Klingenthal

Kaukaa katsottuna

Saksa on liittotasavalta, jossa on vajaa 82 miljoonaa asukasta. Saksassa on kaksi merkittävää harmonikkakaupunkia, joista toinen, Klingenthal, sijaitsee Saksin osavaltion Itärajalla. Saksan ja Tšekin raja kulkee Klingenthalin keskustassa ja raja-asema on muutaman sadan metrin päässä turisti-infossa. Oheinen panoramakuva on otettu Aschbergiltä. Klingenthalin varsinainen keskusta jää vasemmalla olevan kukkulan taakse. Maaston vuoksi kaupunki on laakson pohjamuotoja myötäilevä pitkulainen kaupunki. Oikeassa laidassa, puiden ja hakkuualueen takana, kaukana rinteessä näkyy Vogtland Arena, eli iso hyppyrimäkistadion.

Klingenthalissa on noin 9 000 asukasta ja kaupunki kuuluu alueeseen, jolla on vahvat soitinrakennusperinteet: jousisoittimia, vaskipuhaltimia, harmonikkoja, huuliharppuja, bandoneoneja ja muita soittimia on rakennettu tällä alueella vuosisatojen ajan. Voitaneen puhua isosta musiikkilaaksosta tai -alueesta, johon on aikojen saatossa kuulunut Klingenthalin lisäksi Zwota, Markneukirchen, Carlsfeld ja muita lähialueita. Alueella on yhteensä yli 100 verstasta, joissa rakennetaan miltei kaikkia orkesterisoittimia. Musiikkiala työllistää alueella noin 2500 henkilöä.

Kaupungin historiaa

Klingenthalin historia ulottuu vuoteen 1591, jolloin Helle-nimiseen laaksoon perustettiin Hellhammer-niminen vasaratehdas. Kymmenen vuotta myöhemmin, 1601, Nicol Klinger osti vasaratehtaan ja uudisti sen tuotantoa saaden sen toiminnan kukoistamaan. Klingerin kunniaksi kaupungille annettiin nimi Klingethal. 1500-luvun lopusta aina 1700-luvun loppuun asti alueelle virtasi siirtolaisia, jotka harjoittivat pääsääntöisesti viulu- ja jousinsoitinrakentamista. 1800-luvun puolen välin tienoille tultaessa suurin osa Klingenthalin jousisoitinvalmistuksesta oli siirtynyt kaupungin lähellä olevaan Markneukircheniin ja sen lähialueelle, missä jousisoitinrakennus on yhä voimissaan.

Untersachsenbergistä kotoisin ollut kauppias ja puupuhallinrakentaja Wilhelm Rudolp Glier sai vuonna 1829 Frankfurt am Mainista fysikaaliselta yhdistykseltä huuliharpun ja alkoi rakentaa niitä Klingenthalissa veljensä kanssa perustamassaan huuliharpputehtaassa. 1856 veljekset ilmoittivat keksineensä vetoharmonikan (Ziehharmonika). Samana vuonna, kun Glier sai huuliharpun Frankfurtista, Demian patentoi accordion-soittimensa Wienissä.

Vuoden 1850 tienoilla huuliharppu- ja harmonikka-alan yrityksiä alkoi muodostua Klingenthaliin. Samoihin aikoihin alueella tehtiin ensimmäiset diatoniset harmonikat. Vanhin harmonikka-alan tehdas on 1847 perustettu C.A. Seydel Söhne -huuliharpputehdas, nykyinen Harmona on perustettu puolestaan 1852 ja Moritz Grimm 1890. Vaikka harmonikka-alan tekijöitä on alueella paljon, on osa verstaista sangen pieniä ja ne ovat hajautuneita laajalle alueelle. Klingenthal muistuttaa isoa vuoristokylää kapeine katuineen, kun puolestaan naapurikaupungit ovat Klingenthalia huomattavasti kaupunkimaisempia.

