CIA – Confédération Internationale des Accordéonistes

Confédération Internationale des Accordéonistes eli CIA on harmonikansoittajien maailmanjärjestö. Sen päätehtävä on edistää harmonikan soittoa ja tunnettavuutta. Liiton näkyvin toimintamuoto on vuosittain eri puolilla maailmaa järjestettävät Coupe Mondiale -kilpailut. Päätehtävä on ollut selvä alusta asti, sillä liiton alkuaikoina harmonikkaa ei pidetty kovin vakavasti otettavana soittimena.

CIA perustettiin Ranskassa vuonna 1935. Mukana olivat Ranskan, Saksan ja Sveitsin harmonikkamusiikin edustajat. Vasta sodan jälkeen, toukokuussa 1948, Sveitsin Lausannessa pidetyssä kokouksessa liitto sai nykyisen nimensä. Samana vuonna liittoon otettiin mukaan lisää maita. Mukaan tulivat Belgia, Iso-Britannia, Hollanti, Italia ja Puola.

CIA:n puheenjohtajat
Puheenjohtajat ovat valittu tammikuussa järjestettävässä kokouksessa.

  • Max Francy (1935–194?, Ranska)
  • Francis Coderay (1948–194?, Sveitsi)
  • Charles Demaele (194?–194?)
  • Adolph Oehrli (1949–1957, Sveitsi)
  • Mulle-Blattau (1957–1958, Ranska)
  • Hans Buscher (1958–1965, Saksa)
  • Karl Albrecht Majer (1965–1981, Malta)
  • Ove Hahn (1981–2001, Ruotsi)
  • Kevin Friedrich (2001–2009, Uusi-Seelanti)
  • Raymond Bodell (2009–>, Iso-Britannia)

Alkuaikojen arkistoista löytyy lähinnä kokousasiakirjoja, joista näkee kuka on valittu mihinkin tehtävään. Se, mitä kokouksissa on puhuttu, ei ole jäänyt dokumentteja. Liiton puheenjohtajilla on ollut oma roolinsa, vaikka varsinaista toimintaa ovat pyörittäneet pääsihteerit. Puheenjohtajista Sveitsiläinen Adolph Oehrli oli määrätietoinen ja jämerä puheenjohtaja, jonka aikana CIA kehittyi voimakkaasti. Hans Busherin aikakaudella liitto vahvistui merkittävästi ja sen toiminta laajeni. Liiton pääsihteerinä toimi vuosina 1951–1958 Andre Martignoni, jonka jälkeen brittiläinen James J. Black jatkoi hänen työtään. Black oli työteliäs ja pitkäaikainen CIA:n toimihenkilö, joka kirjoitti paljon ja tallensi suuren määrän harmonikkaan liittyvää aineistoa, kuten aikakauslehtiä ja muita julkaisuja. Vasta vuonna 1975 itävaltalainen Walter Maurer tuli Blackin seuraajaksi. Maurerkin oli pitkäjänteinen tekijä ja hän oli toimessa peräti 30 vuotta. Tämän jälkeen CIA:n arkistot siirtyivät Ikaalisiin vuonna 2006.

CIA on tarvinnut vuosien mittaan lukuisia toimihenkilöitä. Monet luottamustehtävät ovat olleet nimellisiä, eivätkä asianomaiset ole välttämättä olleet toimessaan kovin aktiivisia kokousten välisinä aikoina. Nimitykseltään mielenkiintoisin on helmikuussa 1952 päätetty propaganda-asiamiehen pesti. Brittiläinen Otto Meyer valittiin tehtävään ja hän hoiti virkaa aina 1960-luvun lopulle asti. Tämä erikoinen titteli muutettiin viestinnänjohtajan tehtäväksi, jota on hoitanut vuodesta 2001 alkaen Harley Jones. Hän ylläpitää Uudesta-Seelannista käsin accordions.com-sivustoa.

CIA toimii demokratian periaatteiden mukaan. Sen hallitus ja musiikkikomitea valitaan vaaleilla tietyin väliajoin. Ylintä päätösvaltaa käyttää järjestön yleiskokous, joka kokoontuu kaksi kertaa vuodessa. Jokainen jäsenjärjestö nimittää näihin kokouksiin omat edustajansa. CIA:n toimintaan ja ajankohtaisiin harmonikka-asioihin kannattaa tutustua CIA:n nettisivuilla osoitteessa http://www.accordions.com/cia/. Sivustolta löytyy suuri määrä valokuvia, videoleikkeitä ja muuta dokumentointia vuosittaisista kilpailuista ja tapahtumista. Kaikki aineisto on avoimesti käytössä kaikkialla maailmassa.

