Erilaisia concertinasoittimia

Concertinat ovat pieniä harmonikkasoittimia, joissa palkeen kummallakin puolella on näppäimiä. Yleensä concertinoiksi mielletään kuusikulmaiset ”merimieshaitarit”, mutta mallista riippuen concertinat voivat olla 4–12-kulmaisia. Kaikkia concertinoja yhdistää sointumekaniikan puuttuminen, sillä soittimien kaikista näppäimistä tulee yksittäinen ääni. Istualtaan soitettaessa concertinaa pidetään toisen tai kummankin reiden päällä polven lähellä. Pienimpiä concertinoja, kuten englantilaismallista concertinaa, voidaan soittaa myös seisten, jolloin soitin pysyy soittajan hyppysissä remmien avulla.

Kädet sijoittuvat concertinoissa soittimen sivuille näppäimistöjen kohdalle kämmenremmien alle. Englantilaisessa concertinassa kämmenenremmien sijasta käytetään peukaloremmiä ja pikkusormen tukea. Concertinat ovat pääsääntöisesti yksi- tai kaksiäänikertaisia, mutta esimerkiksi isot bandoneonit voivat olla kolmeäänikertaisia ja chemnitzer-concertinat puolestaan jopa neljä-äänikertaisia. Isoissa soittimissa voi olla rekisterikoneisto.

Concertina ei ole kovin yleinen soitin Suomessa, mutta malliin katsomatta concertinoja tehdään edelleen muun muassa Saksassa, Italiassa, Isossa-Britanniassa ja myös Yhdysvalloissa. Hinnat vaihtelevat hyvin laajasti laadun ohella. Halpoja malleja saa muutamilla sadoilla euroilla suhteellisen lyhyellä toimitusajalla, kun puolestaan Wheatstone-nimiset concertinat maksavat useita tuhansia euroja. Hyvien ja huonojen soittimien äänenvärissä ja -laadussa on eroja.

Concertina-sanalla on eri merkityksiä eri puolilla maailmaa. Yhdysvalloissa alueilla, joilla kaikki conceretina-mallit eivät ole tunnettuja, sanalla concertina voidaan tarkoitetaan esimerkiksi vain Chemnitzer-concertinoja. Yleisesti englanninkielissä maissa kuitenkin concertinalla tarkoitetaan pientä, kuusikulmaista concertinaa ja Chemnitzer-sanalla kaikkia neliönmuotoisia saksalaisia concertinoja. Bandoneon-sanalla sen sijaan tarkoitetaan kaikkialla samaa soitinta. Historian saatossa ovat concertinojen nimitykset vaihdelleet hyvinkin paikallisesti. Esimerkiksi bandoneonin tehokas markkinointi Saksan alueella 1800-luvun lopussa antoi pontta konzertina-sanan käyttöön. Samaa soitinta markkinointiin eri alueilla eri nimillä.

Englantilainen concertina

Englantilainen concertina.

Alkuperäinen ja samalla tunnetuin concertina on kuusikulmainen englantilainen concertina. Soittimen on kehittänyt Charles Wheatstone 1830-luvulla, mutta varsinainen patentti soittimelle on vuodelta 1844. Historian saatossa soittimen muoto on vaihdellut nelikulmaisesta kaksitoistakulmaiseen. Englantilaisessa concertinassa kädet tulevat näppäimien läheisyydessä oleviin peukalo- ja pikkusormitukiin. Palkeissa on poimuja yleensä neljästä seitsemään.

Englantilaiset concertinat ovat yksiäänikertaisia, kromaattisia ja soittimissa on neljä näppäinriviä palkeen kummallakin puolella. Englantilaisessa järjestelmässä 48-näppäiminen näppäimistö on muodostunut vakiojärjestelmäksi, mutta laajemmankin näppäimistön soittimia on yleisesti käytössä. Aloittelijoille harjoitussoittimiksi tarkoitetuissa concertinoissa saattaa olla suppea harjoitusnäppäimistö.

