Taavi Kaplas

SUOMEN HARMONIKKATEOLLISUUDEN URANUURTAJA

Teksti: Marja-Liisa Eloranta

Esipuhe

Olen kirjoittanut tämän tutkielmani isoisästäni, Taavi Kaplaksesta, joka tosin ehti menehtyä jo ennen minun syntymääni.

Harmonikan mielenkiintoinen historia ja siitä kehittynyt maailmanlaajuinen harmonikkateollisuus kuuluvat kuitenkin jo toisenlaiseen tutkimukseen, joten minä en tällaisiin aiheisiin edes puutu. Tarkoituksenani on kertoa tässä suomalaisen harmonikkateollisuuden syntyvaiheista ja niiden uranuurtajasta, Taavi Kaplaksesta. Tietolähteinäni olen käyttänyt etupäässä äitini (Taavin tytär) ja isoäitini (Taavin vaimo) kertomuksia, erilaisia harmonikan asiantuntijoiden kirjoituksia ja haastatteluja sekä Lahden Asemantaustan historiaa. Käytössäni on ollut eri seurakuntien virkatodistukset Kaplaksen suvun muutoista. Tarkat päivämäärät saattavat näissä muuttoilmoituksissa tosin jonkin verran heitellä, sillä Taavi saattoi joskus matkustaa yksin tietylle paikkakunnalle järjestelemään työpaikkaansa ja asumiseen liittyviä asioita. Muun perheen muutolle lasten koululomat ja koulunvaihtokin asettivat tiettyjä rajoituksia.

Taavi Kaplas oli ennen kaikkea ammattitaitoinen puuseppä ja harvinaisen tunnontarkka kaikessa tekemisessään. Luonteeltaan Taavi oli hiljainen ja sulkeutunut – joskus jopa juro. Hän noudatti ns. ”matalaa profiilia” korostamatta omaa osaamistaan tai saavutuksiaan. Hänen mielestään ammattitaidon piti näkyä työn tuloksissa eikä komeaksi kiillotetussa ulkokuoressa.

Taavi Kaplaksen mottona olikin: ”Paras suositus työssä kuin työssä on viimeistelty ja täysin moitteeton kädenjälki”.

 

Helsingissä 27.1.2010

Marja-Liisa Eloranta


Taavi Kaplas

David ”Taavi” Johan Kaplas (31.12.1895 Pieksämäki – 28.9.1937 Lahti) oli kahdeksanhenkisen lapsilauman neljäs lapsi. Hänen isänsä oli rautatieläinen Viljami Villenpoika Kaplas (16.6.1866 Pieksämäki – 22.5.1922 Kaukola) ja äitinsä oli Hilda Maria Tiitinen (7.3.1863 Pieksämäki – 14.11.1952 Kuopio).

Rautatieläisen oli alinomaa muutettava työnsä perässä. Niinpä Viljami Kaplaksen perhekin joutui muuttamaan vuonna 1903 kuuden lapsensa kanssa Pieksämäeltä Kymenlaaksoon, silloiseen Valkealan pitäjään (joka vuonna 1922 liitettiin osaksi Kouvolaa). Valkealan aikoina perheeseen syntyi vielä kaksi lasta. Vuonna 1925 Viljami Kaplaksen perhe muutti taas takaisin Pieksämäelle, jolloin perheen kahdeksasta lapsesta oli mukana enää kaksi nuorinta, muut lapset olivat muuttaneet muualle ja osa perustanut oman perheensä.

Kaplaksen perhekuva 22.12.1913. Vasemmalta seisomassa Taavi, Otto, Olga, August, Alma ja Kaarlo. Vasemmalta istumassa isä Wiljami, Eino, äiti Hilda, Edla ja Hilja Tiitinen.

Taavi Kaplas oli monen muun Kymijoen rannalla asuvan paikkakuntalaisen tavoin ammatiltaan puuseppä. Nuorena miehenä hänkin oli tutustunut kymenlaaksolaisten tuttaviensa Johannes ”Jussi” Homanin (1891–1977), Nestor Kukkolan (1891–1968), Väinö ja Aarne Kosken (1896–1954) kanssa harmonikkaan, jota kaikki nämä kaverukset opettelivat myös soittamaan. Huomion arvoista on myös se, että Nestor Kukkolan Viipurin tehdasta rahoittanut Ewald Henttu (1879–1961) on kotoisin Valkealasta ja hänellä oli sukukytköksiä Kukkoloihin.

Kerrotaan, että Johannes ”Jussi” Homan oli vuonna 1910 vähällä joutua Venäjän armeijaan, joten hän katsoi parhaakseen paeta Amerikkaan. ”Huumannin Jussi” ihastui siellä harmonikan kantavaan ääneen siinä määrin, että hänestä kehittyi nopeasti todellinen harmonikansoiton virtuoosi. Kotimaahan palattuaan Jussi voitti Suomen ensimmäisen harmonikkamestaruuden vuonna 1925. Hän oli myös ensimmäinen, joka vuonna 1928 soitti harmonikkaa Suomen yleisradion lähetyksessä. Jussi Homan oli siis melkoinen mestarihanuristi, vaikka hän itse esittäytyi mieluummin vain musiikinopettajana. Todellisuudessa Jussi oli tutustunut harmonikkoihin jo Suomessa. Hänen isänsä Johan Huuman (oik. Ivan Denisovits Goom, s.1846) oli rakentanut Kotkassa jo vuonna 1906 kolmirivisen ristibassoharmonikan.

Suomalaisen harmonikkateollisuuden kannalta oli merkittävää, että Jussi Homanin onnistui salakuljettaa kotimaahan amerikkalainen harmonikka. Innoissaan hän esittelikin aarrettaan Kymenlaaksossa asuville tovereilleen Nestorille, Aarnelle ja Taaville vuoden 1922 tietämillä. Aarne Koski oli muuttanut Inkeroisista Kouvolaan vuonna 1920 ja hän ryhtyi sekatavarakauppiaaksi. Harmonikasta kiinnostuneet kaverukset kokoontuivat täällä Aarnen omistaman sekatavarakaupan takahuoneeseen ja kaikessa hiljaisuudessa he purkivat Jussin Amerikan-pelin alkutekijöihinsä. Osat mitattiin ja punnittiin tarkasti, joistakin piirrettiin jopa malli. Osat luetteloitiin ja pantiin visusti talteen. Uusien harmonikkojen rakentaminen kypsyi itse kunkin ajatuksissa. Jokainen heistä oli jo kokeillut harmonikan rakentamista, joten Jussin harmonikan hajottaminen antoi heille tervetulleita vastauksia moniin kysymyksiin. Yhteisistä neuvonpidoista ja suunnitteluista saatiin lisää oivalluksia.

Taavi Kaplas kävi jo poikamiehenä soittamassa harmonikkaa iltamissa ja huvitilaisuuksissa. Useimmiten hän soitti yksin mutta joskus myös veljensä Oton kanssa. Soittokeikat antoivat ylimääräistä toimeentuloa ja kehittivät myös soittotaitoa. Monen muun sen ajan hanuristin tavoin Taavikin soitti pelkän korvakuulonsa perusteella. Osaavana ammattimiehenä häntä kiinnostivat myös kaikenlaiset suunnittelutyöt. Taavi halusi olla taitava kaikessa mitä teki. Vaikka hän olikin innokas soittaja, niin tanssimaan häntä ei kuulemma koskaan saatu. Soittajan paikalta oli kuitenkin hauska tarkastella tanssivia ihmisiä. Valkealan tanssilavalla Taavin huomio kiinnittyi erääseen pienikokoiseen tyttölapseen. Seurattuaan useana iltana tätä mielitiettyään Taavi oli rohkaissut itsensä ja ehdottanut tytölle kahdenkeskistä tapaamista. Tämä tapaaminen johti lopulta siihen, että Taavi Kaplas ja neiti Tilda Kola (8.1.1894 Valkeala – 9.4.1969 Lahti) avioituivat vuonna 1915.

Taavi ja Tilda Kaplaksen perheeseen syntyi Valkealassa neljä lasta:

  • Erkki (11.2.1916 – 11.11.1935)
  • Katri (15.1.1917 – 2.11.1919)
  • Weikko (29.8.1918 – 5.11.1919)
  • Sirkka-Liisa (19.11.1920 – 24.6.1998).

Katri ja Weikko sairastuivat aivan pikkulapsina tulirokkoon. Pienokaiset kuolivat kolmen päivän välein vuonna 1919. Erkki-poika taas menehtyi oudossa tapaturmassa vuonna 1935, mutta Sirkka-Liisa eli 78-vuotiaaksi.

