmäyksellä. Koko bassokoneisto on kuitenkin hyvin looginen diskanttipuolen tapaan, vaikkeivät äänet olekaan kromaattisessa järjestyksessä. Perusbassojen puolisävelaskeleet ovat aina samassa kohdassa toisiinsa nähden. Esimerkiksi c-ääni on samalla etäisyydellä cis-ääneen kuin d-ääni on dis-ääneen. Toisaalta taas dis-ääni on samalla etäisyydellä e-ääneen kuin cis-ääni d-ääneen. Pystyriveinä perusbassorivit (rivit yksi ja kaksi) puolestaan muodostuvat samalla tavalla kuin jos kvinttiympyrä olisi levitetty tasoksi. Helpoimmin tämä on havaittavissa riviltä kaksi. Kvinttiympyrän alennuspuoli löytyy bassoista c-äänestä alkaen alaspäin mentäessä: C-F-B-Es-As-Des-Ges. Näiden mollirinnakkaissävellajit löytyvät a-äänestä alaspäin mentäessä: A-D-G-C-F-B-Es. Kvinttiympyrän ylennykset löytyvät vastaavasti c- ja a-äänistä, mutta bassoissa liikutaan ylöspäin.

Sointubassojen paikka määräytyy toisen rivin perusbassojen mukaan. Soitossa vuorotellaan yleisesti perusbassoja sointubassojen kanssa erilaisin yhdistelmin. On myös mahdollista säestää pitämällä perus- ja sointubassoja alas painettuina yhdessä tai erikseen tai yhdistelemällä useampia perusbassoja samanaikaisesti. Rajana soitossa on vain neljän sormen käyttö. Peukaloa käytetään vain poikkeustapauksissa uloimmalla rivillä. Syynä tälle on puhtaasti harmonikan rakenteesta johtuva epätasa-arvo peukaloa kohtaan. Peukaloa on vaikea käyttää näppäimistöllä.

Näppäimien asettelu tekee vaihtobasson ja erilaisien vakiolopukkeiden soittamisen helpoksi. Duuri- ja mollikuviot ovat näppäimistöllä järjestelmällisesti samalla sormituksella eri kohdista soitettuna.

Melodiabassojärjestelmät

Italialainen ja suomalainen melodiabassojärjestelmä

Melodiabassosoittimissa näppäimistön jokainen c- ja f-näppäin on tuntomerkitty. Hyvin usein melodiabassoharmonikoissa myös diskanttipuolella on merkitty vastaavat äänet.

Italialainen melodiabassojärjestelmä.

Yllä olevassa kuvassa on kuvattuna melodiabassojärjestelmä italialaiseen tapaan. Käytössä olevat kolme ulointa riviä vastaavat italialaisen diskantin päärivejä. Neljäs rivi on apurivi. Italialaisessa järjestelmässä peilikuvallinen tasapaino diskanttiin verrattuna on löydettävissä ja on tältä osin tasapainoinen ja looginen. Tässä järjestelmässä, kuten myös suomalaisessa järjestelmässä, toisen perusbassorivin c-ääni on samalla poikittaisrivillä melodiabasson c-äänen kanssa.

Suomalainen järjestelmä (alla oleva kuva) on diskantin tavoin muunnos italialaisesta järjestelmästä. Ajattelumalli suomalaisessa järjestelmässä pohjautuu suomalaisen diskanttijärjestelmän kolmen päärivin käyttöön – kolme pääriviä ovat uloimmat rivit ja neljäs rivi ulkoa päin laskettaessa toimii apurivinä. Näppäinjärjestys on niin ikään italialaiseen tapaan peilikuvallinen diskanttiin verrattuna. Kummassakin näppäinversiossa bassojen yläpäässä soivat matalat äänet ja alapäässä korkeat äänet.

Suomalainen melodiabassojärjestelmä.

Venäläinen melodiabassojärjestelmä

Venäläinen melodiabasso poikkeaa italialaisesta melodiabassojärjestelmästä huomattavasti: klaviatuurin yläpäässä ovat korkeat äänet ja alapäässä matalat äänet. C-näppäin löytyy kolmannelta riviltä ulkoa päin laskettaessa. Tämän järjestelmän yksi hyvistä puolista on, että soitettaessa unisonissa diskantin kanssa erinäisiä kuvioita soitin pysyy hyvin hallinnassa. Tämä johtuu siitä, että vasemman käden sijainti vaikuttaa palkeen käyttäytymiseen soitinta tasapainottavasti. Kuvassa on virheellisesti ääniala merkitty oktaavia liian korkealle. Ääniala alkaa siis D1-äänestä, eikä D-äänestä.

Venäläinen melodiabassojärjestelmä.