CIA:n toimintaa

1970-luvulla pedagogiikan kehittyessä CIA perusti työryhmän, joka auttoi jäsenmaita laatimaan harmonikansoiton tutkintovaatimuksia oppilaitoksia varten. Pyrkimys oli saada harmonikka tasavertaiseksi soittimeksi muiden instrumenttien kanssa musiikkioppilaitoksissa ja korkeakouluissa. Vuonna 1975 CIA pääsi kansainvälisen musiikkineuvoston jäseneksi ensimmäisenä yhteen soittimeen perustuvana kansainvälisenä järjestönä. Kansainvälinen musiikkineuvosto on YK:n tiede- ja kulttuurijärjestö UNESCON suurin vapaaehtoisjärjestö.

Kansainvälisen harmonikkaliiton jäsenmäärä oli pitkään melko vaatimaton, kun jäsenmaita oli alle 20. Euroopan mullistukset 1990-luvun alussa näkyivät myös CIA:n toiminnassa. Uusia jäsenmaita liittyi mukaan ja kiinnostus kansainväliseen yhteistyöhön laajentui voimakkaasti. Vuonna 2015 CIA:lla oli 42 jäsenyhdistystä 34 eri maasta.

Toukokuussa 2009 CIA alkoi viettää 6.5. kansainvälisenä harmonikkapäivänä. Ajankohta tulee Cyrill Demianin vuonna 1829 patentoiman accordionin patenttipäivän perusteella. World Accordion Day on saanut ympäri maailmaa aktiivisen vastaanoton. Uusiseelantilainen Grayson Masefield ja ranskalainen Frédéric Deschamps ovat järjestäneet kahdesti (ennen vuotta 2016) 24 tunnin videostriimauksen teemapäivän kunniaksi. Lähetys on sisältänyt harmonikkaohjelmaa eri maista sekä CIA:n jäsenjärjestöiltä että kansainvälisiltä vierailta.

Huomionosoituksia on jaettu säästeliäästi. CIA:n perustajiin kuulunut Max Francy oli liiton ensimmäinen kunniapuheenjohtaja. Kunniapuheenjohtajiksi on kutsuttu myös Adolph Oehrli ja Hans Busher. Kunniajäsenyys on ollut erityisen harvinainen huomionosoitus, sillä vuosikymmenten saatossa kutsun ovat saaneet vain Andre Martignoni, James J. Black, Walter Maurer, Maddalena Belfiore ja Joen Cochran Sommers.

Coupe Mondiale

Coupe Mondiale -kilpailu on CIA:n päätuote. Tapahtumaa on järjestetty joka vuosi vuodesta 1948 alkaen, tosin ensimmäinen kilpailu käytiin jo vuonna 1938. Kilpailuihin osallistui alkuvuosista lähtien iso kirjo taitavia soittajia, joiden nimet ovat jääneet lähtemättömästi harmonikan historiaan. Vuoden 1948 kilpailu järjestettiin liiton kokouksen kanssa samassa tapahtumassa, ja kilpailun voitti nuori ranskatar Yvette Horner, josta myöhemmin tuli maailmankuulu viihdetaiteilija. Cope mondialesta tuli nopeasti kansainvälisesti arvostettu kilpailu. Sen alkuvuosikymmenien valovoimaisimpia voittajia ovat olleet muun muassa, Italialainen David Anzaghi, ranskalainen Mauriee Vittenet ja saksalainen Fritz Dobler, joista jokainen on tehnyt vuosikymmenten mittaisen ammattiuran harmonikkamusiikin kehittäjinä.

Coupe Mondiale -kilpailu on pyritty aina järjestämään taiteellisesti mahdollisimman korkealla tasolla. Vuodesta toiseen juuri tämä kilpailu on määrittänyt korkeimman tason, ikään kuin kansainvälisen standardin, mitä harmonikkamusiikin piirissä kulloinkin on. Isäntämaita ovat olleet muun muassa Itävalta, Belgia, Kanada, Kiina, Kroatia, Tsekkoslovakia, Tanska, Suomi, Ranska, Saksa, Iso-Britannia, Unkari, Italia, Malta, Alankomaat, Uusi-Seelanti, Puola, Portugali, Slovakia, Ruotsi, Sveitsi, USA, Venetzuela, Norja, Skotlanti ja Jugoslavia.