Tilda Kolan lapsuuskoti sijaitsi myös Kymenlaakson Valkealassa. Hänen vanhempiensa perhetuttaviin olivat kuuluneet niin Kukkolat kuin Kosketkin, ehkäpä myös Kaplaksen perhe. Koska Kaplaksen nuoripari jäi asumaan Valkealaan, Taavi puusepäntaitoineen ja harmonikkainnostuksineen oli tervetullut tähän tuttavaporukkaan. Nuorilla miehillä oli paljon yhteistä: asuinseutu, ikä, ammatti ja vapaa-ajanharrastukset. Samat asiat pitivät muutenkin näitä perheitä tiiviissä kanssakäymisessä keskenään. Lisää löylyä löi vielä miesväen yhteiseen harmonikkaharrastukseen kotkalainen hanuristi Jussi Homan.

Taavi Kaplas oli siis muuttanut jo 8-vuotiaana koulupoikana vanhempiensa mukana Pieksämäen maalaiskunnasta Valkealaan. Topakan äidin komennuksessa oli lasten jo varhain kasvettava itsenäisiksi ja omillaan toimeentuleviksi. Kymijokelaiset saivat toimeentulonsa joesta ja metsistä, ja yleensä tämä puusepän ammatti periytyi isältä pojalle. Taavista tuli Valkealassa myös puuseppä eikä isänsä mukaan rautatieläinen.

Tilda (os. Kola) ja Taavi Kaplas Lahdessa noin vuonna 1927.

Nopeaälyinen, laskutaitoinen ja pikkutarkka Taavi oli päässyt jo nuorena oppipoikana harjoittelemaan puusepän ammattitaitoa, siitä hän yleni kisälliksi ja myöhemmin hyvinkin arvostetuksi mestariksi. Vaikka työpäivät olivat pitkiä ja raskaita, nuorella miehellä riitti energiaa erilaisiin harrastuksiin. Kaplaksen perheessä oli aina harrastettu kaikenlaista musiikkia, oli laulettu ja soitettu paljon. Taavi innostui harmonikan soittamisesta. Määrätietoisena ihmisenä Taavin soittoharrastus ei jäänyt pelkäksi harjoitteluksi, sillä muutamassa vuodessa hänestä kehittyi suosittu hanuristi, jonka soittoa saatiin kuulla monessa kotipaikkakunnan huvitilaisuudessa. Taavi Kaplaksen ja Tilda Kolan avioituessa ja perheenjäsenten lisääntyessä nopeasti alkoi taloudellinenkin tilanne tuottaa päänvaivaa. Tosin Taavi Kaplas pystyi elättämään perheensä hyväpalkkaisella puusepän ammatillaan, mutta soittokeikkojen lisäansiot olivat silti tervetulleita. Kuitenkin perheen pienokaiset olivat Taaville niin tärkeitä, että perheen kasvaessa isän soittaminen jäi, sillä soittokeikat eivät Taavin mielestä sopineet enää perheelliselle miehelle. Tosin hänen rahansa eivät huvenneet alkoholiin, sillä sitä myrkkyä hän ei nuoruudessaan suostunut edes maistamaan.

Taavi Kaplas tiesi jo kokemuksesta, että myös harmonikkoja korjailemalla saattoi saada melkoisia lisäansioita. Niinpä hän järjesti perheensä keittiöön oman työtilan ikkunan ääreen, jossa hän sitten viihtyikin kaiket illat. Korjailujensa ohessa Taavi rakensi omatekoisilla työkaluillaan jopa muutaman uudenkin harmonikan. Taavi Kaplas oli aina täysin keskittynyt siihen mitä teki, joten häntä ei iltaisin saanut häiritä mikään eikä kukaan. Tilda-rouvan kertoman mukaan koko perheen oli oltava hiirenhiljaa isän iltapuhteiden aikana, sillä korjailun ja virittelyn ohessa Taavi myös suunnitteli ja kehitteli kaikenlaista uutta. Sekä Tildan että Taavin lapsuusajan perhetuttaviin olivat kuuluneet myös Kosken ja Kukkolan perheet. Taavin jäätyä vielä avioiduttuaankin Valkealaan sattui usein, että Aarne Koski ja Nestor Kukkola harmonikkaharrastuksineen tulivat yhteiseen neuvonpitoon Kaplakselle. Tällöin kyseisten perheiden naisväki vetäytyi toiseen huusholliin pohtimaan omia asioitaan. Kukkolan Martalla, Kosken rouvalla ja Kaplaksen Tildalla riitti paljon yhteistä puhuttavaa.

Ensimmäiset myyntiin tarkoitetut soittimet tulivat Valkealan ystävyksiltä lähes samanaikaisesti: Nestorin ja Taavin ensimmäiset harmonikat valmistuivat 1913. Nestorin soitin valmistui Kuusankoskella ja Taavin Valkealassa. Aarne Kosken ensimmäinen harmonikka valmistui puolestaan Inkeroisissa 1915. Nestor Kukkola valmisti ennen Viipuriin siirtymistä kolme harmonikkaa Kuusankoskella.

Taavi Kaplas oli taitava puuseppä. Hänen ammattitaitoaan arvostettiin siinä määrin, että hänelle tultiin jopa tarjoamaan toinen toistaan parempia työpaikkoja. Tämä edellytti tietenkin Taavilta myös nopeita päätöksiä ja äkkinäisiä muuttoja paikasta toiseen. Ensimmäinen Valkealan ulkopuolella sijaitseva ja Taavi Kaplaksen mielestä varteenotettava työpaikka tarjoutui Vaajakoskella sijaitsevaan SOK:n Puunjalostustehtaaseen, jonne hänet vuonna 1922 kutsuttiin penkkipuuseppien esimieheksi. Elämä Vaajakoskella olikin kaikin puolin leppoisaa. Siellä Taavi hankki itselleen jopa uskollisen ajokoiran nimeltään Jeppe, jonka ansiosta perhe sai silloin tällöin nauttia jänispaistista. Kuitenkin jo vuonna 1926 Taavi kutsuttiin Lahteen, jossa tarjottiin ritsarin paikkaa Lahden Pyörä ja Puuteollisuus Oy:stä. Kaplaksen perhe sai asunnon Heikinkadulta, sopivan kävelymatkan päästä Vilhonkadusta, jossa uusi työpaikka sijaitsi. Asemantausta oli siihen aikaan kehittyvintä Lahtea sekä asuntojen että työpaikkojen suhteen. Kaplaksen asunnosta oli myös mielenkiintoiset maisemat, sillä ikkunasta avautuvan peltoaukeaman toiselle puolelle rakennettiin parhaillaan kaksikerroksista puutaloa I Kittelänlinja 19:ään.

Työteliäällä Taavilla oli toki päivätyönsä lisäksi muutakin tehtävää kuin katsella ulos ikkunasta. Suomen yleisradiotoiminta alkoi vuonna 1926, ja seuraavana vuonna Lahden radioasema aloitti pitkäaaltolähetyksensä. Tällainen toiminta innosti erityisesti Taavia. Niinpä hän rakensi puhdetöinään Lahden ensimmäisen radiovastaanottimen eli kidekoneen. Lahteen tuli pian muitakin alan harrastajia. Kideradiota piti ensin kuunnella kuulokkeilla, kunnes Taavi rakensi lisäkuulokkeet myös vaimolleen. Lapset saivat luvan kuunnella torstaisin Markus-sedän lastentunteja. Lopulta Taavi rakensi radioonsa kaiuttimen eli torven, jonka kautta radiota saattoi kuunnella isompikin porukka. Torvea valmistettaessa Taavi kasasi ensin puunpalasista muotin, jonka päälle hän pyöritteli kuparilangasta tiukan pinnoitteen. Sitten hän juotti pinnoitelangat toisiinsa kiinni. Muotin purkamisen jälkeen torvi oli vielä hiottava saumattomaksi ja maalattava. Viimeiseksi torven kantaan Taavi sijoitti kiteen.

Radio ja sen kuunteleminen oli sen ajan sensaatio ja ihme. Joskus kauniina kesäpäivänä Taavi käänsi radionsa torven ulos avonaisesta ikkunasta, jotta naapuritkin saisivat nauttia radio-ohjelmista. Moni ohikulkija pysähtyikin Kaplaksen ikkunan alle ihmettelemään ja ihastelemaan. Kesäsunnuntaisin kyseisen Heikinkadun talon edessä olevalla kiviröykkiöllä saattoi istua isompikin joukko radion jumalanpalvelusta kuuntelemassa.