Muut concertina-soittimet ovat enemmän tai vähemmän englantilaisen concertinan manttelinperijöitä. Yleisimmät concertina-mallit Euroopassa ovat englantilainen sekä anglo-saksalainen malli.

Anglo-saksalainen concertina

Anglo-saksalainen concertina – tai lyhesti anglo-concertina – on järjestelmältään vaihtoääninen eli näppäintä painettaessa muodostuu kaksi eri ääntä palkeen suunnasta riippuen. Näppäinjärjestelmä perustuu soittimen kummallakin puolella olevaan kahteen pystysuoraan näppäinriviin, joskin kolme riviä on vakiintunut käyttöön. Kädet tulevat kämmenremmien alle, jolloin pikkusormi vapautuu käyttöön. Anglo-concertinat ovat kuusikulmaisia.

Duet-concertina

Duet-concertinalla tarkoitetaan concertinoja, joissa basso on erotettu diskantista: vasen käsi soittaa matalia bassoääniä ja oikea käsi diskanttia. Duet-concertinat ovat kromaattisia, pääsääntöisesti kuusikulmaisia soittimia, joissa on kämmenremmit. Näppäinjärjestelmiä on erilaisia, joista yleisimmät ovat MacCann-, Hayden-, Crane/Triumph- sekä Jeffries-järjestelmät. MacCann-järjestelmä on yleisin käytössä oleva näppäinjärjestelmä, kun puolestaan Hayden-järjestelmä on uusin.

Saksalainen concertina eli Chemnitzer-concertina

Saksalainen concertina eli Chemnitzer-concertina.

Saksalaiset concertinat ovat vaihtoäänisiä. Ensimmäisissä malleissa oli vain yksi viiden näppäimen rivi palkeen kummallakin puolella, jolloin ääniä oli yhteensä 20. Chemnitzereissä on nykyään kolme tai neljä hieman kaarevaa näppäinriviä kummallakin puolella soitinta.

Kuvan soitin on hyvin varhainen saksalainen concertina vuosien 1850–1900 väliseltä ajalta ja se on bandoneonia huomattavasti pienempi. Ilmanäppäin on muodoltaan ja sijoittelultaan samanlainen kuin bandoneoneissa. Nykyään chemnitzer on bandoneonin kokoinen soitin ja päädystä katsottuna soitin on suorakulmion muotoinen. Vaikuttaa siltä, että chemnitzeriä käytetään yleisesti Pohjois-Amerikassa sekä Puolassa. Pohjois-Amerikassa valmistetaan hyvin koristeellsia chemnitzereitä.

Bandoneon

Bandoneon

Bandoneon saanut nimensä Heinrich Bandin mukaan 1850-luvun tienoilla. Soitin on nostanut itsensä muista concertinoista poiketen suureen kulttuurilliseen asemaan maailmalla ja se liitetään läheisesti argentiinalaiseen tangoon. Bandoneon on concertinaksi iso ollessaan suurin piirtein chemnitzerin-concertinan kokoinen, mutta päädystä katsottuna soitin on muodoltaan neliö.

Bandoneon voi olla kromaattinen tai vaihtoääninen ja lähes tulkoon aina soitin on kaksiäänikertainen. Bandoneonia tehdään edelleen useilla erilaisilla näppäinjärjestelmillä. Englantilaisiin concertinoihin verrattuna bandoneonin ääni on hyvin kirkas ja soittimen soundi on hyvin omalaatuinen. Kielet ovat terästä ja kielilaatat sinkkiä.

Kiinnostuneille

Concertinasta yleisesti kiinnostuneita suosittelen käymään erittäin kattavalla sivustolla www.concertina.com. Tämän lisäksi netistä löytyy virtuaaliconcertina, johon pääsee tutustumaan tästä.

Matkustajille tärppi: Lontoossa on The Horniman Museum, jonka kokoelmissa on yli 600 vapaalehdykkäsoitinta. Näistä noin 130 soitinta on Wheatstonen tekemiä.