Coupe mondialen kilpailusarjat

  • Coupe Mondiale: aikuisten klassinen sarja, 3 kierrosta. Alkuerä, sonaattikierros ja 30 min finaalikierros
  • Junior Coupe Mondiale: alle 18-vuotiaiden klassinen sarja, 2 kierrosta (n. 15 min kumpikin)
  • Senior Virtuoso: varieteeohjelmisto, jossa paljon jazzia, world music yms. Kaksi kierrosta á n. 10 min.
  • Junior Virtuoso: sama kuin Senior virtuoso, mutta nuorille. Yksi kierros.
  • Masters Coupe Mondiale: aikuisten sarja, yksi kierros 20 min. Klassinen lyhyehkö ohjelmisto, joka on pituudeltaan ”kevennetty”, mutta laadultaan I-luokkaa.
  • Digital Category: Vuodesta 2009 alkaen.
  • Chamber Music Ensemble: klassinen kamarimusiikkiohjelmisto 2–5 soittajaa, jossa harmonikka mukana
  • World Music Ensemble: yhtyeille 2–5 soittajaa. Vuodesta 2015 alkaen.

Harmonikalle sävelletyn alkuperäisohjelmiston merkitys tunnustettiin jo CIA:n alkuvaiheessa, ja nuotiston kokoaminen ja ohjelmiston saatavuuden edistäminen onkin ollut yksi tärkeä liiton tehtävä. Coupe Mondialen ohjelmistossa oli usean vuosikymmenen ajan tietty pakollinen teos, joka tilattiin vuosittain joltain kilpailun isäntämaan tunnetulta säveltäjältä. Tilauskappaleesta tosin luovuttiin 2010-luvun alkupuolella. Tämän tilalle alettiin koota julkaisemattomien sävellysten kokoelmaa, johon säveltäjät ovat voineet lähettää uusia teoksiaan promootiota varten.

Vuonna 1961 kilpailussa otettiin käyttöön kulta-, hopea- ja pronssimitalit, jotka palkitut soittajat saivat osoituksena kilpailumenestyksestään. Palkinnot lisäsivät osaltaan mielenkiintoa musiikkiin, ja rohkaisivat nuorempiakin soittajia kehittämään itseään musiikin saralla. Näitä mitaleja jaettiin joitakin vuosia, kunnes käyttöön tulivat rahapalkinnot kunkin kilpailusarjan kolmelle parhaalle soittajalle. Kilpailuja laajennettiin. Virtuoso Entertainment -sarja järjestettiin ensimmäisen kerran 1989. Tässä sarjassa on tarkoitus korostaa harmonikan monipuolisuutta sekä soittimena että viihteen välineenä. Sarja onkin saanut nauttia innokkaasta yleisöstä.

CIA:ssa oivallettiin myös, että nuorten sukupolvien mahdollisuuksia sijoittua musiikkiammattiin ja kulttuurielämän eri aloille oli edistettävä. Nuorille järjestettiin muutamana vuonna kansainvälinen nauhakilpailu, jossa eri maiden liitot valitsivat edustajansa ja joiden soittamat äänitteet lähetettiin kansainvälisen raadin arvioitaviksi. Parhaiksi arvioidut kutsuttiin esiintymään seuraavan vuoden Coupe Mondiale -kilpailuun. Tästä kilpailusta kehittyi vuosien myötä Junior Coupe Mondiale -sarja, joka järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1996 Slovakiassa. Virtuoso Entertainment -sarjaakin laajennettiin nuorille omalla sarjallaan.

Vuonna 2001 Coupe Mondialeen tuli mukaan erityinen pianoharmonikkakilpailu ja vuotta myöhemmin ohjelmaan liitettiin kamarimusiikkisarja. Vuodesta 2009 alkaen on järjestetty myös oma digiharmonikan sarja. Pianoharmonikalle tarkoitetusta sarjasta poistui tarpeettomaksi käynyt soitintyypin rajoitus, ja sarjan nimeksi tuli Masters Category. Sen ohjelmisto on klassinen, mutta kilpailun pääsarjaa lyhyempi. Yhtyesarjaan päätettiin sisällyttää myös ns. maailmanmusiikki klassisen kamarimusiikin rinnalle.

Lähteet

  • Hanuri 4/15
  • http://www.accordions.com/cia/cia_his.htm (3.1.2017)