Kovin pitkään yksitoikkoinen ja rutiininomainen tehdastyö ilman päätösvaltaa ei Pyörä ja Puussa Taavi Kaplakselle maistunut. Taavi luulikin jo tilaisuutensa tulleen, kun häntä keväällä 1928 pyydettiin osakkaaksi Myllykoskelle perustettavaan huonekalufirmaan. Tarjous tuli kuin tilauksesta, sillä Taavi oli jonkin aikaa suunnitellut oman yrityksen perustamista. Taas Kaplaksen nelihenkinen perhe sai pakata tavaransa ja muuttaa. Tällä kertaa sentään päästiin lähelle entisiä Kymenlaakson asuinsijoja, mutta jo muutamassa kuukaudessa tämä tilaisuus osoittautui taloudellisesti täysin kannattamattomaksi. Eräänä kauniina päivänä työstä tultuaan Taavi ilmoitti perheelleen: ”Nyt taitaa sitten olla sopiva aika lähteä Nestor Kukkolan soitinkauppaan Viipuriin.”

Nestor Kukkolan Viipuriin vuonna 1920 perustamassa Soitin Oy -nimisessä soitinkaupassa myytiin erilaisia soittimia ja sen takahuoneessa korjattiin käytettyjä pelejä. Soitinkauppa tarvitsi kunnon ammattimiestä. Nestor Kukkola oli ollut yhteydessä Taavi Kaplakseen vielä Viipuriin muuttamisen jälkeenkin, sillä hän piti ystävänsä ammattitaitoa arvossa. Kukapa siis olisi ollut parempi työntekijä hänen kauppaansa! Taavi Kaplaksen saaminen musiikkikauppaan merkitsi Nestor Kukkolalle paljon, sillä myös hän oli haaveillut firmansa laajentamista. Kaupan takahuoneessa voisi koota Italiasta tuotettuja Cooperativa L’armonica ‑merkkisiä harmonikkoja. Nestor tiesi, että Taavi oli tarkka ja taitava puuseppä, mutta myös osaava harmonikansoittaja ja ‑korjaaja, lisäksi hänellä oli harvinaisen erehtymätön musiikkikorva. Näitä kakkiahan ammattimainen harmonikanrakentaja tarvitsi.

Kesällä 1928 Taavi Kaplas perheineen muutti Valkealasta Viipuriin. Taavi jaksoi työskennellä Kukkolan soitinkaupassa lähes kolme vuotta, sillä hänen perheelleen järjestyi sopivasti asunto viereisestä talosta. Kukkolat itse asuivat soitinkaupan talon toisessa kerroksessa Suurikatu 13:ssa. Nestor oli muuttanut samana vuonna Rinnekadun harmonikkaverstaan Suurikadulle – ilmeisesti Nestor oli halunnut toiminnalleen paremmat tilat. Talon yläkerrassa oli nimittäin asunnot kahdelle perheelle.

Lopulta italialaisten harmonikkojenkin kokoamistyö alkoi kyllästyttää Taavia, sillä hänen haaveenaan oli valmistaa kokonaan kotimaisia harmonikkoja. Tähän saumaan osui sopivasti paikalle Aarne Koski Kouvolasta, joka oli jo pari kertaa aiemminkin käynyt Viipurissa Taavin kanssa keskustelemassa kotimaisten harmonikkojen teollisesta valmistamisesta. Niinpä kesällä 1931 Taavi Kaplas perheineen olikin taas jo muuttamassa takaisin kotikonnuilleen Kouvolaan. Muutaman kuukauden kuluttua, tarkalleen 9.2.1932, veljekset puuseppä Aarne Koski ja parturimestari Väinö Koski sekä puuseppä Taavi Kaplas allekirjoittivat Osakeyhtiö Harmonikan perustamispöytäkirjan. Tämä Kouvolan harmonikkatehtaaksikin kutsuttu laitos aloitti sekatavarakauppias ja musiikkimies Taavi Horpun Sointula-nimisessä talossa.

Kaplaksen perhe pääsikin sopivasti asumaan tähän Taavi Horpun omistamaan kaksikerroksiseen taloon, jossa jo ennestään toimivat Horpun ruokala-kahvila ja leipomo. Horpun ”Tassu” oli touhukas liikkeenharjoittaja, mutta ennen muuta innokas musiikkimies. Kulmakunnalla vitsailtiin leikkisästi, että olihan se Horppu saanut kanttorin koulutuksenkin muttei koskaan kanttorin virkaa. Taavi Horppu soitti niin kaksirivistä harmonikkaa ja virsikannelta kuin urkuharmonia ja pianoakin. Nämä kaikki soittimet olivat hänelle myös kotona. Horpulle merkitsi paljon, että juuri hänen talossaan valmistettaisiin harmonikkoja. Heti alusta alkaen hän olikin kaikessa tehtaan touhussa mukana. Vaikka Horpulla oli oma asunto ja muutakin puuhaa talossaan, hän vietti suurimman osan ajastaan harmonikkateollisuuden parissa. Todennäköisesti hän koki olevansa osa sitä. Tehtaan työntekijätkin alkoivat leikillisesti nimitellä häntä vastaperustetun tehtaan ”seitsiksi” eli työnjohtajaksi.

Horpun ”Tassu” oli harvinaisen leikkisä mies, josta pitivät niin lapset kuin aikuisetkin. Hänestä liikkui kylällä myös paljon hauskoja tarinoita. Kerrottiin, että harmonikkatehtaan lähelle rakennettiin metsän reunaan uutta omakotitaloa. Taavi Horppu kävi päivittäin seuraamassa rakennustöiden edistymistä. Taas kerran, kun rakennusmiehet huomasivat Horpun marssivan polkua pitkin tarkastuskäynnilleen, heiltä jäi suu selälleen, sillä jostain kumman syystä tämä ”pomo” ei sillä kertaa pysähtynytkään rakennustyömaan kohdalla. Mies jatkoi matkaansa kohti metsänreunaa kuin juna. Hetken kuluttua hän kuitenkin palasi rakennukselle. Työmiesten kysyessä syytä tähän menettelyyn, Horppu oli vain naurahtanut: ”En voinut pysähtyä, kun viheltämäni marssi oli vielä kesken. Oli jatkettava matkaa niin pitkälle, kunnes marssi loppuisi ja saisin pysähtyä.”

Pula-aika työttömineen ja niiden rinnalla kukoistava pirtuaika lisäsivät levottomuutta myös Kouvolassa – jopa hyväntahtoisen Horpun talossa. Siirtotyöläisiä tuli aina Pohjanmaalta ja Savosta saakka rakentamaan Pietarin-rataa. Tätä levotonta työväkeä asutettiin myös Sointulaan, jonka piha-alueella alkoi naapureiden lisäksi liikuskella myös aivan tuntemattomia ihmisiä. Muuten niin hiljainen ja totinen Taavi Kaplaskin oli eräänä päivänä purskahtanut jopa nauramaan kuullessaan keittiön avoimesta ikkunasta kahden miehen keskustelun pihalta. Toinen mies oli kysynyt toiselta: ”Onkhan toi Kaplas ton Kosken kans viel koplas?” Siis vieraspaikkakuntalaisetkin olivat jo tietoisia talon asioista ja tehtaan kahinoista – sillä Taavi Kaplaksen useat muutot jo tiedettiin. Kaplaksen perheellä olikin onnea, sillä se pääsi muuttamaan rauhallisempaan asuinympäristöön metsänreunaan. Horpun ”Tassu” nimittäin tarjosi heille vastavalmistuneen omakotitalonsa vuokrattavaksi.

Osakeyhtiö Harmonikka -tehtaan tuotanto Kouvolassa lähti käyntiin hyvin ja nopeasti. Harmonikat kuitenkin maksoivat paljon, joten vastavalmistuneet harmonikat jouduttiin yleensä myymään vähittäismaksulla. Sopimuksen mukaisesti myyjä sai hakea harmonikkansa pois, jos osamaksut viivästyivät. Pula-aika koetteli harmonikkateollisuutta, sillä raaka-aineiden hankkiminen ulkomailta oli kiven takana. Tästä syystä myös palkkojen maksussa oli vaikeuksia. Aarne Koski oli oikeamielinen tehtaanjohtaja. Joka kerran, kun hän sai rahaa, hän ajoi autonsa tehtaalle ja jakoi palkat kaikille tasapuolisesti pitämättä itseään alaisiaan paremmassa asemassa.

Koko Taavi Kaplaksen perhe oli mukana harmonikkojen valmistuksessa. Tilda-vaimo teki palkeita ja vielä koulua käyvät tytär ja poika tekivät iltapuhteinaan sorminäppäryyttä vaativia koristelutehtäviä.