Klingenthalin nykyiseen harmonikkakehitykseen on osaltaan vaikuttanut koneenrakentaja Julius Berthold, joka kehitti 1878 höyryvoimalla toimivan kielenhiontakoneen. 1800-luvun lopulla alkoi kielilaattatuotannon koneellistaminen Bertholdin koneiden pohjalta. 1900-luvulle tultaessa Klingenthal koki valtavan taloudellisen nousun ja alueelle perustettiin lukuisia soitinrakennusyrityksiä. Klingenthalin alueella on tehty harmonikkoja muun muassa tuotenimillä Royal Standard, Hess, Meinel & Herold, Barcarole ja Galotta.

Matkailu

Vogtland Arena

Matkailun silmin koko alue on monipuolinen vaikka ensisilmäyksellä kaupunki vastaa mitä tahansa pientä ja hiljaista kyläpahasta. Klingenthal lähialueineen tarjoaa paljon muutakin kuin halpaa olutta ja nahkahousuisia miehiä. Alue on 600–700 metrin korkeudella merenpinnasta laskettuna ja asutus on pääsääntöisesti laaksoissa, joita ympäröi vuorimaisesti kumpuileva maasto. Metsät ovat jylhiä korkeine ja suorine puineen.

Alueella on hyvät talviurheilumahdollisuudet: hiihtoreitistö on valtava, alueella on laskettelukeskus, sekä muutamia hyppyrimäkiä, joista isoin on Vogtland Arena. Hiihtoreitistöt ovat kesällä patikointikäytössä ja asfaltoidut tiet ovat kesäisin hyviä pyöräilyreitistöjä. Näköalapaikkoja on siellä sun täällä reitistöjen varrella, eikä kaikkiin näköalapaikkoihin tarvitse edes kävellä. Pyöräilyssä on otettava huomioon suuret nousut ja laskut – kunto ei ainakaan pääse laskemaan. Reitistöjen varrella saattaa nähdä kaadettuja puita odottamassa kuljetusta jatkojalostukseen. Puupinot ovat eittämättä saksalaisen tarkkuuden taidonnäyte.

Klingenthalissa ei ole ostoskeskusta, huvipuistoa tai ylipäätään mitään suurkaupunkien ylellisyyksiä. Sen sijaan tenniskenttä ja minigolfrata ovat Zwotassa, joka on viiden minuutin ajomatka päässä Klingenthalin keskustasta. Mineraalikeskus, jonka lähellä on Euroopan suurin topaasikivi, on Klingenthalin keskustan ulkopuolella Schneckensteinissa. Myös maauimala on kesäisin käytössä. Mikäli kaupunkiin matkustaa harmonikka- ja musiikkimielessä, matka kannattaa ajoittaa Klingenthalin kansainvälisten musiikkikilpailujen (Internationaler Akkordeonwettbewerb Klingenthal) tietämille toukokuun alkuun. Tapahtumaohjelmaan kuuluu eri kilpailusarjojen soitantoja päivisin sekä konsertteja iltaisin. Kilpailu on painottunut klassiseen musiikkiin, mutta myös muita musiikkilajeja on tarjolla konserteissa. Tapahtumiin meneminen antaa paljon elämyksiä, eikä hienoja rakennuksia tarvitse jäädä katsomaan vain ulkoa päin. Kilpailut eivät vastaa Suomessa nähtävää suurta Kultaisen ja Hopeisen Harmonikan tv-spektaakkelia, vaan kilpailijat soittavat ohjelmistonsa pienehköissä saleissa raadille ja pienille yleisömäärille.

Hotelleja ja majataloja on mielin määrin, mutta paikat kannattaa varata hyvissä ajoin. Auto on käytännössä pakko olla matkassa, mikäli mielii kulkea museoissa ja muissa vastaavissa nähtävyyksissä. Liikenteessä on huomioitava, että pikkukaupungit ovat täynnä erittäin kapeita kujia ja kääntyminen saattaa olla hankalaa paikka paikoin. Päätiet ovat hyväkuntoisia – auton suurin vaihde on käytössä paljon, kun varsinaisia nopeusrajoituksia ei ole.

Harmonikkamuseot

Turisti-info sekä Musiikki- & talviurheilumuseo.

