Viljo Vesterinen

Viljo Vesterinen (Terijoki, Ollila 26.3.1907 – Helsinki 18.5.1961) oli harmonikansoiton nelinkertainen Pohjoismaiden mestari ja kaikkien aikojen merkittävin suomalainen harmonikkataiteilija. Hän on vaikuttanut suomalaisen harmonikansoiton kehitykseen enemmän kuin kukaan muu ennen häntä tai hänen jälkeensä. Vesterinen loi konsertoimalla ja levyttämällä suomalaisten viihdeharmonikansoittajien perusohjelmiston. Vesterisen kesäkuussa 1939 levyttämä tulkinta Säkkijärven polkasta on edelleen eräs kaikkien aikojen myydyimpiä suomalaisia single-levyjä.

Viljo Vesterinen sai ensimmäisen harmonikkansa kymmenvuotiaana. Ensin Vilkkana, sittemmin Vilinä tunnettu Vesterinen oli soittajana luonnonlahjakkuus, joka oppi korvakuulolta ilmiömäisen nopeasti soittamaan. Kaksikymmenluvun alussa Viljo karkasi kotoaan Viipuriin, jossa hänestä tuli nopeasti tunnettu tanssisoittaja. Viipurissa hän kävi myös jonkin aikaa Boris Sirobin (myöh. Sirpo) johtamaa Viipurin musiikkiopistoa, mutta kertoman mukaan pianon ja sellonsoiton opinnot keskeytyivät rahapulaan.

Soitettuaan markkinoilla, sirkuksissa ja säestettyään mykkäelokuvia hän muutti keväällä 1929 Helsinkiin, jossa hän tutustui muusikko Nils Ekmaniin (1900–1934). Ekman järjesti Vesterisen soittamaan vakituisesti tunnettuun levytyskokoonpanoon Suomi Jazz Orkesteriin. Ekman oli myös Vilin duettoparina hänen ensimmäisissä levytyksissään vuonna 1929. Syksyllä 1931 Dallapé-orkesterin johtaja Martti Jäppilä (1900–1967) kutsui Vesterisen orkesterinsa jäseneksi. Dallapén, 1930-luvun merkittävimmän suomalaisen tanssiorkesterin solistina Viljo Vesterisestä tuli käsite, laulaja Georg Malmsténin (1902–1981) ohella 1930-luvun tunnetuin kevyen musiikin taiteilijamme.

Martti Jäppilä lähetti Vesterisen marraskuussa 1934 ensi kertaa järjestettäviin harmonikansoiton Pohjoismaiden mestaruuskilpailuihin Tukholmaan. Vesterinen voitti kilpailun ylivoimaisesti. Hän osallistui mestaruuskilpailuihin kuusi kertaa: vuonna 1935 hän tuli toiseksi, mutta uudisti voittonsa vuosina 1936, 1938 ja 1939. Sotavuosina käytiin Suomi-Ruotsi harmonikkamaaotteluita, joissa Vesterinen voitti 1943 henkilökohtaisen mestaruuden. Sotavuosina Vesterinen oli yhdessä Georg Malmsténin kanssa käytetyin kyky armeijan viihdytyskiertueilla; talvisodan aikana Vili kiersi Ruotsissa, Norjassa ja tanskassa konsertoimassa Suomen Avun hyväksi.

Viljo Vesterinen.

Vesterinen konsertoi harmonikkasolistina 1935–1952 kaikissa Pohjoismaissa. Hän oli 1940-luvulla erityisen suosittu Ruotsissa, jossa hän esiintyi ja teki joukon merkittäviä levytyksiä yhdessä ruotsalaisen harmonikkataiteilija Andrew Walterin (oik. Walter Kejving, 1914–1978) kanssa. Erityisen merkittävää on, että Viljo Vesterisen soololevyjä myytiin Pohjoismaiden lisäksi jo 1930-luvulla myös Baltiassa ja Keski-Euroopassa. Vaativien konserttinumeroiden sijaan Vesterisen levytykset olivat pääosin kevyempiä harmonikkasooloja ja tanssimusiikkia. Vesterisen kesäkuussa 1939 levyttämä tulkinta Säkkijärven polkasta on Ääni- ja Kuvatallennetuottajien Liiton pitämän rekisterin mukaan yhä tänä päivänä kolmanneksi myydyin single-levymme kautta aikojen (40 000 kappaletta).