  • Tilda Kaplas (Taavin vaimo) oli eittämättä tehtaan paras palkeiden tekijä. Vaajakosken ajoista saakka hän oli jo keittänyt luita, joista Taavi oli valmistanut upotettavat koristeet uusiin harmonikkoihinsa. Tilda osasi myös valmistaa yllättävän pitävää liimaa palkeisiin.
  • Erkki Kaplas (Taavin poika) oli jo kouluaikanaan taitava lehtisahan käyttäjä. Hänen ammattitaitonsa näkyi harmonikkojen peltisten diskanttikansien kuvioissa vielä vuosikausia hänen kuolemansakin jälkeen.
  • Sirkka-Liisa Kaplas (Taavin tytär) sai piirustustaitoisena suunnitella koristekuvioita. Lahden tehtaassa Taavin nuorimmainen toimi myös isänsä juoksutyttönä ja sihteerinä.
  • Eino Kaplas (Taavin veli) palasi vuonna 1932 Kanadasta, jossa hän oli viettänyt muutaman vuoden nuoren vaimonsa kanssa. Tämä veli merkitsi hiljaiselle Taaville paljon. Nämä veljekset seurasivat toisiaan ensin Viipuriin, sitten Kouvolaan ja lopulta Lahteen.

Soitintehdasyhtiö Viipurissa vuodelta 1933, ensimmäinen työryhmä. Eturivissä vasemmalta: Bruno Franssila, Nestor Kukkola ja Taavi Kaplas. Takarivi: Erkki Kaplas, Aarre ”Aki” Lievonen, tuntematon, Lauri Pajamäki, Urpo Uro ja Taisto Nevalainen.

Viipurin harmonikkatehtaan työntekijöistä otetuissa valokuvissa on tunnistettavissa ainakin Bruno Franssila, Urpo Uro, Taisto Nevalainen ja Aarre ”Aki” Lievonen. Verner Hakomäki, Gunnar Mäkinen ja Eerikäinen ovat myös työskennelleet Viipurin tehtaalla. Taavi arvosti hyvää ammattitaitoa. Hänen mielestään Bruno Franssilan viimeisteltyjä virityksiä ei korvannut mikään, Eerikäinen taas oli taitava harmonikkojen kaiverrus- ja koristelutöissä ja iästään huolimatta Aki Lievonen tarkkakorvainen virittäjä.

Kesän 1933 lopulla ajoi Sointulan talon pihaan yllättäen sen ajan mittapuun mukaan harvinainen ihme eli ”kantti kertaa kantti” -mallinen taksi. Autosta nousi silinterihattuinen ja ryhdikäs herrasmies, Nestor Kukkola Viipurista. Keskustelu Taavi Kaplaksen kanssa oli lyhyt. Tuttujen välillä ei tarvittu pitkiä neuvotteluja. Tämän keskustelun perusteella Kaplaksen perhe palasi taas Viipuriin syksyllä 1933.

Perheen kertoman mukaan paluu Karjalaan oli tuntunut kuin olisi palannut iloiseen ja onnelliseen kotiin. Oli mukavaa tavata taas tutut Kukkolat. Hehän olivat jo muutama vuosi sitten olleet kuin omaa perhettä. Tällä kertaa Kaplakset pääsivät asumaan jopa samaan taloon Kukkolan perheen kanssa. Kylässä käytiin ahkerasti puolin ja toisin. Perheitä yhdisti harmonikkojen lisäksi myös samanikäiset lapset, Kaplaksella olivat Erkki ja Sirkka-Liisa ja Kukkolalla Albert (Pertti) ja Helga.

Suurikatu 13 oli Viipurissa kuin suljettu oma maailmansa, jossa aina soi ja jossa tehtiin ahkerasti töitä. Talossa kaikki tuntui olevan kuuloetäisyyden päässä. Mitään ulkopuolisia asioita ei taloon edes mahtunut, sillä koko elämä kääriytyi harmonikkojen ympärille. Kukkolan Martta-rouva oli lempeäluontoinen ihminen. Hänen ansiostaan talon vinttikerrokseen rakennettiin nuorten piilopaikaksi jopa pieni kamari, jonka seinät olivat vuoratut italialaisten harmonikanosien pakkauslaatikoiden laudoilla. Seinät olivat kuulemma täynnä Cooperativa L’armonica -leimoja. Miesväen kokoontuessa johonkin nurkkaukseen harmonikka-asioita pohtimaan, naisväki vetäytyi toiseen huusholliin keskustelemaan omista asioistaan, ja nuoret puolestaan kiipesivät vintille toisiaan kiusaamaan. Paljon oltiin toki yhdessäkin kuin suuri perhe konsanaan, sillä harmonikka-asiat kiinnostivat kaikkia. Suurikatu 13:ssa harmonikka olikin aina läsnä, niin työssä kuin vapaa-aikana, yhtä lailla nuoremmilla kuin vanhemmilla.

Perheiden kokoontuessa yhteen saivat nuoret tuoda myös kortensa kekoon. Jo koulunsa lopettanut Kaplaksen Erkki-poika oli taitava sahaamaan diskanttipuolen kuvioita, joista osa oli Sirkka-Liisan piirtämiä, Kukkolan Pertti taas oli hyvä harmonikanvirittäjä. Aikaa myöten nuorten vinttikamariporukkaan liittyi vielä Aarre Lievonen, joka oli koulupojasta lähtien ollut Viipurin Soitin Oy:n palveluksessa. Myöhemmin Helga Kukkola ja Aki Lievonen sitten avioituivatkin.

Taavi Kaplas kielipenkin kanssa. Nestor Kukkola vieressä. Viipurin harmonikkatehtaalla 1933.

Nestor Kukkola oli kiinnostunut 1920 perustamansa soitinkauppansa laajentamista Kouvolan tehtaan esimerkin mukaisesti. Kouvolan tehdas oli päässyt hyvään alkuun, joten se pärjäisi varmaan jatkossakin Aarne Kosken johdossa. Koska Taavi Kaplas oli onnistunut hyvin jo yhden harmonikkatehtaan perustamisessa, niin eiköhän nyt olisi jo Viipurin harmonikkatehtaan vuoro? Ilman Taavi Kaplaksen asiantuntemusta ja kokemusta tehtaan perustaminen tuskin onnistuisi! Onneksi kauppaneuvos Ewald Henttu lupasi tulla perustettavan osakeyhtiön rahoittajaksi ja kolmanneksi osapuoleksi. Niinpä Soitintehdas Oy saatiin perustettua syksyllä 1933. Soitin Oy:n Suurikatu 13:n tilat muutettiin kertarysäyksellä tuotantotiloiksi. Ensimmäisissä valmistetuissa harmonikoissa luki Suomiharmonikka tai Soitin Oy. Vanhalla soitinkaupan nimellä tehtiin harmonikkoja vielä tovi, kunnes vuoden 1935 aikana Viipurin peleihin alettiin kirjata ”Soitintehdas”.

Taavi Kaplaksen unelma omasta harmonikkafirmasta ei kuitenkaan ollut vielä toteutunut. Lahden kaupunki ja sen virkeä ja ennestään tuttu Asemantaustan kaupunginosa oli jäänyt pysyvästi Kaplasten mieliin. Onneksi Taavi kuuli tuttaviltaan, että Heikinkadun asunnosta aikoinaan seurattu rakennustyömaa pellon laidalle oli valmistunut. Uusi ja sen ajan mittapuun mukaan hieno kaksikerroksinen asuintalo ei jättänyt Taavia rauhaan. Koska toiminta Viipurin harmonikkatehtaallakin oli lähtenyt hyvin käyntiin, ei Kaplaksen perhettä pidellyt Viipurissa enää mikään. Oman yrityksen tulevaisuus nuoressa Lahden kaupungissa näytti lupaavalta, sillä siellähän ei toistaiseksi ollut vielä minkäänlaista harmonikkatuotantoa.

Lahden Asemantausta asukkaineen ja työpajoineen

Historioitsijoiden mukaan Lahden alue on ollut jo tuhansien vuosien ajan olemassa. Todennäköisesti se onkin maamme vanhinta asutusaluetta. Ensimmäisen kerran Hollolaan kuuluva Lahti-niminen kylä mainitaan historiankirjoissa jo vuonna 1445. Perimätiedon mukaan Lahden kylän ensimmäiset asumukset sijaitsivat juuri nykyisen Asemantaustan alueella, mutta vasta Riihimäki‑Pietari -radan avauduttua vuonna 1869, alettiin sen eteläistä osaa kutsua Asemantaustaksi. Siellä sijainneet maatilat tunnettiin jo 1500-luvulla. Kuuluisin näistä maatiloista oli Anttila, josta alueella sijaitseva Anttilanmäki sai aikanaan myös nimensä. Muita suuria maatiloja olivat Saksala, Kittelä, Huovila ja Marola.