Klingenthalin torin ja Tšekin vastaisen rajan välissä on turisti-info, josta saat karttoja, esitteitä, alueesta kertovia kirjoja ja matkamuistoja kuten huuliharppuja. Mikäli tiedonsaanti ennen matkaa on ollut vähäistä kaupungista ja sen lähialueista, on turisti-info hyvä valita ensimmäiseksi matkakohteeksi. Klingenthalin esitelehdessä on turistikartta, johon on merkitty nähtävyyksien lisäksi muuan muassa olut- sekä kebabravintolat. Turisti-infon yläkerrassa on Musiikki- & talviurheilumuseo: toiseen kerrokseen on koottu alueen soitinrakennushistoriaa hyvin kattavasti. Kerroksessa on kymmenittäin harmonikkoja, huuliharppuja sekä vanhoja työvälineitä sekä -laitteita. Kolmannessa kerroksessa on museon talviurheiluosasto, jossa on muuan muassa hienoja pienoismalleja mäkihyppypaikoista. Turisti-infosta voi ostaa myös kaupunkiin ja harmonikkoihin liittyvää kirjallisuutta.

Zwotan harmonikkamuseo.

Zwota on oma pieni kaupunkinsa Klingenthalin länsipuolella. Ajomatkalla Klingenthalista Zwotaan huomaa hädin tuskin kaupungin vaihtuvan. Zwotan harmonikkamuseo on kirkon vieressä päätien varrella. Ajaessa museon kylttejä kannattaa tähystää tarpeeksi hartaasti, jotta perille pääsee ensiyrittämällä. Museo on paljon pienempi kuin mitä oheinen kuva antaa ymmärtää, sillä museo käsittää toisen kerroksen oikeanpuoleisen päädyn ja sen kolme huonetta. Rappukäytävässä haisee diesel, joten ei kannata kääntyä heti pois vaan kavuta portaat ylös. Soittimia on yllättävän vähän, mutta ne kertovat paljon paikallisesta harmonikanrakennuksesta. Swotan museossa valkenee kuinka paljon pieniä yksityisiä tekijöitä alueella on ollut. Kuvagalleriassa oleva Casino-harmonikka on yksi hienoimmista näyttelyn soittimista.

Markneukirchen on Klingenthalista lounaaseen noin 13 kilometriä, ja jos haluaa nähdä maisemia, niin Markneukirchenin kummuilla kannattaa käydä. Paulus-Schlösschen -nimisessä myöhäisbarokin aikaisessa talossa on yksi merkittävimmistä soitinmuseoista Euroopassa: Musikinstrumentenmuseum Markneukirchen. Museoon on kerätty soittimia ympäri maailmaa. Museossa sijaitsee yksi maailman isoimmista harmonikoista. Kaupungin laidalla on Das Klingende Museum, eli mekaanisen musiikin kotimuseo, jossa on toinen toistaan erikoisempia soittimia. Museo ei varsinaisesti liity harmonikkoihin, mutta on näkemisen arvoinen paikka.

Harmonikka-alan tehtaat

Osa Klingenthalin alueella olevista musiikkialan yrityksistä on perustettu 1800-luvulla, mutta historian kulun takia monien yrityksien nimet ovat vaihtuneet muutamaan otteeseen. 1920-luvulta lähtien huuliharppu- ja harmonikkateollisuus tuli Klingenthalin asukkaiden tärkeimmäksi tulonlähteeksi. 1928 alueella oli 73 pajaa ja tehdasta, joissa oli yhteensä 1350 työntekijää. Vuosittain valmistui noin 12 000 soitinta. Ihmiset soittivat paljon erinäisissä kerhoissa ja yhtyeissä – harmonikka oli elämäntapa koko kaupungissa.

Alueella olevat pienet ja isot harmonikkayritykset pakotettiin DDR:n aikana (1949–1990) tekemään harmonikkoja yhden nimen alla. Valtiollistamista tapahtui paljon 1970- ja 1980-luvuilla, mutta tärkein päivämäärä harmonikkateollisuuden valtiollistamisessa oli 14.4.1972. Tällöin 17 yritystä valtiollistettiin täydellisesti. Yrityksissä valmistettujen soittimien tuotanto lopetettiin ja tilalle tuli valtiopakotteinen toimintatapa. Yrityksistä Zuleger und Mayenburg (Royal Standard-tuotemerkki), Gebrüder Gündel, Fritz Rockstroh, C.W. Adler, Schloßmeinel-Rauner KG, Johannes Grimm (soittimien osien valmistusta), E. Max Schneider (mekaniikka), Reinhard Glier (kielien valmistusta), Erhard Weidenmüller (Harmona) tuli VEB Klingenthaler Harmonikawerke 1972. Vuonna 1985 Yrityksessä oli 3000 työntekijää.