Belgialainen melodiabassojärjestelmä

Belgialainen melodiabassojärjestelmä on vasemmalle kädelle sama kuin belgialainen diskanttijärjestelmä oikealle kädelle. Järjestelmä on niin ikään peilikuvallinen diskantin belgialaisesta klaviatuurista. Vasemman käden ollessa sidottuna bassoremmiin ei ranteen ylimääräinen kääntäminen alaspäin tuo helpotusta järjestelmän ketteryyteen, päin vastoin. Tämä on todettavissa esimerkiksi kromaattisia kuvioita soitettaessa.

Belgialainen melodiabassojärjestelmä.

Kravtsov-melodiabassojärjestelmä

Kravtsovin järjestelmä poikkeaa bassojärjestelmänä muista melodiabassojärjestelmistä siinä missä se poikkeaa diskanttijärjestelmissäkin. Toisin sanoen Kravtsov-järjestelmä on aivan oma maailmansa ja järjestelmä kuuluukin melodiabassojärjestelmien vähemmistöön. Kravtsov on tehnyt kehittämästään diskanttinäppäinjärjestelmästä peilikuvallisen basso-osan. Venäläiseen järjestelmään verrattuna matalat äänet on siirretty länsimaiseen tyyliin koneiston yläpäähän, jotta täydellinen näppäimistöjen peilikuvallisuus on saatu muodostettua. Kaksi ulointa riviä on porrastettuna parempien soitto-ominaisuuksien saamiseksi. Kravtsovin melodiabassosta kertovalla sivulla mainitaankin, että tällä järjestelyllä vasemman käden peukalo saadaan soittamiseen mukaan. Sivusto ei ole enää toiminnassa.

Äänialaltaan melodiabassoista tämä järjestelmä on suppein täydellä neljällä oktaavilla muiden järjestelmien äänialojen pyöriessä parhaimmillaan viiden oktaavin kieppeillä (esim. Bayan Victoria E1-cis4). Äänialan suppeus Kravtsov-järjestelmässä johtuu siitä, että järjestelmän diskantin isot näppäimet (d, g ja a) ovat kaikki kolmena näppäimenä sormiossa.

Kravtsovin melodiabassojärjestelmä.

”Täydellinen” järjestelmä

Seitsenrivinen bassojärjestelmä on Jukka Ollilan (s. 1926, Tornio) mukaan täydellinen järjestelmä melodiabassoa ajatellen. Asiasta hän kirjoittaa tutkielmassaan Melodiabassoharmonikan sormiojärjestelmät & sävelkulut (1993). Tällöin jokaisesta melodiabassonäppäimistöstä saataisiin täysin peilikuvallinen diskanttinäppäimistöön verrattuna. Järjestelmä olisi täydellinen, jos siinä olisi kaksi perusbasso- sekä viisi melodiabasso- ja standardibassoriviä. Käytännössä tällaiselle järjestelmälle tulee kuitenkin ylimääräistä painoa kasvavasta rakenteesta johtuen. Ollila ehdottaakin, että lisättävään riviin voisi olla kytkettynä vain melodiabassokoneisto ja äänetön dimisointurivi. Kuudes ja seitsemäs rivi olisi Ollilan esittämässä mallissa: duuri, molli, septimi, dimi ja vähennetty septimi. Converto-järjestelmänä ei ole tiettävästi 2+5 -vaihtoehtoa, mutta melodiabassolla ilman sointubassoja on 2+5 -vaihtoehtoja.

Täydellinen bassojärjestelmä.

Ohessa Ollilan esittämä täydellisen mallin standard-bassokuvio. Ollilan mielestä melodiabasson tulisi olla italialaisen systeemin mukainen, jolloin c-näppäimet olisivat ensimmäisellä ja neljännellä rivillä ulkoriviltä luettuna. Kuviosta on huomattava rivien looginen numerointijärjestys. Lähtökohtana on saada täydellinen peilikuva diskanttisormiosta, jolloin numerointi alkaa näppäimistön ulkolaidasta.

Mikäli dimisoinnut eivät ole käytössä, miksi jättää soimaton sointubassorivi septimi- ja vähennetyn septiminrivin väliin? Tällöin hiljaisen sointurivin voisi siirtää uloimmaksi riviksi soittoteknisin perustein: käden tulee olla mahdollisimman paljon kädelle luonnollisissa asennoissa soitettaessa välttäen epämukavia, lihaksia ja jänteitä turhaan venyttäviä otteita. Toisekseen ylinousevia sointuja käytetään harmonikkamusiikissa hyvin vähän. Onko bassonäppäimistöä käytettäessä saavutettavissa sama tasapaino diskanttisormioden mukaan? Lähtökohta on kuitenkin eri kuin diskantissa, jossa peukaloa käytetään yleisesti. Voidaanko järjestelmille asettaa samat lähtökohdat?