Lahden kylä paloi vuonna 1877, jolloin kaikki kylässä sijainneet maatalot olivat siirtyneet pääosin Hollolan puolelle – eli juuri tänne Asemantaustan alueelle. Lahden kylän paikalle perustettiin vuonna 1878 kauppala, ja vuonna 1905 siitä tehtiin kaupunki. Kuitenkin Asemantausta Anttilanmäkineen kuului vuoteen 1933 Hollolan pitäjään.

Asemantausta pysyi virkeänä ja elinvoimaisena kaupunginosana aina 1950-luvulle saakka. Monet lahtelaiset suuryritykset ovat aloittaneet toimintansa juuri Lahden Asemantaustan alueella, kuten Luhta Oy ja Asko Oyj, Nupposen Huonekalutehdas, Helmi Vuorelma Oy, Lahden Pyörä- ja Puu Oy, Sopenkorpi Oy (entinen Viljasen puusepäntehdas). Täällä ovat aikanaan toimineet Moision Konetehdas, Kainulaisen Harja ja Sivellin sekä Mäkelän puusepäntehdas, Väinö Hilpisen suksivalmistamo ja Lindholmin puusorvaamo.

Vielä Hämeenlinna‑Pietari ‑radankin valmistumisen (vuonna 1886) jälkeen pysyi Lahden Asemantausta vuosikymmenien ajan rautatieläisten ja mitä erilaisimpien pikkuyritysten luvattuna alueena. Asemantaustan ahtaiden kujien ja linjojen varrella pakersi kaikenlaisten työpajojen lisäksi monenlaisia nikkareita. Oli suutareita, räätäleitä, maalareita, puuseppiä, ompelimoita ja pieniä sekatavarakauppoja. Joukkoon mahtui vielä jokunen pirtukauppias, pari ”namusetää” ja muutama ilotyttökin.

Monet suomalaiset kuuluisuudet ovat asuneet Asemantaustan alueella. Reino Helismaa vietti nuoruusvuotensa Harjantekijänkatu 13:ssa, josta käsin hän tutustui parin talon päässä asuviin Kaplaksen perheen nuoriin. Olavi Virta aloitti koulunkäyntinsä Kallioistenkadulta ja jatkoi sitä radan pohjoispuolella Harjukadulta käsin. Olavi Virta teki jopa ensimmäiset äänilevynsäkin Suomen Soitin -tanssiorkesterin solistina. Maaherra Erkki Huurtamon lapsuuskoti on sijainnut Launeenkadun varrella. Asemantaustan asukkaita olivat myös valokuvaaja Aarne Toivonen (AFIAT) ja kirjailija Armas J. Pulla, joka kertomansa mukaan oli käynyt Anttilanmäen kansakoulua ja omistanut Taavi Kaplaksen tekemän harmonikan. Sotien jälkeen Asemantaustan asukkaat saivat parin vuoden ajan ihastellen kuunnella Lautamiehenkadun varrella asuvan harmonikkamestari Viljo Vesterisen soittoharjoituksia. Vesterisen Vili oli asioinut myös Kittelänlinja 19:ssa Kaplaksen harmonikkapajallakin harmonikkaostoksilla. Veistostaiteilija Paananen vietti nuoruusvuotensa Asemantaustan Huovilankadulla. Koululaisille ja hiihtäjille tutuksi tullut Väinö Hilpisen Suksivalmistamo toimi vuosia Pienikatu 2:ssa. Vuonna 1917 oli V. I. Lenin yöpynyt Kurhilankatu 4:ssä. Lahden Asemantausta on ollut siis monessa mukana.

Harmonikkatyöpaja Taavi Kaplas

Taavi Kaplas perheineen muutti Viipurista Lahteen vuonna 1934. Yrjö Hyrylän omistama komea kaksikerroksiseen puutalo I Kittelänlinja 19.ään oli juuri valmistunut. Rouva Hyrylä ei jostain syystä halunnutkaan muuttaa miehensä rakennuttamaan taloon, joten koko talo oli pantava vuokralle. Kaplaksen perhe oli ihastunut tähän komeaan taloon jo niinä vuosina (1927–1928), kun he olivat asuneet peltoaukeaman toisella puolella Heikinkadulla. Kuultuaan vastavalmistuneen talon olevan vielä tyhjillään, Taavi Kaplas matkusti Viipurista Lahteen vuokraamaan tämän 16 huonetta käsittävän komeuden itselleen. Lopultakin oli löytynyt sopiva talo, jossa oli tilaa asua sekä perustaa sinne täysin oma harmonikkayritys.

Viisaana ammattimiehenä Taavi oli vuosien varrella ehtinyt valmistaa itselleen monenlaisia harmonikan korjaukseen ja valmistamiseen tarvittavia työkaluja. Lahdessakaan ei siis tarvinnut aloittaa aivan tyhjästä. Aluksi Kittelänlinjan talosta otettiin yrityksen käyttöön vain muutama huone, mutta varmuuden vuoksi talon muutkin huoneet varattiin omaan käyttöön. Tyhjiin huoneisiin voitiin sijoittaa muutama työntekijä ja oppipoika asumaan. Tuotannon laajentuessa vastaperustettu harmonikkatehdas tarvitsi pian jo koko talon käyttöönsä. Parin vuoden kuluessa tehdas vuokrasi jo lisätiloja naapuritaloistakin.

Harmonikkatyöpaja Taavi Kaplas, Lahti. Vasemmalta Taavi, Tilda, Sirkka-Liisa, tuntematon ja Mauri Liukkunen. Tuntematon saattaa olla Svantte Kujanen.

Taavi Kaplas ei koskaan kehunut omia osaamisiaan tai tekemisiään ja tämä vaatimattomuus näkyi kaikessa, mihin hän ryhtyi. Esimerkiksi I Kittelänlinja 19:n suuressa talossa oli useita ulko-ovia, silti vain yhteen sivuoveen ilmestyi kyltti ”Harmonikkatyöpaja Taavi Kaplas”. Harmonikkojen valmistus oli kuitenkin jo alusta lähtien täysin teollista ja tehdasmaista. Taavi Kaplas oli luonteeltaan hiljainen ahertaja. Tuttavien ja työntekijöiden mukaan hän puhui harvoin eikä nauranut juuri koskaan. Taavi oli keskittynyt vain siihen mitä teki.

Oman yrityksen perustamisessa vaaditaan aina melkoista rohkeutta, etenkin jos aloitetaan lähes tyhjästä. Ei ollut Taavi Kaplaksellakaan aloittaessaan juuri muuta kuin muutama omatekoinen työkalu, ammattitaito ja luja tahto. Niinpä ensimmäinen 20 harmonikan sarja piti valmistaa lähinnä oman perheen voimin, koska vieraaseen työvoimaan ei vielä ollut varaa. Taavi Kaplas kuitenkin luotti itseensä ja oli varma onnistumisestaan. Tähänkin asti hänen käsistään oli lähtenyt vain kaikkein parasta.

Ilman alkuvaikeuksia ei silti päästy. Jo ennen sotia oli pulaa raaka-aineista, mutta kaikesta huolimatta Taavi Kaplas sai kuin saikin valmiiksi yhden harmonikan ensimmäisestä 20 soittimen sarjasta. Valmistuneesta harmonikasta laitettiin paikalliseen sanomalehteen heti ilmoitus. Kokemuksesta tiedettiin soittajien ostavan yleensä vähittäismaksulla tällaiset arvokkaat soittopelit, joten Kaplakset varautuivat vähittäismaksumenettelyyn. Perheen vaikeaksi päässyt rahatilanne ei yhdestä harmonikasta vielä paljoakaan voinut parantua, mutta pienikin rahasumma olisi tullut enemmän kuin tarpeeseen. Pettymys oli suuri, sillä kyseiseen lehti-ilmoitukseen ei tullut ainoatakaan vastausta! Uutta harmonikkaa ei kyselty edes puhelimella. Rouva Tilda Kaplas otti tomerasti ohjat käsiinsä ja laittoi uuden ilmoituksen lehteen. Tulos oli kuitenkin täysin sama kuin edellisellä kerralla. Silloin Taavin hermot pettivät. Vihoissaan hän sieppasi juuri valmistuneen harmonikan kainaloonsa, harppasi työhuoneestaan asunnon puolelle, repäisi uunin luukut levälleen ja työnsi kalliin aarteensa liekkeihin. Onneksi Tilda-rouva ehti hätiin vetäisten harmonikan miehensä käsistä. Seuraava yö oli piloilla koko perheeltä.