Massatuotanto pauhasi kymmenientuhansien soittimien vuositahtiin. Parhaimmillaan, tai pahimmillaan, soittimia valmistettiin 80 000 kappaletta vuodessa, joskin ennätys osuu vuoteen 1961, jolloin peräti 125 578 soitinta lähti Klingenthalista maailmalle. Kaikki harmonikka-alan yritykset tekivät vain Weltmeisteria. Pienet tekijät tekivät kodeissaan soittimien osia kokoonpanolinjoille. Weltmeisterin valmistukseen kuului 2 500–3 000 työntekijää. Pelkästään virittäjiä oli tehtaalla 50. Puuosia alettiin korvata muovilla tuotantokustannuksien alentamiseksi sekä valmistuksen nopeuttamiseksi. Weltmeister-harmonikkojen laatu oli pohjamudissaan 1970–1980 -luvuilla. Kaiken kaikkiaan noin 80 prosenttia valmistuneista soittimista päätyi silloisen Neuvostoliiton alueelle. Kuvagalleriassa oleva Berlin-sarjan Weltmeister-harmonikka on hyvä esimerkki massatuotannon kauheudesta. Huuliharppuja valmistettiin Klingenhtalissa parhaimmillaan yhdessä vuodessa 30 miljoonaa kappaletta.

Neuvostoliiton kaatumisen myötä Itä- ja Länsi-Saksa yhdistyivät, jonka jälkeen valtio-omisteisia harmonikkayrityksiä alettiin palauttaa kansalaisille. Viisivuotissuunnitelmien mukaiset suuret materiaalivarastot eivät olleet enää kenenkään ja harmonikka-alan työntekijät hakivat varastoista niin paljon materiaalia kotiin vietäviksi kuin vain jaksoivat kantaa.

Harmona Akkordeon.

Harmona Akkordeon GmbH valmistaa nykyään Weltmeister- ja Harmona-tuotenimien harmonikkoja. Rakennus on sosialismin aikainen suuri kolhoosi, jota on vaikea saada mahtumaan yhteen kuvaan. Oheisessa kuvassa näkyy valehtelematta vain yksi neljäsosa koko rakennuksen koosta. Suuruudestaan huolimatta käytössä ei ole kaikkia tiloja. Harmonalla on noin 80 työntekijää, harmonikka-alan yritykseksi se on iso. Weltmeister-tuotevalikoimaan kuuluu nykyään vähärivisiä, piano- ja näppäinharmonikkoja sekä melodiabassoharmonikkoja. Ominaista Weltmeister-harmonikoille on runsas muoviosien käyttö. Esimerkiksi kielipenkit ovat monissa malleissa muovia. Soittimia valmistuu vuodessa noin 4500 kappaletta (2007). Yritys irtaantui vuonan 1990 VEB Klingenthaler Harmonikawerke -yrityksestä ja se oli tuolloin alueen suurin yritys.

Entinen Schaumanufaktur.

Schaumanufaktur Klingenthal GmbH oli kokoluokassaan keskisuuri harmonikkatehdas työllistäessään noin 20 henkilöä. Tehdas perustetiiin 1993 ja se suljettiin 1.1.2011. Kuvassa ei näy koko rakennusta, joka jatkuu pitkälle julkisivun taakse. Shaumanufakturissa valmistettiin pääsääntöisesti diatonisia soittimia, pianoharmonikkoja sekä concertinoja. Valmistettavien soittimien tuotenimi oli Silvetta, mutta esimerkiksi Suomeen malleja tuotiin maahan Luukinen-nimellä. Yrityksellä oli oma puuosastonsa ja kokoonpanolinjansa, joten tuotanto oli hyvin itsenäistä. Kaikkea yritys ei kuitenkaan tehnyt itse ja esimerkiksi soittimien koriste- ja viilutustyöt teetettiin muilla käsityöverstailla.