Uransa loppupuolen Vesterinen esiintyi Suomessa juhlittuna mestarina, vaikkakin hänen soittoaan varjostivat vakavat sairaudet. Vielä 1950-luvun alussa Vesterinen teki sarjan merkittäviä levytyksiä Lasse Pihlajamaan (1916–) kanssa. Vakava sairauskohtaus vei Vesterisen soittokyvyn joulukuussa 1952. Vielä vuonna 1953 Vili teki muutamia levytyksiä, merkittävimpänä valssin Soittajan kaipuu. Voidaan kuitenkin sanoa, että nämä levytykset ovat enemmänkin historiallisia dokumentteja kuin virtuoosinumeroita. Viisikymmenluvun jälkipuoliskon Vili esiintyi lähinnä erilaisten kokoonpanojen keulakuvana. Suomen Harmonikansoittajain Liitto järjesti Vesterisen 50-vuotispäivän kunniaksi 1957 Messuhalliin suurkonsertin, jota seurasi pari tuhatta harmonikkamusiikin ystävää.

Vuonna 1960 Dallapé teki comebackin, ja tuolloin jo vakavasti sairas Vesterinen esiintyikin joissakin konserteissa, radioesiintymisissä ja levytyksissä Dallapén mukana, mutta ennemminkin oli kyse hengessä mukana olemisesta kuin soittamisesta. Huhtikuussa, vanhan Dallapén come-back -konsertissa Helsingin Kulttuuritalolla Vilin ja Dallapén levyt tuottanut PSO jakoi tunnustuksena pitkäaikaisille taiteilijoilleen kultaiset levyt. Ne saivat itseoikeutetusti Vili, Dallapén manageri Martti Jäppilä ja orkesterin tunnetuimmat laulusolistit A. Aimo ja Georg Malmstén.

Vain muutamia viikkoja ennen kuolemaansa Viljo Vesterinen nimettiin Suomen Harmonikansoittajain Liiton kunniajäseneksi. Ruotsin harmonikkaliitto SDU oli nimennyt Vilin kunniajäsenekseen jo 1936. Viljo Vesterinen kuoli toukokuun 18. päivänä 1961 Kivelän sairaalassa Helsingissä.

Vesterinen teki merkittävimmän elämäntyönsä kansansävelmien, slaavilaisista teemoista tehtyjen taiturinumeroiden, konserttirapsodioiden ja amerikanitalialaisten mestarihanuristien Pietro Frosinin (1885–1951) ja Pietro Deiron (1888–1954) sävellysten ensimmäisenä levyttäjänä ja esittäjänä Suomessa.

Vuosina 1977–1994 toimi Viljo Vesterisen kilta ry. järjestäen Viljo Vesterisen muistokilpailuja. Suomen Harmonikkaliitto on nimennyt 1998 Viljo Vesterisen syntymäpäivän 26.3. suomalaisen harmonikan päiväksi.

Vesterisen vaikutus harmonikansoittajien ohjelmistoon aina harmonikkakilpailujen kappalevalintoja myöten säilyi vahvana aina 1990-luvulle saakka. Voidaan sanoa, että Vili koki eläessään kaiken sen arvostuksen, ihailun ja suosion, jonka harmonikkataiteilija saattoi meillä saada.

Teksti: Marko Tikka

Kirjallisuutta

von Bagh, Peter & Hakasalo, Ilpo: Iskelmän kultainen kirja (1986).
Christiansson, Fritz: En dragspelkavalkad – när mästare koras. Teoksessa Svenska dragspelare. Dragspelets historia i Sverige (1946).
Käyhkö, Kauko: Dallapén tarina (1973).
Marko Tikka: Harmonikan kuningas Vili Vesterinen (2007).