Aamulla varhain tehtaan ulko-ovi avautui varovasti ja sisään astui tyylikäs herrasmies. Ennen kuin Kaplakset edes tajusivat, oli vastavalmistunut harmonikka myyty – käteisellä. Ostaja oli tullut jostakin Helsingin suunnalta. Aikansa katseltuaan ja kokeiltuaan asiakas ihastuikin tähän vastavalmistuneeseen harmonikkaan. Sitten vain rahat pöytään ja kiitos! Siitä eteenpäin Taavi Kaplaksen Harmonikkatyöpajan harmonikat olivat jo pitkään tilatut ja myydyt ennen kuin ne olivat edes valmistuneet.

Ongelmia kuitenkin riitti edelleen. Lahteen tullessaan Taavi Kaplaksen tavoitteena oli valmistaa ensin pieni 20 harmonikan sarja. Seuraavissa vaiheissa sarjoja tehtiin yhä useampia. Pahimmaksi pullonkaulaksi nousi kuitenkin kielisarjojen saaminen. Kaikki saatavilla olevat mainokset tutkittiin tarkasti koko perheen voimalla. Lopulta päädyttiin saksalaiseen Dix-kielitehtaaseen, joka suostuikin toimittamaan pieniä eriä harmonikankieliä kerrallaan. Valitettavasti Suomen ja Saksan välinen kauppasopimus irtisanottiin vuonna 1933, jolloin saksalaisten tuotteiden saaminen Suomeen vaikeutui entisestään. Toimeenpanevana miehenä Taavilta ei kuitenkaan mennyt sormi suuhun, sillä hän alkoi suunnitella valmistavansa kielisarjat itse. Tähän tarvittiin kuitenkin rahaa ja mahdollista yhteistyökumppania. Neuvottelut Aarne Kosken kanssa johtivatkin lopulta sopimukseen. Osakeyhtiö Harmonikka suostui antamaan Lahden tehtaalle lainan sillä ehdolla, että sopimuskumppani sitoutui toimittamaan tietyn määrän kielisarjoja Kouvolan tehtaalle. Tyytyväisenä Taavi Kaplas otti tehtaalleen muutaman oppipojan lisää, tässä rytäkässä myös Eino Kaplas muutti Viipurista veljensä avuksi Lahteen.

Kielien valmistuksessakin ilmaantui ongelmia, sillä lainaehtojen aikataulu oli tiukka ja raaka-aineista oli huutava pula. Yllättäen Taavi otti vastoinkäymiset vastaan katoamalla viikoksi tai pariksi – niin työpaikalta kuin kotoaankin. Kukaan ei tiennyt näinä viikkoina hänen olinpaikkaansa. Palattuaan tällaisilta pakomatkoiltaan Taavi oli mennyt työpaikalleen aivan kuin mitään erityistä ei olisi edes tapahtunutkaan. Kuitenkin taas muutaman päivän kuluttua tämä sama toistui. Neuvoton Tilda Kaplas kutsui Yrjö Elomaan Helsingistä tehtaalle työnjohtotehtäviin. Yhteistyö sujuikin aluksi hyvin, töitä tehtiin ja rahaa tuli. Kaikki mahdollisuudet näyttivät olevan taas käsissä.

Lainaehdot Osakeyhtiö Harmonikan kanssa pysyivät tinkimättöminä. Vaikka Lahden harmonikkatehtaalla tehtiin tiukkaan tahtiin töitä, ei sovittuja kielisarjoja pystytty toimittamaan riittävän ripeästi Kouvolaan tehtaalle. Aarne Koski vaati lainaamansa rahat takaisin. Tilda Kaplaksen tilanne oli vaikea, sillä hän oli yksin vastuussa Lahden tehtaasta. Tässä tilanteessa ei auttanut muu kuin totella ja toimittaa rahat Koskelle. Lahden tehtaan kaikki työntekijät olivat kuitenkin tiukasti kiinni työssään. Tilda Kaplaksen piti lähettää tyttärensä asialle. Rahalaukustaan tiukasti kiinni pitäen tämä pelokas 16-vuotias neitonen matkusti junalla Kouvolaan Aarne Koskea tapaamaan. Kouvolassa tilanne kuitenkin kärjistyi. Aarne Koskelle ei riittänytkään kyseinen rahasuma. Nyt hän vaatikin rahat korkoineen! Kouvolan harmonikkatehdas oli kuulemma joutunut hidastamaan toimituksiaan, koska oli joutunut odottamaan sovittuja kielisarjatoimituksia. Hätääntyneen tytön kyyneleet hellyttivät kuitenkin tunnetusti hyväntahtoisen johtaja Kosken: ”No olkoon! Parempi nämäkin rahat kuin ei mitään.”

Kaiken kaikkiaan Suomen harmonikkateollisuus eli 1930-luvulla kukoistuskauttaan. Alkuhankaluuksien jälkeen myös Taavi Kaplaksen harmonikoilla riitti kysyntää. Lahden harmonikkatehtaalle tarvittiin lisää työvoimaa, niin ammattimiehiä kuin oppipoikiakin. Ensimmäiseksi oppipojaksi Taavi Kaplas palkkasi nuoren lahtelaisen harmonikkataiturin, Mauri Liukkusen. Joukkoon saatiin Viipurin tehtaalta muutama ammattinsa osaava harmonikanrakentajakin, kuten Eino Kaplas ja Bruno Franssila. Myöhemmin rouva Kaplaksen apuun tuli Helsingistä Yrjö Elomaa (Yrjön Sameli-veli oli Kauko-poikansa kanssa käynyt tutustumassa Lahden harmonikkatehtaaseen). Taavi Kaplaksen onnistui saada palvelukseensa myös Pohjanmaalta kotoisin oleva virittäjä Svantte (Svante) Kujanen. Erityisen luottamuksenarvoisena työntekijänä pidettiin Lahdessakin Verner Hakomäkeä. Nuorista oppipojista mainittakoon Yrjö Hildén sekä veljekset Arvo ja Reino Pekkola.

Tiettävästi viimeinen kuva Taavi Kaplaksesta. Kuva otettu todennäköisesti Pieksämäellä vuonna 1935 tai 1936. Kuvassa vasemmalta Taavi Kaplas, muut tuntemattomia. Kuvan naiset sekä poika saattavat olla Taavin sukulaisia Tiitisen puolelta.

Taavi Kaplas pysyi tavoilleen uskollisena. Asiakkaan tullessa harmonikkaa ostamaan, ei Taavi koskaan kehunut valmistamaansa tuotetta, vaan vastaili harvakseltaan esitettyihin kysymyksiin. Asiakas sai kaikessa rauhassa kokeilla peliä. Soittotaitoinen Taavi ei koskaan itse myöskään soittanut asiakkaidensa kuullen, sopivassa vaiheessa kaupantekoa hänellä oli tapana vinkata Mauri Liukkuselle: ”Soitahan poika, että kuullaan, miten olet edistynyt.” Tämän nuoren taiturin käsissähän peli todella myös soi! Tämän jälkeen kaupanteko olikin enää osamaksusopimuksia ja allekirjoituksia vailla. Siihen aikaan oli tapana, että asiakas halusi henkilökohtaisesti tuoda osamaksunsa tehtaan konttoriin, sillä näin suuria summia käsiteltäessä ei pankkien tai postin toimintaan osattu luottaa.

Monet harmonikansoittajat olivat oppineet arvostamaan Taavi Kaplaksen valmistamia soittimia jo Kouvolan ja Viipurin ajoista saakka. Taavi Kaplaksen Harmonikkapajan asiakkaisiin kuului myös edellä mainittu hanuristi Viljo ”Vili” Vesterinen, joka niinä vuosina asui muutaman korttelin päässä Asemantaustan alueella.

Sodanjälkeinen harmonikkatoiminta Lahdessa

Vuonna 1939 piti Nestor Kukkolankin lähteä muiden evakkojen mukana pois Karjalasta. Viipurin Harmonikkatehdas muutti myös Lahteen, jossa Taavi Kaplas oli toiminut jo kuuden vuoden ajan ja ehtinyt siihen mennessä muuttaa jo ”autuaammille asuinsijoille”. Kukkola perusti vävypoikansa, Aki Lievosen, kanssa Kukkola & Kumpp. Oy ‑nimisen harmonikkaliikkeen Vesijärvenkatu 5–7:ään. Muun toiminnan lisäksi liikkeessä koottiin Viipurin harmonikkatehtaalta mukaan siepatut keskeneräiset harmonikat myytävään kuntoon ja rakennustoimintaa jatkettiin.