Schaumanufakturin valtiollistamisrytäkkää edeltävä yritys Zuleger & Mayenburg valmisti Royal Standard ja Triumph-tuotenimillä harmonikkoja. Tuolloin yrityksen tuotevalikoimiin kuuluivat myös concertinoja, huuliharppuja, viuluja (sekä jousia ja kieliä), mandoliineja ja mekaanisia soittolaitteita. Tuolloin mainoksissa ei lukenut Klingenthal tai made in Germany vaan paikaksi oli nimetty Brunndoebra, Saxony. Paikka on kuitenkin nykyistä Klingethalia ja tehdasrakennus yhä sama kuin 1900-luvun alussa.

Zuleger & Mayenburg -yrityksen toinen omistaja oli Anton Zuleger (14.6.1849 Graslitz – 16.9.1918 Leipzig). Hän oli oppinut metallisten puhallussoittimien valmistusta Graslitzin kaupungissa Saksassa. 1872 hän perusti Leipzigiin soittimien jälleenmyyntiliikkeen ja 1894 hänestä tuli Zuleger & Mayenburg yrityksen osakas. Zuleger toimi siis kahdessa yrityksessä samanaikaisesti. Toisaalla Zuleger & Mayenburg -yrityksen toimintavuosiksi on merkitty 1892–1907, mikä pitänee ainakin loppumisvuoden kohdalta paikkansa. Tällöin nimittäin Anton lopetti yrityksessä ja hänen tilalleen tuli ilmeisesti hänen poikansa Alfred. Sukupolvenvaihdoksen jälkeen tuotanto jatkui vielä vuosia. Vuonna 1905 yritys rekisteröi mekaanisen soittimen ”Tanssiva karhu” ja sen valmistus alkoi samana vuonna. Soitin muistutti bandoneonia, mutta soittimessa oli ohjelmoitava koneisto: rei’itetty pahviliuska kulki koneiston läpi ja pahviin tehdyt reiät määräsivät mikä ääni soi ja kuinka pitkään. Soittaja pystyi kuitenkin määräämään esitysnopeuden ja äänenvoimakkuuden. Keksintö olikin yrityksen hittituote.

Ilmeisesti Zulegerit tekivät töitä lähinnä Leipzigissa ja he tuottivat soittimia Klingethalissa sijaitsevassa tehtaassa. Royal Standard on ollut tuotenimenä ilmeisesti noin vuodesta 1910 lähtien ja tuotenimi säilyi aina valtiollistamiseen saakka. Aivan 1990-luvun alun yksityistämisrytäkässä tuotenimeä yritettiin elvyttää, mikä selittää vuosien 1989–1992 Hanuri-lehdissä olleet Royal Standard -mainokset. Elvytyksessä kuitenkin epäonnistuttiin ja 1993 lähtien Schaumanufactur valmisti Silvetta-tuotemerkkiä. Shaumanufakturin yhteyteen oli rekonstruoitu viulurakentajan paja, jonka esineistö koostuu Arno Körnerin tehtaalle testamenttaamastaan omaisuudesta. Viulunrakennuspajaan, kuten myös koko harmonikkatehtaaseen, pääsi tutustumaan tehtaan järjestämien esittelykierroksien kautta. Arno Körner kuoli 8.10.1996.

Fa. Moritz Grimm on 1890 perustettu harmonikka-alan yritys, joka valmistaa venttiileitä kaikkiin harmonikkasoittimiin. Tuotteita viedään ympäri maailmaa.

Huuliharpputehdas C. A. Seydel Söhne

C. A. Seydel Söhne on maailman vanhin huuliharpputehdas. Tehtaan historia alkaa 1800-luvun alkupuolella, jolloin Seydelin perhe oli Klingenthalissa Sachsenbergin ja Georgenthalin alueella kaivostyöläisinä. Sivun ensimmäinen kuva on juuri kyseiseltä alueelta. Kun kaivostoiminnassa oli taukoa, ryhtyivät veljet Johann Christian Seydel ja Christian August Seydel soitinvalmistajiksi. Kummastakin tuli hyväksytysti huuliharpun rakentajia, ja 27.10.1847 sertifikaatissa C. A. Seydel on merkitty huuliharppuyrityksen perustajaksi. Christian August Seydel kuoli 1882 ja hänen poikansa Richard astui isänsä saappaisiin. 1883 Richardin veli Moritz tuli mukaan toimintaan ja siitä asti yrityksen nimi on ollut C. A. Seydel Söhne eli suomeksi C.A. Seydel ja pojat.