Musikaalinen ja urheilullinen Aki Lievonen (s. 1916) oli heti ammattikoulusta päästyään mennyt työhön Viipurin Soitin Oy:hyn. Ensin hän toimi tehtaan liikeapulaisena, sitten harmonikkojen virittäjänä, suunnittelijana ja rakentajana. Tehtaalla hän tutustui myös Kaplaksen ja Kukkolan perheisiin. Nuorten keskinäinen hauskanpito johti lopulta siihen, että Aki Lievonen avioitui Nestor Kukkolan Helga-tyttären kanssa keväällä 1939.

Lahdessa Nestor Kukkola ja Lievosen nuoripari asuivat myös jonkin aikaa Asemantaustan alueella, lähellä Viipurin-aikaisia tovereitaan. Aki Lievonen viritti ja rakensi harmonikkoja päivisin, mutta iltaisin ja viikonloppuisin hän kierteli esiintymässä. Vuodesta 1942 lähtien hän antoi kotonaan yksityistunteja harmonikansoitossa. Aki esiintyi sota-aikana myös ystäviensä Vili Vesterisen ja Tapio Rautavaaran kiertueilla. Lievosen nuoripari sai sodan loputtua kolmannen lapsensa, pojan, jonka kummina oli Vili Vesterinen. Aki Lievonen voitti Suomen harmonikkamestaruuden vuonna 1946, ja vuonna 1994 tasavallan presidentti myönsi hänelle director musices ‑arvonimen.

Suomen Soitin Oy

Erkki Kaplas.

Vuonna 1936 Erkki-poika menehtyi yllättäen armeijapalvelusta suorittaessaan. Kerrottiin, että pojan puhdistaessa asettaan se oli jostain omituisesta syystä lauennut hänen suuhunsa. Kukaan ei tiennyt, oliko tämä ollut vahinko tai tahallinen teko. Vaikka Taavi Kaplas oli elänyt tähän asti vailla alkoholia, kaikki muuttui hetkessä. Tämän tragedian jälkeen tuli Taavin ryyppyreissuista jopa säännöllinen tapa. Tähän alkoholisoitumiseen oli varmaan monia muitakin syitä kuin pojan menetys. Hiljaisena miehenä hän ei kuitenkaan puhunut asioistaan koskaan muille. Onhan kolmen lapsen menetys toki raskas taakka kenelle hyvänsä. Lisäksi Otto-veljen kapinanaikainen (Suomen sisällissota 1918) teloitus mahtoi painaa Taavin mieltä. Seurallinen vaimokin saattoi aiheuttaa aviomiehessä jonkinlaista mustasukkaisuutta ja kapinointia. Harmonikkatehtaan ongelmat olivat ehkä piste i:n päällä. Ystävien ja asiakkaiden seurakin asettaa omat velvoitteensa, sillä taitaapa nykypäivänäkin joillakin ”viinaanmenevillä” olla suuri kiusaus, keinolla millä hyvänsä, houkutella ns. absoluuttinen osapuoli illanistujaisiinsa mukaan.

Viikkokausiakin kestäneiden ryyppykausien välissä Taavi Kaplas hoiti tehtävänsä jopa entistäkin tarkemmin niinä päivinä, kun sattui olemaan kotona ja työpaikalla. Valitettavasti näitä raittiita päiviä alkoi olla yhä harvemmassa. Lopulta miehen todellisuus ja mielikuvitus menivät sekaisin. Hän ei enää erottanut eläviä ihmisiä näkemiensä pikku-ukkojen seasta. Vaimon ei auttanut enää muu kuin viedä tämä juoppohulluuteen sairastunut puoliso ja tehtaanjohtaja väkisin alkoholiparantolaan.

Rouva Tilda Kaplas oli joutunut jo miehensä outojen poissaolojen aikana kestämättömään tilanteeseen harmonikkatehtaan toiminnassa. Vaikka Taavi oli palannut kotiin viikkojakin kestäneiltä reissuiltaan heti työnsä ääreen, ei häneltä saanut kysellä mitään. Nopeasti tämä ”Kuningas Alkoholi” vei kuitenkin voiton, ja houraileva mies oli pysyvästi poissa tehtaan kuvioista. Onneksi Tilda-rouva sai avukseen harmonikanrakentaja Yrjö Elomaan Helsingistä. Sopivalla hetkellä ilmestyi paikalle myös naapurissa vieraileva mies, joka kertomansa mukaan oli arvostettuna kauppamiehenä matkustanut Satakunnasta Lahteen saadakseen itselleen lisää asiakkaita. Liian myöhään tuli rouva Kaplaksen tietoon, että kauppamies Yrjö Siltanen olikin vastikään vapautunut vankilasta. Hän oli jonkun naisparan ex-aviomies, jonka pahoinpidellyllä vaimolla oli pieni tytär. Tilda-rouva ihastui ensisilmäyksellä tähän sulavakieliseen ja ilmeisen energiseen kauppamieheen, sillä juuri tällaista johtajatyyppiä hän oli tässä tilanteessa avukseen tarvinnutkin. Keventynein mielin rouva Kaplas tarjosi tuntemattomalle vieraalleen jopa yösijan ja ruoan. Valitettavasti tämä ovela Yrjö Siltanen otti vähin erin itselleen jopa monia tehtaanjohtajan oikeuksia.

Näihin samoihin aikoihin Taavi Kaplas pääsi yllättäen kotilomalle. Levättyään parantolassa riittävän kauan hänet päästettiin käymään kotona, jonne ei jostain syystä ilmoitettu miehen tulosta etukäteen. Astuessaan kodin ulko-ovesta Taavin silmiin osui ensimmäisenä eteisen naulakosta vieraan miehen päällysvaatteet. Enempää ei siinä sitten tarvittukaan! Taavi tiesi vaimonsa säilyttävän eteisen komerossa kaikenlaisia siivousvälineitä ja pesuaineita. Raivostuneena hän riuhtaisi komeron oven auki ja kaatoi salamannopeasti pyykinpesua varten tarkoitetun lipeäliuoksen kurkkuunsa. Kuullessaan eteisestä kamalaa karjuntaa säikähtänyt kotiväki ryntäsi keittiöstä eteiseen. Kaikkien kauhuksi lattialla kieriskeli tuskissaan Taavi Kaplas. Hälytyspillit soiden ambulanssi kiidätti lipeäliuosta oksentavaa miestä sairaalaan. Vasta muutaman päivän kuluttua Taavi Kaplas menehtyi verensyöksyyn vain 41-vuotiaana.

Myöhempi harmonikkateollisuus Lahdessa

Taavi Kaplas kuoli 28.9.1937, ja harmonikkatehdas jäi ilman ammattitaitoista johtajaa. Välttääkseen ilkeitä panetteluja Tilda Kaplas avioitui 14.6.1941 Yrjö Siltasen (1898 – 1971) kanssa ja alkoi käyttää sukunimenään Kaplas-Siltanen. Tehtaan työntekijät kuitenkin arvasivat, että kyseessä oli rikkaan lesken tarjoama tilaisuus työttömälle onnenonkijalle. Siltasen saavuttua taloon, muutamat tehtaan työntekijät lähtivät saman tien tehtaalta. Bruno Franssila perusti Launeenkadulle oman harmonikkakorjaamonsa jo ennen kuin Suomen Soitin Oy teki konkurssin, Eino Kaplas oli ensin muuttanut Viipurista entisen työnantajansa palvelukseen eli Kukkola & Kumpp. Oy:hyn, jossa hän kokosi Viipurista tuotuja harmonikkoja. Taavin kuoleman jälkeen Einokin lopulta tuli veljensä lesken avuksi.

Yrjö Elomaa (1900–1963) tuli Taavi Kaplaksen palvelukseen virittäjäksi jo vuonna 1935, mutta hän palasi pian takaisin Helsinkiin. Tilda Kaplaksen pyytämänä Yrjö Elomaa tuli vuonna 1937 Lahden harmonikkatehtaaseen työnjohtajaksi Taavi Kaplaksen omituisten poissaolojen vuoksi. Lopulta Elomaakin kyllästyi Yrjö Siltasen toimintatapoihin ja hakeutui sodan syttyessä Valtion lentokonetehtaalle Tampereelle. 1946 hän avasi Tampereelle Yrjö Elomaan harmonikkapajan. Yrjön veli Sameli Elomaa oli tehnyt Kurikassa harmonikkoja jo vuodesta 1915 alkaen. Svantte Kujanen pysyi uskollisesti harmonikkatehtaassa. Hän jatkoi myöhemmin jopa Reino Pekkolankin harmonikkapajassa virittäjänä. Osa Lahden harmonikkatehtaan työntekijöistä muutti kokonaan pois Lahdesta Yrjö Siltasen astuessa kuvioihin mukaan.

Yrjö Siltanen.

Yrjö Siltanen oli energinen tyyppi, joka jatkoi Taavi Kaplaksen harmonikkatehdasta reippain mainosmiehen ottein. Hänen kekseliäisyydellään ei tuntunut olevan mitään rajoja. Lahden harmonikkatehtaan toimintaa laajennettiin mitä mielikuvituksellisimmin keinoin. Taavi Kaplaksen kuoleman jälkeen Harmonikkatyöpaja Taavi Kaplas ‑nimestä tehtiin 15.6.1938 Suomen Soitin, omistaja T. Kaplas (Tilda Kaplas). 23.8.1941 toiminimeen tehtiin pieni muutos niin, että omistajaksi merkittiin T. Kaplas-Siltanen. Vasta 8.9.1942 perustettiin Suomen Soitin Oy.

Suomen Soittimella oli jo vuonna 1939 sivukonttori Helsingissä (Eerikinkatu 25 A 20). Lahden harmonikkatehtaalla oli myös Harmola-nimeä käyttävä lennätin. Yrjö Siltasen toimesta perustettiin Suomen Soitin -tanssiorkesteri, johtajanaan Tauno Marttinen (normaalisti 15- mutta tarvittaessa 25-miehinen), jonka ensiesiintyminen tapahtui 25.9.1938 Lahden teatteritalolla. Siltanen oli tehnyt äänityssopimuksen saksalaisen Odeon -äänilevytehtaan kanssa, joka tuli Helsinkiin nauhoittamaan meillä suosittuja tanssisävelmiä. Suomen Soitin -tanssiorkesterin säestämänä taltioitiin useita sen ajan uusimpia tai suosituimpia tanssisävellyksiä. Tällaisissa äänitystilaisuuksissa muuan muassa Olavi Virta on tehnyt ensimmäiset levytyksensä vuonna 1938. Kaiken lisäksi Suomen Soitin alkoi julkaista – Martti Jäppilän suosittuja nuottivihkosia matkien – Uusia tanssisävelmiä -lehteä, jonka mainostettiin ilmestyvän aina kuukauden 15. päivänä. Todellisesta ilmestymisistä ei ole tietoa. Harmonikkanuottien ohella lehdessä oli kuvia (jopa yksi värikuva) ja mainoksia tehtaan valmistamista harmonikoista ja muista tehtaan tuotteista. Joskus lehdessä saattoi olla jokin paikkakunnan mainoskin. Jotkut Suomen Soittimen omat ilmoitukset olivat liioiteltuja. Kun asiakkaat sitten kyselivät näitä olemattomia tarvikkeita, määräsi Yrjö Siltanen työntekijöidensä vastaamaan: ”Loppuunmyyty”.

Siltasen liioitteleva markkinointia puoltaa tarina, joka kertoo kuinka Siltasen työntekijät olivat piloillaan kirjoittaneet ”RADIO-OSASTO” sen huoneen oveen, jonka takana oli perheen keittiö ja josta kuului usein pikkulasten kovaäänistä mekastusta. Yrityksessä ei nimittäin valmistettu radioita mainostuksesta ja muista dokumenteista huolimatta. Siltanen on kuitenkin saattanut välittää radioita. Tehtaan loppuvuosina Siltanen suunnitteli harmonikantuotannon rinnalle huuliharppujen valmistamista. Laajennukset olisivat olleet hyvin mittavat sillä arkkitehti Erkki Bäckström teki luonnoksen Suomen Soitin Oy:n uudeksi toimitilaksi. Mallikuva luonnollisesti julkaistiin.

Suomen Soitin Oy menestyi muutaman vuoden erinomaisesti, sillä tehtaalle vielä jääneet ammattimiehet osasivat työnsä. Pian Yrjö ja Tilda Siltasella olikin komea asunto Lahden keskustassa, jossa pula-ajasta riippumatta vietettiin iloisia illanistujaisia sen ajan nimekkäiden taiteilijoiden kanssa. Mustan pörssin aikanakin on rahalla aina saanut mitä halusi! Valitettavasti tätä loistoa ei kestänyt loputtomiin. Tapansa mukaan verotarkastajat tekivät pistotarkistuksia ja he yllättivät myös ovelasti piileskelevän Yrjö Siltasen. Ilmeni, ettei Suomen Soitin Oy:llä ollut minkäänlaista kirjanpitoa olemassakaan – oli siis tapahtunut törkeä kirjanpitopetos. Näitä asioita selviteltäessä Suomen Soitin Oy teki 30.1.1947 konkurssin ja Yrjö Siltanen joutui pariksi vuodeksi Helsingin keskusvankilaan tiilenpäitä lukemaan.

Pakkohuutokaupassa Siltasen pariskunta menetti lähes kaiken omaisuutensa, jopa hieno kaupunkiasunto vietiin alta. Yrjö Siltasen toinen yritys, Yrjösilta Oy, menetettiin myös. Siltasen pariskunnan ei auttanut muu kuin muuttaa Yrjö Siltasen kotitaloon Satakuntaan. Reino Pekkola, Taavi Kaplaksen nuori oppipoika, huusi itselleen loput Suomen Soitin Oy:n jäämistöstä. Soitinliike R. Pekkola jatkoi muutaman vuoden Lahdessa I Kittelänlinja 19:n pienessä sivuhuoneessa harmonikkojen korjaamista ja jonkin uuden harmonikan rakentamista. Osa rakennetuista soittimista nimettiin, mutta tiettävästi kaikkiin soittimiin ei tullut puustaimia. Reinon Arvo-veli oli auttamassa häntä työssä palkollisena.

Taavi Kaplaksen muutot

Taavi Kaplas muutti lyhyen elämänsä aikana kymmenisen kertaa. Hän muutoistaan ei ole tiedossa tarkkoja päivämääriä, koska perheenjäsenet saattoivat muuttaa eri aikoina paikkakunnalta toiseen. Joitakin kertoja Taavi muutti tiettyyn paikkaan jo etukäteen, sillä muun perheen muutot olivat kiinni lasten koulunkäynneistä ja sopivista loma-ajoista. Varmaa ei myöskään ole, kuka teki perheen lähtö- ja tuloilmoitukset. Lisäksi eri seurakuntien kirkonkirjoissa päivämäärät vaihtelevat.

  • 31.12.1895 Taavi Kaplas syntyi Pieksämäen mlk:ssa.
  • 1903 Taavi vanhempineen muutti Pieksämäen mlk:sta Valkealaan (liitettiin 1.1.1922 Kouvolaan).
  • 1924 Taavi muutti Kouvolasta Vaajakoskelle vaimonsa ja 2 lapsensa (Erkki ja Sirkka-Liisa) kanssa, koska Taavi oli kutsuttu SOK:n tehtaalle puuseppien työnjohtajaksi.
  • 1927 Taavi perheineen muutti Vaajakoskelta Lahteen Pyörä ja Puu Oy:hyn ritsariksi.
  • 1928 Taavi perheineen muutti Lahdesta ensin Myllykoskelle ja muutaman kuukauden kuluttua Viipuriin Nestor Kukkolan musiikkikauppaan.
  • 1931 Taavi perheineen muutti Viipurista Kouvolaan.
  • Keväällä 1932 Kouvolan harmonikkatehdas, Osakeyhtiö Harmonikka, perustettiin.
  • Keväällä 1933 Taavi perheineen muutti Kouvolasta Viipuriin, jonne Nestor Kukkola tuli häntä henkilökohtaisesti hakemaan.
  • 1933 Viipurin harmonikkatehdas (Soitintehdas Oy, myös Soitin Oy ja Soitin-Tehdas-Yhtiö).
  • Syksyllä 1934 Lahden harmonikkatehdas ”Harmonikkatyöpaja Taavi Kaplas”. Taavi muutti yksin Lahteen perustamaan omaa harmonikkatehdasta, lapset muuttivat Lahteen vasta koululomiensa alettua.
  • 28.9.1937 Taavi Kaplas kuoli.

PS. Alkuperäiseen tekstiin tehnyt pieniä lisäyksiä Viljo Mannerjoki. Julkaistu Vapaalehdykässä helmikuussa 2010. Suuri kiitos Marja-Liisalle mittavasta työstä. Kiitos myös Toivo Tammiselle lisäyksistä ja korjausehdotuksista. Vapaalehdykän harmonikkagalleriassa on kuvia Taavi Kaplaksen tekemistä soittimissa.