Ensimmäisen maailmansodan aikana tuotanto ja kauppayhteydet joutuivat kovalle koetukselle, mutta yritys selvisi ongelmista kunnialla. Sotien välissä tehtiin monia uusia omintakeisesti muotoiltuja malleja, kuten Bandmaster-huuliharppu. DDR:n aikana massatuotanto otti valtaa ja huuliharppujen taso laski – C. A. Seydel Söhnen mukaan kuitenkin DDR:n aikaisien huuliharppujen taso jäi vain vähän länsimaisista malleista. Huuliharpun valmistajat joutuivat tekemään osia myös harmonikkoihin. Saksan jaon aikana yrityksen nimi ja kokoonpano muuttuivat valtion käskystä muutamia kertoja.

Tammikuussa 1991 valtiovallan omistuksessa ollut yhtiö palautettiin perheomistukseen. Vanhojen työkalujen ja länsimaista tulleiden varojen pohjalta tehdas pääsi uudestaan jaloilleen. Tästä huolimatta tehtaan kohtalo oli vaakalaudalla 2000-luvulla ja vasta 2005 tehdas sai rahoittajia, joiden avulla se on pystynyt jatkamaan tuotantoaan.

Bandonion & Concertinafabrik Klingenthal GmbH

Bandonion & Concertinafabrik 1887 on Pavel Fischerin perustama perheyritys, joka on valmistanut alkujaan concertinoja sekä pieniä harmonikkoja lapsille. Vuonna 1964 bandoneon asetettiin valtion pannaan ja soittimen valmistus loppui Itä-Saksassa, vaikka bandoneonin alkukotina voidaan valmistuspaikan perusteella pitää Klingenthalin naapurikunnataa Carlsfeldiä. Yritys pakotettiin valtiollistamisen yhteydessä muiden harmonikka-alan yritysten lailla tekemään harmonikan osia 1972 alkaen vuoteen 1992 asti. Tuolloin yritys palautettiin perheelle ja he päättivät painottaa osaamisensa bandoneoneihin.

Yrityksen vientivaltti on bandoneoneiden alkuperäisyys: he tekevät samanlaisia bandoneoneita kuin 1920–1930-luvuilla, jolloin soitin oli kehittynyt huippuunsa. Alfred Arnold, eli AA-tuotemerkin soittimet ovat yrityksen esikuvina. Uusien soittimien osat tehdään perinteitä vaalien. Jopa palkeet tehdään näyttämään samanlaisilta kuin alkuperäisissä bandoneoneissa. Kielilaatat voidaan vaihtaa päittäin uuden ja vanhan soittimen kesken.

Bandonion & Concertinafabrik sijaitsee aivan Klingenthalin keskustan tuntumassa.

Yrityksiä ja koulu

Harmonikansoittajapatsas.

Klingenthalissa on useita pieniä harmonikkakorjaamoja sekä jälleenmyyjiä. Osa toimii kotiolosuhteissa samaan tapaan kuin osa suomalaisista alan ammattilaisista. Kaupungilla näkyvin musiikkiliike on Musik Mosch, joka on kuin Soitin Laine Suomessa. Tuotevalikoima on jokseenkin suppeampi ja kohdistettu harmonikkoihin. Remmejä Klingenthalissa valmistaa SLM Schlossen.

Klingenhtalin keskustassa on Musikschule Vogtland e.V., eli soitinrakennuskoulu. Koulussa opetetaan muun muassa kielisoitinrakennusta (viulu, kitara) ja harmonikanrakennusta, joka vastaa Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen harmonikanrakennusosastoa. Ikaalisten ja Klingenthalin soitinkoulun välillä on ollut opiskelijavaihtoa 2000-luvulla.